Blogit
Inspired By Love

Olen viime aikoina…

Ajattelin pitkästä aikaa kirjoittaa perinteisen kuulumispostauksen, sillä viimeisen kahden viikon aikana blogissa on ollut hieman hiljaisempaa. Mitä olen siis viime aikoina puuhaillut?

… aloittanut työt uudessa toimipisteessä, Vepsäläisen uudessa lippulaivamyymälässä Citycenterissä ja mukaan mahtuu myös uusia työtehtäviä. Mahdoinko mainita jo sanan uusi? Pää on ollut pyörällä päästään kaikesta uudesta, kollegoista, ympäristöstä ja kaikista mahdollisuuksista – länsimetrosta puhumattakaan. Jos minulta kysytään, mieluummin kulkisin matkan keskustaan Länsiväylän upeita merenrantamaisemia pitkin, kuin oranssissa tuubissa maan alla pimeydessä tasapainoaistia uhmaten.

…ollut arjen muutoksien ja vähäisen valonmäärän (kts. kohta länsimetro) takia todella väsynyt. Töiden ohella olen jaksanut lähinnä hoitaa arjen perusaskareet ja bloggaaminen on jäänyt niin vähäisen luonnonvalon kuin inspiraation puutteenkin vuoksi. Uskoisin, että kevättä kohti mentäessä sisustusinspiraatio nostaa taas päätään – niin on ollut monena vuotena.

…yrittänyt olla itselle armollinen ja päättänyt, että kun asiat taas menevät uomiinsa, panostan enemmän hyvinvointiin ja arjen perusliikuntaan. Salillakäynnit ovat viimekuukausina voinut laskea yhden käden sormin ja tarvittava lepo töiden ohella jäänyt minimiin, mutta onneksi työpaikan vieressä olevat ravintolat, kuten luomusalaattia tarjoava Pupu sekä Jungle juice bar ovat pitäneet huolta terveellisestä ravinnosta!

…ollut pettynyt siihen, että saimme katsottua Solsidanin kaikki tuotantokauden loppuun elokuvaa myöden ja suomalainen versio Onnela ei ole yhtään niin hyvä kuin alkuperäinen. Olen oikeastaan huvittunut, miten voi kiintyä johonkin sarjaan ja sen hahmoihin niin, että sitten sarjan päätyttyä melkeinpä ikävöi heitä.

…ollut todella tyytyväinen kaikkiin viime vuonna tehtyihin sisustushankintoihin ja niistä enää yhtä odotellaan kotiin saapuvaksi helmikuun puolella. Tuntuu, että tämän kodin osalta palaset alkavat olla kasassa ja mitä se voikaan sitten enää tarkoittaa – seuraavaa kotia tietysti! Haaveissa olisi, että tämän vuoden aikana saamme päätökseen, minne seuraavaksi haluamme asettua asumaan – miksei vaikka keskustaan (kts. kohta länsimetro)?

Mitä teille kuuluu?

Kommentit (4)

  1. Katri

    Kiva postaus! Ja täällä toinen Solsidan-fani – täysin samaa mieltä, että suomalainen Onnela-versio oli pettymys.

    Olen aika kehno blogien lukija, luen oikeastaan vain paria blogia säännöllisen epäsäännöllisesti, ja yksi niistä on arvatenkin sinun ihana blogisi. ♡ Olen itse myös vaihtamassa alaa, aloitan pian visualistin opinnot Helsinki Design schoolissa. Kenties tapaamme joskus vaikkapa Vepsäläisen käytävillä? 😉

    • sanna

      Hei Katri ja kiva kun kommentoit, vaikka luetkin epäsäännöllisen säännöllisesti 😀 Onnela on ihan tosi teennäinen alkuperäiseen, ei me suomalaiset vaan osata olla ruotsalaisen iloisen kepeitä 😀 Ja kiitos tuhannesti palautteesta sekä onnea sulle alanvaihdokseen <3 Ehdottomasti tulet vetämään hihasta, jos törmäämme Vepsäläisen (tällä hetkellä Citycenterin) käytävillä. 🙂

  2. Eva

    Sulla on tosi kaunis sohva, saisinko siitä tarkempia tietoja (valmistaja, malli, kangas)? Yritin etsiä tietoa vanhemmista postauksista ja kommenteista, muttei osunut silmiini 🙂

    • sanna

      Kiitos Eva! Kyseessä on Sitsin Howard -sohva (ainakin Boknäs myy), jonka kankaana Caleido sävy 3790. Olen ollut todella tyytyväinen sohvaan ja kangasta itsellä onkin ollut jo kymmenen vuoden takaisesta sohvasta lähtien, joten se on mielestäni toimivat myöskin. 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *