Takka tuli!

Kaupallinen yhteistyö: Valmistuli Oy

Ja jälleen oli olo kuin pikkupojalla! Keskiviikkona iso rekka kurvasi pihaan ja kaksi miestä tuli asentamaan takkaa. Niin käytän nyt sanaa asentamaan, sillä tätä takkaa ei muurata paikoilleen, kuten yleensä on ollut tapana tehdä. Takka tuli valmiina noin tuhat kiloisena pakattuna pakettina. Lisäksi tietenkin hormi ja piippu asennettiin paikoilleen. Koko projektiin aikaa meni noin nelisen tuntia.

 

Alkuun takan paikka mittailtiin tarkasti. Keskellä on korvausilmaputki.

 

Kokosin reilun kahden minuutin videon takan ”kannosta” sisään. Sitä jännitin kovasti, että mahtuuko paketti ulko-ovesta vai käytämmekö sivulla olevaa isoa ikkuna-aukkoa. Mutta hyvin mahtui! Onneksi tontilla oli kymmenisen kappaletta ylijäämälavoja sekä puutavaraa, joista pojat rakensivat rampin ovelle. Rekassa oli nosturi, jolla takka nostettiin rampin päälle ja siitä se kätevästi sitten rullattiin paikoilleen lavapumpun sukulaisilla. Olen aikoinaan ollut Prismassa töissä ja aamun purkuvuorossa siirrellyt pumpulla painaviakin lavoja paikasta toiseen. Samalla mekanismilla toimivat myös nämä ”rullakärryt”.

 

[youtube https://youtu.be/e8dAaHT5zQM]

 

Hormi ujutettiin kattoon tehdystä reiästä niin nopsaan, että jäi kuva ottamatta. Lopuksi pojat sihtasivat takan prikulleen suoraksi. Alle lisättiin tarvittaessa ohuita metallilevyjä. Takka on nyt sen verran kohotettuna, että väliin voidaan ujuttaa parketti ja sauma saadaan nätiksi. Ainoa mitä jäin miettimään oli takaseinän maalaus. Nythän seinä oli vasta gyproc-pinnalla. Takan ja seinän väliin jäi viiden sentin rako. Takkatoimituksen mukana tuli myös sellaiset metalliset listat, jotka voi asentaa takan ja seinän väliin. Mutta voipa olla, että en käytä niitä listoja, vaan maalaan seinän pienellä telalla siihen saakka mihin tela riittää.

 

Nätin väristä “uretaaniliimaa”!

 

Pojat on tarkkana, että takka tulee suoraan.

 

Tällaisia pieniä metallin paloja ujutettiin nurkkaan, jos takka ei ollut suorassa. Näitä tuli pohjalle myös siksi, että parketin voi ujuttaa takan alle.

 

Kelmukerros on jätettävä kaunista takkaa suojaamaan…

 

Piippu sujahti nopeasti paikoilleen

Takka tuli, mutta takkatuli saa vielä hetken odottaa, vaikka takka omkin nyt samointein käyttövalmis! Mieli kyllä tekisi avata takka viimeisestäkin muovista, mutta antaa sen nyt olla tuossa suojana pölyltä ja maaliroiskeilta. Eiköhän sen takkatulen aika ole sitten viimeistään lokakuussa!

 

 

Kaupallinen yhteistyö: Valmistuli Oy (takan hinnasta saatu alennusta)

Kommentit (1)
  1. Olipa kiva nähdä takkajuttuja, me missattiin se vaihe oman Design-talomme rakennusprojektissa. Yhtenä marraskuisena päivänä takka oli vain ilmestynyt paikalle 🙂 Meillä Tulikiven Kerkkä. Takka kyllä tekee talon!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *