Blogit
Kasvihormoni

Kuukausi: kesäkuu 2015

Näin auringon, nyt näen päivänliljoja

Päivämäärien sijaan katson pihaa. Nyt on päivänlilja-aika, se ihanan heleä ja kirkas aika, joka seuraa ukkolaukka-aikaa. Päivänliljat ovat osa alkukesää mutta tänä vuonna ne kukkivat erehdyttävän myöhään heinäkuun kynnyksellä: viikonloppuna avautuivat ensimmäiset nuput ja eilinen…

  • 3

Yrttisalaatteja joka makuun

Kesäruoan erottaa talvisesta ruoasta yrttien määrästä – ainakin meillä. Kun piha puskee yrttejä ylenpalttisesti ja olen istuttanut niitä vielä ruukkuihin parvekkeellekin, livahtaa ruokaan jos toiseenkin epämääräisen tarkka määritelmä ”kourallinen” timjamia, minttua, basilikaa tai vaikkapa ruohosipulia….

  • 2

Isänmaallisen sinivalkoista

Talon pohjoispuoli kukkii sinivalkoisena kuin osoituksena suomalaisuudesta. Rentoakankaalit, sellaiset naapuruston metsäkompostista haetut alut, ovat levittäytyneet koko havuistutusten väleihin ja tuikkivat sieltä kortteen hentojen varsien väleistä. Tummista lehdistä ei näy vilaustakaan sieltä alta mutta kukinnot ovat…

  • 6

Luumujen raakileita harventamaan

Meillä nuoressa luumupuussa on valtavasti raakileita. VALTAVASTI. Siis lähes yhtä huimasti kuin mitä siinä oli kukkia. Minua vähän hirvittää, koska puun pitäisi keskittyä vielä pääasiassa juuriston kasvatteluun, sillä se kasvaa pihassa vasta toista kesää.Emmin, pitäisikö kaikki…

  • 1

Sadepäivän nuokkuvat kasvit

Tänään sataa vettä niin, että sokeriset ihmiset liukenevat kaduille. Meidän vanhempi juniori oli sen sijaan onnessaan ja painalsi pihalle vesipyssyjen kanssa. Ainoa ongelma oli siinä, laittaako päälle sadetakkia vai mennäkö vesisotaan pelkillä uikkareilla. Siinä on…

  • 1

Ukot laukkaavat

Jotkut kasvit ovat niin ihmeellisiä, että niitä ei voi oikein käsittää pienellä ihmismielellä. Sipulit ovat mielestäni juuri tällaisia: että tavallisen oloisen varren ja melko rumien lehtien päähän voikin tulla näin upeita kukintoja!  Ystäväni näki näitä ukkolaukkoja…

  • 5

Jussia!

Täällä on vetäydytty juhannuksen viettoon. Iloista ja aurinkoista juhannusta näiden alkuviikon kuvien myötä kaikille! Muista tehdä raparperipiirakkaa vaikka tällä ohjeella, grillata vähintään hyttysiä ja lämmitellä saunassa. Ja jos raparperissäsi on yhtä komeat kukinnot kuin tässä…

  • 0

Tuhotkaa trimmerit, laittakaa rajaukset

Meillä on tehty pari viikkoa selkä köyryssä hommia. Nyt on kyseessä taas sellainen puupäätarhurin homma, jolloin asia tehdään käänteisessä järjestyksessä siihen nähden, mikä olisi viisasta. Mallia on otettu selvästikin niistä perinteisistä kunnan hommista. Hullu tarhuri…

  • 3

Kolme siskosta saavissa

Istutin kolme sisarusta. Ne ovat maissi, papu ja avomaankurkku. Kolme sisarusta, jotka hyötyvät (toivottavasti) toisistaan ja voivat hyvin läpi kesän tuossa saavissaan. Mitkä sisarukset? Löysin seuraavanlaisen opastuksen netistä ja taas vietiin innokasta testaajaa: Amerikan intiaanit…

  • 1

Tulppaanikimppu juhannukseksi?

Kävin tänäaamuna tekemässä kukkapenkkien siivouksen. Toisin sanoen katkoin tulppaanien kuihtuvat varret (lehdet jäivät jäljelle), jotta sipulit eivät turhaan käytä voimaa siemenien tekoon, saatoinpa nypätä pari rikkaruohoakin penkkiä katsellessani. Samalla, kun sekavan näköiset kukkapenkit siistiytyivät, jäi…

  • 5