Blogit
Kasvihormoni

Kuukausi: joulukuu 2016

Kaksitoista kuvaa menneestä vuodesta

Ensin loppui kasvukausi, sitten päivien pimeneminen. Nyt on mennyt joulu ja odotellaan vuotta 2017. Tähän väliin on hyvä tehdä kuluneen kalenterivuoden tilitys ja tilin tyhjennys. Teen sen kahdentoista kuvan kautta, jotka eivät jakaudu ihan tasan…

  • 73

Terassi jouluntärkeänä

Joulukuun hämärässä on hankala ehtiä kuvauspuuhiin valoisan (hämärän) aikaan, sitä kun on niin hetken verran. Onneksi siellä pimeässä pystyy kuitenkin tekemään ihan samoja puuhia kuin valoisassakin ja minäkin ehdin laittaa meidän etupihan puolen joulua vaille…

  • 7

Pieni joulupaketti (minulle)

Lankesin loveen, sellaiseen houkuttelevaan ja kutsuvaan. Kirjaimellisesti koko syksyn pohdin, mahtaisiko olla mahdollista istuttaa sipulikukkia ruukkuun ja saada ne talvehtimaan lasitetulla terassilla. Onhan se pääasiassa suojainen, mutta kovimmilla paukkupakkasilla lämpötila laskee alas. Tosi alas. Mutta…

  • 7

Karistella vaiko eikö karistella?

Viime aikojen lämpötilavaihtelut ovat olleet jännittäviä. Jos illalla ei vilkaise sääennustetta, ei voi mitenkään tietää, millainen keli aamulla on. Samalla lumi on sulanut ja jäätynyt useaan otteeseen, ja oikeaan aikaan ajoitettu lumiukon rakennusurakka jäädytti tekeleen…

  • 3

Auringonpaistetta taas …helmikuussa?

Meidän puutarhassa on kaamos. Meiltä etelään on seudun yksi korkeimmista mäistä (jonka länsilaidalla me asustellaan) ja aurinko pysyttelee parin kuukauden ajan mäen harjan takana. Muistan edellisestä kodista, kuinka Aurinko nousi naapurin talon vasemmasta kulmasta ja laski…

  • 2

Joulukuisen pakkaspäivän pirteydeksi

Terassin lasien huurre ja jääkiteet ovat ehkä kauden kaunein koriste. Kauniit lasit kuurankukkineen ovat bonus, jonka terassin lasitus on tuonut mukanaan. Laitoin terassille joulupalloja jo pari viikkoa sitten ja päädyin ripustamaan koristeeksi sini- ja valkosävyisiä…

  • 2