Blogit
Kasvihormoni

Hortensiakoristellut häät

Häähortensiat_Kasvihormoni.fi-1

Tunnelmoin seuraavan parin postauksen verran anopin pihalla pidetyissä häissä. Viikonloppuna postasin jo marjaisesta sitruunakakusta, joka nousi kakkuvalikoimani kärkeen, ja tämä postaus kertoo kokeilustani tehdä pöytäkoristelut kauden näyttävimmillä kukilla eli hortensioilla. Niitä löytyi paikallisesta myymälästä kympin hintaan kipale, ja kun niistä naksi kukinnot maljoihin (yhteensä lähes kaksikymmentä pyörylää), meillä oli kahdella kympillä pöytäkoristeluihin tarvittavat kukat kasassa.

Laakea_asetelma_Kasvihormoni.fi-7

Pöytäasetelmat ovat yksinkertaiset, pari hortensiakukintoa, kaverina omasta puutarhasta päivänliljan lehtiä sekä keijunkukkia ja jaloangervoita. Suurin osa kukista päätyi yksinkertaisiin lasimaljakkoihin mutta yhden tein myös tähän laakeampaan lasikippoon, joka toimii meillä usein hedelmävatina. Laakeaan astiaan kukat voi asetella vaikkapa tämän kuvasarjan mukaisesti (kuva minusta nuoremman juniorin ottama):

Laakea_asetelma_Kasvihormoni.fi-9
1. Teippaa maljan yläosaan ristikko tavallisella teipillä, kirkas teippi näkyy tätä mattapintaista vähemmän. Laita maljaan tämän jälkeen kukkavirkisteellä ryyditettyä vettä muutaman sentin verran. 2. Pujota maljaan päivänliljojen lehtiä kolmessa nipussa. Varmista, että lehtien leikkauspäät ovat vedessä ja kärjet kiertyvät kauniisti maljan reunan yli.
Laakea_asetelma_Kasvihormoni.fi-4
3. Leikkaa hortensian kukintojen varret noin viisi senttiä pidemmiksi kuin maljakon korkeus on. Käytä leikkaamiseen terävää juures- tai hedelmäveistä. 4. Pujota kukat ristikon varaan ja varmista, että varsien imupinnat ovat vedessä.
Laakea_asetelma_Kasvihormoni.fi-5
5. Asettele kukat ja lehdet lopuksi niin, että tukiteipit peittyvät. Pujota sekaan muutama kepeä kukkavarsi tuomaan korkeutta.

Juhliin tulleet pienemmät kukkamaljat tehtiin samalla periaatteella mutta korkeat reunat pitävät kukat pystyssä niin, että tukiteippauksia ei tarvita. Asetelmat pysyvät hyvinä muutaman päivän ajan, sen jälkeen hortensiat voi halutessaan myös kuivata.

Nopeaa ja helppoa!

Häähortensiat_Kasvihormoni.fi-3

The wedding party from last week-end was decorated with pink hydrangea. An easy way to get a show piece quickly.

Sini K. ♥ kasvihormoni@gmail.com

Kommentit (2)

  1. Pihan täydeltä vaaleanpunaista – Viherpiha-blogit

    […] ja anopin valmiiksi vaaleanpunaiselle talolle. Pöytäkimppujen lisäksi (niistä enemmän edellisessä postauksessa) ihan huikean kokoisia ja meidän iloksemme myös poistohintaisia jalohortensioita pistettiin […]

  2. Parhaat daaliat sisäkukkina – Meillä Kotona -blogit

    […] hökötystä kannata laittaa, minä olen käyttänyt lasimaljoihin teippausta, sen malli näkyy tästä viime kesän […]

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *