Viimeistelyä ja valmistumista!

Viime viikolla oli kaksi juhlan aihetta valmistumisen merkeissä. Meillä oli lopputarkastus ja LÄPI MENI! Seuraava vaihe on pyytää välittäjän arvio asunnosta ja olla yhteydessä pankkiin. Vaikka on keväälle vielä ”pientä hommaa” vielä tiedossa mm. kukka-altaan ja puuvajan teon merkeissä, niin ihanan loppusuoralla tässä ollaan ja voidaan vihdoin huokaista ja päästä ehkä pienelle talvilevolle.

Yksi ilta meni papereita järjestellessä
Lopputarkastusta varten oli paperit ojennuksessa!

Sisällä on vielä muutamia juttuja tehtävänä, mutta vihdoin sain valittua kuvan meidän keittiön oveen. Miehen kanssa tuunattiin värisäädöt kohdilleen ja kalvo on teetätetty mittojen mukaan Dialabilla. Kalvo siis asennetaan vain veden avulla paikoilleen ja on helppo ottaa tarvittaessa pois. Nyt voi rauhassa mennä puoli alasti jääkaapille, niin että naapuri ei näe 😀

Taide ja näkösuoja samassa 🙂

Mutta toinen juhlan aihe oli koskien omaa työtäni ravitsemusterapeuttina. Olen toiminut konsultoivana asiantuntijana Bonne Juomille ja vihdoin piiiiitkä kehitysprosessi on päätöksessä ja tuote on saatu kauppojen hyllyille. Mikä tunne onkaan bongata oman tuotekehittelyn tulos kaupasta! Vaikka urani aikana olen kirjoittanut useamman kirjan ja nähnyt teoksiani kauppojen hyllyillä, niin tämä vei voiton! Tuotekehitysprojekti kesti oikeastaan yhtä pitkään kuin talon suunnittelu- ja rakennusprojektikin ja hassua, että molempien valmistuminen tuli samaan saumaan. Nyt on aihetta juhlia!

Ruokaisat välipalajuomat, jotka on suunniteltu ravitsemusterapeutin ehdoilla!
Hyvä että en kiljunut kaupassa, kun purkit ensi kertaa hyllyssä näin!

Suuremman tuotelanseerauksen teemme tammikuussa tästä tuotteesta, mutta mikäli törmäät tuotteeseen kaupassa, niin vahva suositus kokeilemaan!

Kommentit (2)
  1. Pala – juoma? Tarkoitetaanko keitto? Kylmä keitto?

    1. Päädyimme välipalajuoma nimitykseen, sillä emme halunneet, että tuotetta sekoitetaan ateriankorvikkeeksi, vaikka tuotteessa on proteiinia sekä kuitua aika runsas määrä. Tuotteessa on hedelmää, marjaa sekä juuresta eli ei mene kyllä keitosta, vaikka onhan toki sitä markkinoilla marjakeittojakin 🙂 Mutta ehkä syöntitapa tekee siitä välipalatuoteen eli juominen. Keitto yleensä lusikoidaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *