Valoa elämään! – Viimeiset ikkunat ja IHANA liukuovi nyt paikoillaan

Nyt saan ainakin hetkeksi huokaista ja stressihormonit voivat vihdoin kilvan poistua elimistöstäni. Viimeiseen vuorokauteen on taas mahtunut PALJON. Eilen illasta kävimme nostamassa ikkunalähetyksestä kaksi isoa ikkunaa sisätiloihin asentajille valmiiksi. Avuksi saimme naapurimme, miehen veljen perheineen sekä yhden yhteisen ystävämme. Alustavasti meille oli ilmoitettu, että yhden ikkunan paino olisi noin 160 kiloa. Paketista joku bongasi, että paino onkin vain 120 kiloa. Heti huoli keveni!  – Not! Kysehän on ikkunoista, jotka saa sekunnissa säpäleiksi! Noista kantohommista ei ole kovin positiivisia muistikuvia…

 

Päätimme miehen kanssa käydä ostamassa Biltemasta imukupit, joissa on kahvat. Jatkossahan niillä voi nostaa muitakin tavaroita, joissa on tasaista pintaa kuten pesukonetta. Edellisenä iltana yritin vielä tsekkailla YouTubesta videoita, joissa olisi demonstroitu tällaisten isojen ikkunoiden kantoa. Mutta ei! Ei löytynyt mitään! Auuu vink Profin! Sellainen video olisi kyllä tarpeellinen ja tätä (turhaa) stressiä lievittävä. Esimerkiksi pohdimme porukalla sitä, voiko imukupin laittaa mihinkä kohti vaan, sillä lasihan hieman joustaa keskeltä.

 

Olimme raksalla ilta seitsemän kieppeillä ja aloitimme purkamalla paketin. Ikkunat olivat sijoitettu liukuoven molemmin puolin. Toinen ikkunoistahan oli sen ison liukuoviaukon kohdalla eli periaatteessa ”helppo” harjoittelukappale. Toinen piti ujuttaa ikkuna-aukosta sisälle ja ongelmana oli sokkelin korkeus. Onneksi raksalla oli vielä ylimääräisiä puita, villoja sekä styrox-levyjä, joita käytimme tukena sekä suojana. Ohjeistushan oli, että ikkunat tulisi sijoittaa metrin päähän asennuspaikasta, oikein päin sekä asennuskorkeuteen. Mutta koska seinä on pelkkää isoa aukkoa, niin tämä kiltti tyttö vielä kerran varmisti ihanan palvelualttiilta Profinin asennuspäälliköltä Atelta, että passaako nostaa ne ikkunat olohuoneen ns. televisioseinälle. Tähän saimme kuittauksen.

 

Ehdotin Atelle sinisellä viivalla osoitettua paikkaa ikkunoille. Vastauksena sain käskyn siirtää hieman sohvaa edestä 😀

 

Kun paketti oli avattu ja kiinnitysruuvit irrotettu, alettiin pohtimaan mikä on ikkunassa ylä- ja mikä alalaita. Ne näyttivät aika identtisille. Lyhyen tiirailun jälkeen miehen veljen vaimo bongasi pienen ”leiman” nurkasta ja päätettiin, että sen teksti pitää olla oikeinpäin, jolloin ikkunakin on oikeinpäin. Profinin lappuun ei ollut nyt luottamista, sillä siinä teksti kääntyi nurinpäin. Reilun puolentoista tunnin uurastuksen jälkeen ikkunat olivat siinä missä pitikin. Toisesta ikkunasta hieman repsotti joku tiiviste. Sitä ei ainakaan äkkiseltään saanut tungettua karmin sisään ja herätti taas pientä huolta.

Hieman korkeallahan tuo aukko oli, josta piti mahduttaa ikkuna ehjänä sisälle.

 

Yhteistyöllä kaikki sujuu!

 

Pieni stressin aihe oli repsottava tiiviste, mutta asennusmiehet saivat sen korjattua muutamassa minuutissa.

 

Mies vielä illalla kotiin tullessa stressasi sen kämmiä. Liukuovihan oli nyt parisen kymmentä senttiä liian korkealla meidän kommunikaatio ongelman vuoksi. Mutta todella näppärästi Profinin asentajat sen paikalleen saivat! Me jo guugeloitiin illalla käsisirkkeliä vuokrausfirmoista 😀

 

 

Profinin asentajilta meni koko hommaan reilu kaksi tuntia ja sitten sain jo ihastella maisemia mahtavan suurista ikkunoista. Ainut hieman mietityttänyt asia oli se, että mihin tasoon ikkunat laitetaan suhteessa seinään. Lisäksi yksi keskipilareista oli hieman vinossa ja aiheutti muutaman harmaan hiuksen asentajalle.

Viedossa parin minuutin kooste asennuksesta.

 

 

 

 

Muovisia kiiloja pohjalle.

 

”Pursottimella” uretaanit vielä tiivistykseksi.

 

Lopputulosta piti hetki ihastella.

 

Komiat myös ulkoa! Vielä kun sen terassin saisi tuohon pykättyä…

 

Pääsin raksalta ajoissa kotiin. Nukuin päikkärit ja vihdoin ehdin myös harrastuksiin! Tällä kertaa stemmalaulutunnille. Nyt elämä taas näyttää ihanan valoisalta!

rakenna-ja-remontoi rakentaminen
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *