Blogit
Kasvihormoni

Varkaita ja puutarhan rehotusta

tomaatint_kasvihormoni.fi-6Palattiin juhannuksen vietosta lainamökiltä ja ensimmäistä kertaa elämässäni tulin siinä ruuhkassa, missä olivat letkassa kaikki muutkin. Oli muuten kokemus. Sen sijaan juhannus ei ollut yhtä lailla yllättävä kokemus, sillä taivaalta ei tullut räntää tai rakeita, eikä ulkona oleskeluun tarvittu untuvatakkia. Sekin on koettu.

Myös kotipihasta näkyi, että nyt oli se hetki, josta puutarha nautti: joka paikka oli kokenut keskikesän kasvupyrähdyksen ja pienimpiä taimia jouduin jo kaivelemaan esiin vahvempien seasta, että eivät jää ihan kokonaan ilman keskikesän aurinkoa. (Heh. Ei ole näkynyt, kun on pidellyt noita tummia pilviä.)

Itse olen sen sijaan kokenut vuosittaisen puutarhakyllääntymisen: se tulee alkukesän jälkeen, eikä kyllääntymispisteen saavuttamisen jälkeen huvita tehdä puutarhassa mitään. Ei ainakaan suunnitella, kuopsuttaa, juoksuttaa, mullata, trimmata tai istuttaa, ehkä kuitenkin kerätä kukkia. Nyt seuraavat pari kuukautta mennään nauttimisen linjalla, kyllä se into tehdä puutarhahommia palaa syyskuussa.

tomaatinvaras_kasvihormoni.fi-4Kasvihuoneessakin oli parin päivän poissaolon jälkeen paljon kasvua. Osa oli toivottua, mutta paljon oli myös tullut varkaita, jotka napsin pois. Siihen kykenen, vaikka sekään ei oikeastaan kyllääntymisen jälkeen kiinosta.

Varkaat ovat tomaateissa niitä oksanhangasta kasvavia haaroja, joiden seurauksena tomaatista tulee tuuhea pensas. Jos tomaatti on runkotomaatti, ne tulee poistaa, sen sijaan pensastomaatissa ne saavat tuuheuttaa kasvia. Kaverini kyseli varkaiden poistoon neuvoja, joten tässä sinulle(kin) ohjeet.

Varkaiden poisto tomaatista

varkaanpoisto_tomaatista_kasvihormoni.fi

  1. Etsi tomaatin lehtiruoti, joka yhdistyy tomaatin runkoon. Mikäli tästä haarasta kasvaa lehti tai pieni uusi oksanhaara, se on varas. Yllä olevaan kuvaan on merkattu varkaat punaisella nuolella.
  2. Ota varkaasta kiinni ja vedä se eteen- ja alaspäin. Varas napsahtaa irti. Helppoa!
  3. Mikäli varas on ehtinyt puutua niin, että napsahdusta ei kuulu eikä tapahdu, käytä irrottamiseen terää.
  4. Pensastomaateista ei tarvitse poistaa varkaita, samoin osa korkeista kirsikkatomaateista jaksaa tehdä sekä sivuhaarojen että päärungon sadon. Varmista tämä kuitenkin aina lajikekuvauksesta.

Varkaita poistaessa tulee hoidettua myös tomaattien pölytys, sillä ilman sitä tomaatteihin ei tule satoa. Koska tomaatit eivät tarvitse ristipölytystä eli siitepölyn siirtoa kukasta toiseen, riittää, että tomaattia ravistaa kevyesti. Ja kevyt tosiaan tarkoittaa kevyttä – pelkkä napaus tai pari varteen riittää.

tomaatint_kasvihormoni.fi-5

Midsummer festival is now behind us and light wise, it means dimming days. This is also the time when lush growth reaches all corners and pots: I found tons of side shoots at my tomato plants and removed them by simply pulling them off. All these were grown from ”not showing” into these finger long shoots in just two (chilly) days. (No, real summer with warm weather has still not reached us. Please send some over, thank you!)

Sini K. ♥ kasvihormoni@gmail.com

Kommentit (4)

  1. pioni

    Mulla käy joka vuosi niin, että joku varkaista ehtii kasvaa niin suureksi, että siinä on jo nuppuja… sitten en enää raaski poistaa sitä:)

    • Sini K.

      No niin käy minullakin! Katkaisen sen jälkeen siitä latvan, että jää vain yhdeksi tertuksi. Ei se koko puska lokakuuhun mennessä ehdi kuitenkaan tehdä kaikkia tomaatteja valmiiksi, niin lasken tuollaisen tertun kehittymään.

  2. Puutarhamyyrä

    Minäkin sain poistella pari päivää sitten aika läjän varkaita tomaateistani. Olivat kasvaneet vähän isommiksi kuin sinulla. Hups! 😉

    • Sini K.

      Mä pyrin käymään varkaiden poistossa päivittäin, nyt jäi kolme päivää väliin ja oli heti sormen pituisia varkaita. Ne on niin nopeita!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *