Ensimmäinen moka ja sähkösuunnitelman TODO-lista

Te jotka olette seuranneet blogiani alusta saakka tiedätte, että olen suunnitellut tietyt asiat aika millin tarkasti. Mutta monen tunnin säätämisestä huolimatta, olen tehnyt ainakin yhden mokan. Olin suunnitellut eteisen mahdollisimman avaraksi ja käytännölliseksi. Mitoitin tilaa kolmemetriselle kaapistolle, johon toiselle puolelle saan talvitakit ja toiselle puolelle kesätakit. Näin sitä jokavuotista kausivaihtoa ei tarvitsisi vaatehuoneesta tehdä. Noh, tosin pari viime vuotta on ollut pari takkia käytössä kesät ja talvet, kun kelit ovat olleet aika mielenkiintoiset…

 

Toiselle puolelle eteistä olin suunnitellut nurkkaan tilaa pystynaulakolle, johon saa koiralenkillä kastunutta takkia paremmin kuivumaan ja sitten ainakin kolme kenkäkaappia vierekkäin kaapistoa vastapäätä. Mutta, se moka. Sen tajusin vasta nyt tuota sähkösuunnitelmaa tehdessä. Mihin tulee valokatkaisija? Kätevin paikka olisi heti oven pielessä. Toiselle puolelle pääovea tulee korkea kapea ikkuna ja sen eteen se pystynaulakko, joten kätevin paikka olisi siis ovesta tullessa vasemmalla, josta valot on helppo napsauttaa lähtiessä pois. Mietimme jopa sellaista ratkaisua, jota käytetään usein hotelleissa, että yhdestä katkaisijasta lähtee kaikki valot pois. Ongelma on kuitenkin se, että kaapiston eteen ennen ovea ei ole jätetty tilaa niille katkaisinrasioille! Jotta se näyttäisi järkevälle, niin tarvitsisimme noin 12-13 cm siihen tilaa. Pitänee olla yhteydessä Design-Talon Harriin ja kysellä asiasta tarkemmin, että voimmeko siirtää sisäseinää 4-5 cm keittiöön päin, sillä siellä olisi se muutama sentti varaa.

 

Tila ulko-ovesta heti vasemmalle ei ihan riitä katkaisijalle.

 

Viikonlopun aikana teimme sähkösuunnitelman osalta TODO-listan, jonka perusteella teimme piirrokset huone huoneelta yksitellen. Tällaisen listan saimme aikaan:

 

Eteinen:

 

Eteiseen kaksi katkaisijaa auton lämmitystä varten

Eteisessä huomioitava myös kaapistoihin tulevat ledit

Valvontakameralle/liiketunnistimille sähköt myös eteiseen

 

Olohuone:

 

Olohuoneessa kahteen nurkkaan ylös pistokkeet jouluvaloille sekä mahdollisille sähkökäyttöisille verhoille

Riittävästi pistokkeita televisiolle yms. tekniikalle

 

Keittiö:

 

Keittiöön aamiaiskaappiin riittävästi pistokkeita, työtasolle 2 x 2. Padin ja puhelimien tarvittava päivälataus keittiön niemekkeen kulmassa.

Tietenkin keittiökoneiden sähköt

Ledit kaappien päälle ja kaapiston alas työpöytää valaisemaan

 

Makuuhuoneet:

 

MBR:iin sähköisille verhoille pistoke ylös ja riittävästi pistokkeita sängyn taakse (moottorisänky + valaistukset)

Työhuoneessa riittävästi pistokkeita (tulostin, valaistus, tietokoneet jne.)

Vierashuoneen puolelle taas riittävästi pistokkeita tekniikalle

 

Kylpyhuone ja vessa:

 

Kylpyhuoneisiin pistorasiat 1400 mm korkeudelle (föönille ja sähköhammasharjalle) Pyyhekuivaimelle myös sähköt

Pikkuvessaan epäsuoralle ledivalaistukselle sähköt

Sähköt myös peilikaapille tms.

 

Vaatehuoneet ja varasto:

 

MBR:n vaatehuoneessa kaapistoihin myös led-nauhaa

Eteisen vaatehuoneeseen pistorasia pikkuimurin latausta varten

Varastoon pistorasia arkkupakastinta varten

Tekniseen tilaan tarvittavat sähkövaraukset

 

Tässä on vielä aavistuksen tuunattavaa ja ulkovalaisimet tein erilliseen valaisinsuunnitelmaan.

 

Alustavasti pohdimme myös valaistusta ja sen vaatimia tarpeita. Nyt ymmärrän, kun rakentajat sanovat, että tulee hetkiä jolloin pitää päättää liikaa asioita lyhyessä ajassa. Esimerkiksi pohdittiin noita pistorasioiden paikkoja kylpyhuoneessa. En minä vielä tiedä millaisia kalusteita sinne on tulossa! Tuleeko peilikaappia vai yksinkertaisempaa peiliä? Valaistuksen suhteen myös todella monta kysymysmerkkiä. Miehelle annoin tehtäväksi miettiä ethernet-pistokkeiden paikat. Pohdimme, että langattoman verkon reititin sijoitettaisiin eteisen vaatehuoneeseen, jolloin se olisi mahdollisimman keskellä asuntoa ja poissa silmistä. Nyt tuo boxin rumilus on tuossa olohuoneessa liiankin näkösällä.

 

Valaisimet pitkälti hommaan niin, että niissä on oikeanlaista valkoista valoa piristämään. Pyrin suosimaan epäsuoraa valaistusta tai led-nauhaa opaalimuovin taakse niin, että se ei häikäise.

 

Kiitokset kaikille kommenteista ja vinkeistä! Niistä oli todellakin apua! Perjantaille mulla onkin sitten puhelinpalaveri sovittuna sähkösuunnittelijan kanssa, jolloin nämä viilataan ammattilaisen kanssa loppuun.

 

 

 

 

 

sisustus valaistus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *