Universal Studios Hollywood-vierailulla

universalstudios

Eletään erikoisia aikoja täällä Suomessa ja muuallakin maailmassa. Varmaan ne ketkä voi ja pystyvät, pysyttelevät nyt kotona kuten toivotaan, joten tekemistä ja luettavaa on mukava saada. Me ajattelimme kirjoittaa teille lomastamme, joka nyt tuntuu jo aika kaukaiselta. Tilanne oli aika erilainen kun lähdimme matkaan ja emme kyllä osanneet ennakoida tulevaa laisinkaan. Lähtiessämme Suomessa taisi olla vasta kaksi vahvistettua koronatapausta ja määränpäässä ei myöskään ollut paha tilanne. Näin jälkikäteen ajatellen, lomamme ajoittui juuri ennen isointa tartuntarypästä. Alati muuttuva tilanne pysyi kuitenkin mielessämme matkallakin ja erityisesti käsihygieniaan tuli kiinnitettyä erityistä huolta. Kotiin palattuamme pohdimme paljon sitä, miten emme olisi enää tällöin uskaltaneet lähteä matkaan ja onneksemme emme matkalla sairastuneet. Nyt itse asiaan, eli matkaan…

universalstudios

Lähdimme helmikuussa pitkään odotetulle lomalle jenkkeihin (edellinen matkamme oli nimittäin 2016 Lontoossa). Lensimme ensin Los Angelesiin viideksi yöksi ja jatkoimme siitä autolla Las Vegasiin muutamaksi yöksi. Laitoimme instagramiin paljon kuvia ja videoita matkaltamme, ja erityisesti Universal Studios ja Disneyland herätti teissä kiinnostusta ja ajattelimme niistä teille kirjoitella erikseen. Mikäli vaikka haluatte ottaa ne tulevaisuuden matkasuunnitelmiinne, sitten kun taas saa ja uskaltaa matkustaa.

tylypahka

wizardingworld

butterbeer

Suuntasimme Universal Studios puistoon heti seuraavana päivänä kun olimme saapuneet Los Angelesiin. Ajoitimme loman alkuvuoteen, jotta ilmat eivät olisi kauhean kuumat, mutta tietenkin heti ensimmäisenä päivänä lämpöasteet kohosivat 30 asteeseen. Universal on ison “kukkulan” päällä, joten aurinko paahtoi siellä entistä enemmän. Onneksi puisto oli täynnä vesihöyryä puhaltavia tuulettimia, minkä eteen pystyi mennä halutessaan viilentymään.

Syy miksi halusimme erityisesti Universalille, oli puiston MAHTAVA Wizarding World of Harry Potter. Pääsimme siis tutustumaan kauniiseen Tylypahkaan sekä Tylyahoon ja sen kauppoihin. Kaupoista löytyi valtava kasa kirjoista ja elokuvista tuttuja herkkuja, butterbeeria, suklaasammakoita (mitkä pääsi muuten tullin syyniin kun palasimme kotiin), rohtoja, jokamaunrakeita… Päätimme sekä Universalilla että Disneylandissa ottaa testiin ikonisia herkkuja, mitä olimme nähneet videoissa ja valokuvissa kehuttavan. Kuuman päivän takia, otimme butterbeerin kylmänä ja toffeen makuinen slushie juoma oli hurjan makea, mutta ehdottomasti kokeilun arvoinen! Herkkujen lisäksi kaupoista löytyi tottakai taikasauvoja, viittoja ja kaikkea eri tupien elokuvista tuttua tavaraa! Wizarding Worldissa on myös kaksi huvipuistolaitetta, Forbidden Journey ja Flight of the Hippogriff. Pakko suositella kumpaakin (kävimme kahteen otteeseen) ja erityisesti Forbidden Journey kiilasi varmain parhaimpien huvipuistolaitteiden kärkeen. Suosittelemme kurkkaamaan youtubesta videoita laitteesta!

Jos olet Jurassic Park tai Simpsonit fani, sinullekin löytyy puistosta vaikka mitä (Jonna itse asiassa pääsi Margen ja Homerin kanssa yhteiskuvaan…). Pienemmille lapsille löytyy Super Silly Fun Land, missä voit törmätä vaikka Minioneihin tai The Secret Life of Pets hahmoihin! Siellä emme viitsineet hirveesti kuvata, koska siellä oli niin paljon lapsiperheitä.

jurassicpark

Osuimme puiston Jurassic Park alueelle juuri oikeaan aikaan, sillä tuolla kuvassa olevalla triceratopsilla oli juuri ruoka-aika 😀 sen sisällä oli siis ihmiset ja se käveli ympäriinsä! Raptoreiden ruokailua ei jääty odottelemaan, mutta se olisi varmaan ollut myös näky 😀 Harmiksemme Jurassic Park huvipuistolaite oli juuri vierailumme aikaan korjauksessa, joten se jäi tällä kertaa väliin. Puiston ruokailu hoidettiin myös tällä alueella, Jurassic Cafessa. Puiston ruoat ovat aika kalliita, mutta ne ovat myös huomattavasti isompia kuin Suomessa (ja ainakaan me ei millään saatu annoksia syötyä, jollain rahaa ainakin meni hukkaan..), joten jos vain mahdollista, suosittelemme jakamaan annoksia!

Kaikenkaikkiaan, meille jäi todella positiiviset kuvat Universal Studiosilta ja hymy ei kyllä hyytynyt päivän aikana kertaakaan. On laitteita, hahmoja joita voi tavata, studiokierroksia (mitä suosittelemme myös!), esityksiä ja hyviä ruokapaikkoja ja herkkuja. Kaikkea nähtävää ja ostettavaa on PALJON, mutta ehdottomasti koko kokemus oli sen reilu 100 dollarin lipun arvoinen. Esimerkiksi 40 minuutin studiokierros kuuluu lipun hintaan! Ruoka oli hintavaa, mutta ei mielestämme kalliimpaa kuin Suomessakaan huvipuistoissa. Ehdottomasti kiinnostus heräsi myös Floridan Universal Studios reissua kohtaan, sillä se puisto on huomattavasti isompi! Jos sinua jäi kiinnostelemaan Universal enemmän, meillä on kohokohdissa Instagramin puolella lisää kuvia ja videoita. Ja jos heräsi kysymyksiä, niitäkin saa laitella!

Lupaamme ensi viikolla kirjoitella teille Disneylandista. Ja siis, ollaan edelleen innoissamme siitäkin reissusta! Ollaan nimittäin haluttu Disneylandiin ihan lapsesta saakka ja se oli kyllä meille näin aikuisiälläkin ihan yhtä maaginen.

Aurinkoista viikonloppua ja pitäkää huolta itsestänne!

ruoka juomat makeiset
Kommentit (4)
  1. Iina / MouMou
    20.3.2020, 14:50

    Ihanan hyväntuulinen postaus! Mua himottelee aina kaikki teemaherkut, ylläri. 😀 <3

    http://moumou.fi

    1. Kiitos <3 No hei, tuut sitten meidän seuraavaan Harry Potter päivään! Yritetään saada butterbeer listalle! <3

  2. Käyty Floridan Universal Studiolla 4 otteeseen ja Disneylandis, aivan huippupaikkoja kunhan uskaltautuu astua ovista sisään….mielestäni E.T. oli paras! Pari kertaa Orlandossa käyneenä voin suositella ja se päivän päätteeksi oleva ilotulitus ja paraati aivan huikea!

    1. Kuulostaa hyvältä! Meillä sattui Disneylandissa kohdalla upouusi ‘Magic Happens’-paraati ja se oli ihan mahtava! Ilotulitus on tällä kertaa California Adventuressa, joten se jäi ikävä kyllä näkemättä!

      Ehdottomasti laitetaan kokeilulistalle nuo! 🙂 kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *