Lähes kilometri vinorimaa!

Kevät on saanut pienestä takatalvesta huolimatta ja meillä ulkohommat jatkuu! Muutama viikko sitten vietin sohvalla parisen tuntia ja laskin vinoriman tarvetta. Selvittelin ensin määräyksiä siitä, paljonko vinorimojen rako pitää olla ja kuinka korkeaksi kaide pitää rakentaa. Selvisi, että mikäli terassilta on putoamiskorkeutta yli 70 senttiä vinorimojen väli saa olla maksimissaan sentin ja kaiteen pitäisi olla metrin korkea. Nyt pudotusta on jopa 80 senttiä, mutta maan pinta tulee vielä nousemaan noin 10-15 senttiä, kun tontille tuodaan mullat.

Lopulta päädyin siihen, että rimoja tulee 15 kappaletta, jolloin korkein rima on 96 sentin korkeudella. Alimman riman korkeuden ”päätti” irlanninterrierimme Viktor, sillä todistetusti hän on karannut aidan alta, kun tilaa oli vain 12 senttiä! Eli alle sen mitta piti jättää, mutta toisaalta lumet ja lehdet olisi kiva saada lakaistua alakautta pois.

Laskelmien jälkeen päädyin lukemaan 672 metriä ja tilaukseen meni 700 metriä vinorimaa tutulta paikalliselta toimijalta Puutavaraliike T. Vainiolta. Myönnän, että tilaus on vähän nafti ja saa nähdä joudutaanko myöhemmin hakemaan hieman lisää. Mielestäni aika vähäisellä hukalla sain kaikki laskelmissani käytettyä, kun riman mitta on 5100 mm.

Sitten alkaakin vinorimojen pohjustaminen ja öljyäminen. Käytämme samoja aineita, kuin tolppien käsittelyssä eli pohjalle tulee Eskaron Voima Aqua Pohjustepuunsuoja ja päälle pari kerrosta Eskaron Kuulto Coloria (värisävynä W127). Kun ensimmäiset rimat oli käsitelty insinööriaivona laskeskelin, että pelkkään käsittelyyn kuluu kahdelta ihmiseltä yhteensä noin 35-40 tuntia!

Osa rimoista on saatu jo paikoilleen, mutta homma ei ole vielä edes puolivälissä. Noh palanen kerrallaan ja onhan tässä kesä vasta aluillaan. Prioriteettina on kuitenkin saada tämä koko terassin kiertävä aitaus mahdollisimman nopeasti valmiiksi, jotta voimme pitää kesällä ovia auki ja päästää koirat vapaaksi terassille nauttimaan auringosta.

 

Mieheni rakensi tuet vinorimojen öljyämistä varten.

 

Rimojen väliin jää nyt 1,5 senttiä, joka antaa aika sopivan näkösuojan, mutta ei ole raskaan näköinen.

 

Riman koko on 43 x 43/28 ja materiaalina on kuusi. Päädytkin käsitellään ennen seuraavaa rimasarjaa.

 

Rimojen päihin porattiin pienet reijät, jotta ruuvi ei halkaise niin helposti puuta.
Projekti jatkuu, mutta hyvään vauhtiin ollaan jo päästy!
rakenna-ja-remontoi
Kommentit (4)
  1. Hei Hanna!

    Muistatko miten kuiva betoni oli ennen kuin aloitte asentamaan kalanruotoparkettia? 🙂 Oliko parketissa itsessään mitään määräystä kuinka kuiva pitäisi olla?

    T. Betonin kuivumista odotteleva…

    1. Hei!

      Joo suositus oli alle 80 RH, mutta mieluusti lähelle 75 RH. Meillä meni betoni kuivumiseen yli 20 viikkoa, sillä kesä oli niin kuuma ja kostea!

  2. Onko tuo rimojen väli 1.5cm ulko vai sisäpuolelta?

    1. Tasaiselta puolelta eli sisäpuolelta on se väli 1,5 cm. Laitettiin sellainen 1,5 cm paksu kapula aina tuohon väliin, kun ruuvailtiin rimoja kiinni.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *