Ensimmäinen erä maalausprojektia meni päin seiniä

Kaupallinen yhteistyö: Eskaro Oy

En todellakaan haluaisi olla esimerkkinä siitä, että älä tee näin. Taas meni yksi homma mönkään. Ennen virallista tilitysosuutta kerron tarkemmin maalivalinnoistamme.

 

Meidän nykyisen asunnon lähistöllä on talo, jota olen ihaillut pitkään. Se on pehmeän valkoinen ja siinä on käytetty tehostevärinä lämpimän ruskeaa sekä tumman harmaata. Kattolappeet, pylväät sekä kaiteet on käsitelty ruskealla puuöljyllä, niin että puun syyt näkyvät. Näin oli haavenani toteuttaa myös meidän talossa. Mutta. Meillähän kattolappeet oli jo valmiiksi pohjamaalattu eli öljyn käyttö ei ollut mahdollista. Eskaron Hanna Vainioniemi suositteli käsittelemään kattolappeet Voima Peittosuojalla, koska siinä on myös vahva homesuoja. Mutta sitten edessä oli nämä värivalinnat.

 

 

Järvenpään kaupunki oli antanut alueelle rakentamistapaohjeessaan kuusi eri värivaihtoehtoa julkisivulle. Yksi niistä oli hieman murrettu valkoinen. Etelän puolen rajanaapureillamme on myös valkoinen talo ja varmistin heiltä, että millä värisävyllä he ovat talonsa maalanneet. Vaikka olisin ehkä halunnut valita hieman pehmeämmän ja murretun valkoisen, niin se tuntui nyt mahdottomalle ratkaisulle. Meidän talo tulisi näyttämään likaiselle valkeamman talon vieressä. Päädyimme valitsemaan sitten aikalailla saman värin kuin naapuri joka on Eskaron värikoodeissa nimellä Whooper Swan (E019). Talomaaliksi valikoitui TM-testivoittaja puolihimmeä Kantri Ulkomaali.

 

Ruskean sävyn valintaan tein yhtenä päivänä koemaalauksia. Käytössäni oli kolmea eri peittosuojaa ja neljää erilaista sävytettyä Kuulto Color kuullotetta. Eskaron Hanna oli oikeassa siinä, kuin sanoi, että ennen lopullista päätöstä öljyjen pitää antaa kuivaa rauhassa. Olisin ensimmäisen puolen tunnin aikana valinnut ihan toisen sävyn. Seuraavana päivänä roudasin nämä laudat vielä raksalle tarkempaa tarkastelua varten. Lopulta tein päätöksen. Peittosuojan värikoodiksi valikoitui E4-59, joka oli alkuun silmääni aivan liian vaalean ruskea. Värisävyä valittaessa on otettava huomioon paikka, johon se valitaan. Tämä väri tulee olemaan aina katossa ja aina varjossa eli mallipalaa on turha tuijotella maassa auringonvalossa. Tähän sopiva Kuulto Color kuullote oli W127.

 

Koemaalaukset peittosuojalla.

 

 

Kuullotteista testailin neljää eri sävyä.

 

Kuullotteen väri pitää “mätsätä” peittosuojan väriin mahdollisimman hyvin.

 

 

Todellisessa valaistuksessa ja paikassa on hyvä vertailla värisävyjä ennen lopullista päätöstä.

 

Mutta sitten lopulta muutamaan(kymmeneen) kirosanan aiheutuneeseen kämmiin. Meillä on käytössä Design Talon telineet talon pohjoispuolella. Ja koska maa on siellä puolella pihaa vielä todella mutainen, valmiista telineistä kannatti ottaa kaikki hyöty irti. Edellisenä viikonloppuina saimme maalattua jo kattolappeet, jossa erityisesti pään ja silmien suojaus hyvin kannattaa!

 

Suojalasit oli poikaa! Pari kertaa olisi tullut maalit silmille.

 

Olispa muuten ollut huomattavasti helpompi homma, jos rännejä ei olis vielä asennettu 🙂

 

Seuraavana viikonloppuna mieheni äiti ja hänen miesystävänsä saapuivat avuksi seinän maalausurakkaan. Lauantaina iltapäivästä aloitimme aikataulun hieman venahtaessa. Koska isot maalipurkit ovat aika painavia passuutin miestäni kantamaan purkin valmiiksi telineitä ylös. Käskin häntä ottamaan varastosta jo avatun purkin, sillä olin ehtinyt yksi arki-ilta jo maalausta hieman aloitella. Päivä meni sukkelaan ja saimme maalattua pohjoisseinän kokonaan kertaalleen. Minä olin puuhastelemassa varaston sisäseinän kanssa. Vaikka levyttäminen kuuluu Design Talon kavereille, niin yksi nurkka piti tehdä valmiiksi ennen kuin maalämpöpumppu asennetaan.

 

Seuraavana aamuna menimme taas raksalle. Olin aikeissa maalata nyt edellisenä päivänä levyttämäni seinän. Otin käteeni Eskaron Safira -maalipurkin ja se oli lähes tyhjä! Olin maalannut sillä aikaisemmin vain kaksi pientä seinää varastossa ja kyseessä oli 9 litran pönikkä. Sillä samalla sekunnilla tajusin, että kyseinen maali on sitten siinä ulkoseinässä! Voi …… (liuta kirosanoja) ja sitä tyhmyyden tunnetta! Molemmat maalit kun sattui olemaan vielä samalla värikoodilla, niin eroa ei äkkiseltään huomannut. Sitten sanoin miehelleni, että ota puhelin käteen ja googleta! Joku muu on varmasti tehnyt joskus saman virheen. Kävi ilmi, että mikäli molemmat ovat vesiohenteisia maaleja, niin päälle voi maalata ulkomaalilla ja päätimme jatkaa urakkaa.

 

Se tunne, kun nostin lähes tyhjän Safiran purkin käteeni…

 

Selvitin vielä Eskaron Hannalta asiaa tarkemmin. Selvisi, että Eskaro Safira on sisämaalina ns. kovempi maali kuin yleisesti käytetyt ulkomaalit. Riskinä valitettavasti on, ettei tämä sisäpinnoille tarkoitettu maali jousta riittävästi puun mukana, jolloin se saattaa irrota alustastaan. Ulkoverhouslaudan kosteus muuttuu aina mm. vesihöyrypitoisuuden ja sadeveden määrän mukaan. Kuivissa olosuhteissa puu kutistuu ja kosteutta saatuaan sen tilavuus suurenee. Tätä kutsutaan puun ”elämiseksi”. Ulkomaalit, kuten Eskaron Kantri Ulkomaali, on optimoitu nimenomaan kestämään puun eläminen ja suojaamaan puupintaa rankoiltakin sääolosuhteilta (esim. UV-säteily). Mutta seuraavien vuosien mittaan näemme, kuinka julkisivuverhoukselle käy ja joudummeko tekemään hieman pidemmän kaavan mukaan huoltomaalauksen tulevaisuudessa.

 

Mieheni kehitteli tällaisen “pensselitelineen”, jotta ovat helposti käytettävissä taas seuraavana päivänä.

 

Kaupallinen yhteistyö Eskaro Oy: Maaleista saatu alennusta

rakenna-ja-remontoi rakentaminen
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *