Tomaattifocaccia – Juhannuskalenteri luukku 6

tomaattifocaccia

Meiltä ei blogista ennestään ole löytynyt reseptiä focaccia leipään, vaikka ollaan sitä kyllä monesti vuosien aikana leivottu. Ensikosketus focacciaan tuli tietenkin koulussa leipuri-kondiittoriksi opiskellessa. Blogiin halusimme jakaa vähän erilaisen reseptin. Meidän tomaattifocaccia tehdään tomaattimehuun veden sijasta, mikä tuo leipään kauniin oranssin sävyn sekä ihanan maun. Focaccian voi tehdä samana päivänä tai antaa kohota seuraavaan aamun jääkaapissa yön yli.

Focacciaa tehdessä on hyvä muistaa, että taikinan kuuluu olla pehmeää ja se tarvitsee paljon aikaa ja vähän käsittelyä ollakseen ihanan kuohkea. Kun taikina on pehmeää, vaivaamisen sijaan taikinaa käännellään, jotta siihen saadaan siihen tarvittava sitko. Tämä tarkoittaa siis sitä että taikina käännellään “itsensä” ympäri, ottaen taikinan kulmasta kiinni ja taittamalla se itsensä yli. Pitkä kohotus tekee taikinasta ilmavan jolloin leipään tulee siihen kuuluvat herkulliset ilmakuplat.

focaccia

Pinnalle focacciaan voi laittaa lähes mitä vain, me pysyttelimme sormisuolassa, kirsikkatomaateissa ja rosmariinissa. Hyviä ehdotuksia pinnalle on esimerkiksi feta, oliivit, kaprikset tai vaikkapa marinoituja valkosipuleita. Tällä samalla reseptillä voi toki tehdä ilman tomaattimehuakin (kirjoitamme ohjeeseen tarkemmin), mutta suosittelemme kokeilemaan tätä tomaattista versiotakin.

Jos kaipaat jotain muuta suolaista focaccian lisäksi, suosittelemme kokeilemaan näitä herkullisia parmesaaniskonsseja (niin nam!) Huomenna palataan makeiden reseptien pariin ja luvassa onkin jotain omenaista! Jos kaipaat lisää herkkuja ja leivontaa, tule meidän mukaan instagramissa @drjinna.

Tomaattifocaccia

Ainekset (24 annosta)

7½ dl
vehnäjauhoa
1/4 tl
kuivahiivaa
4½ dl
tomaattimehua
3/4 rkl
suolaa
2 rkl
oliiviöljyä
rosmariinia
kirsikkatomaatteja
sormisuolaa

Tee näin:

  1. Mittaa isoon kulhoon vehnäjauho ja sekoita joukkoon kuivahiiva. Jätä jauhokeon keskelle pieni kuoppa, tähän kaadetaan tomaattimehu.
  2. Kuumetta tomaattimehu 38-40 asteeseen ja sekoita joukkoon suola. Kaada lämmin mehu jauhokulhoon tekemääsi kuoppaan ja lisää myös oliiviöljy. Alusta taikinaa pari minuuttia. Älä lisää jauhoa vaikka taikina tuntuisi liian löysältä.
  3. Siirrä pehmeä taikina toiseen, kevyesti öljyttyyn kulhoon. Ota taikinapallon yläkulmasta kiinni ja venytä kevyesti, ei väkisin, ja käännä se itsensä yli. Toista jotta saat taikinan käännettyä kokonaan akselinsa ympäri (4 kertaa). Aseta kulhon päälle kostutettu liina ja anna levätä noin 20 minuuttia. Toista kääntelyä tämän jälkeen 3-4 kertaa, kunnes taikina on sileää ja siinä on kimmoisuutta kun painat sitä kevyesti.
  4. Peitä kulho kelmulla ja anna kohota lämpimässä paikassa kunnes se kaksinkertaistunut (noin 1 tunti). Jos haluat tehdä leivän seuraavana päivänä, voit kohottaa taikinan jääkaapissa yön yli.
  5. Voitele uunipelti (33cm x 23cm) oliiviöljyllä ja kumoa taikina pellille. Levitä taikina kevyesti painellen, älä venytä väkisin. Jos taikina tarttuu sormiin, kostuta sormia hieman vedellä. Peitä pelti kostealla liinalla ja anna kohota lämpimässä paikassa noin 1 tunti, tähän sopii mainiosti uuni jossa on valo päällä.
  6. Kastele sormesi ja upota ne taikinaan painellen siihen koloja pohjaa myöten. Peitä pelti taas kostealla liinalla ja anna kohota lämpimässä paikassa noin 45min-1 tunti. Taikinan pitäisi näyttää kuplaiselta ja tutista hieman peltiä heiluttaessa.
  7. Lämmitä uuni 225 asteeseen.
  8. Koristele focaccia haluamillasi täytteillä, puolitetuilla kirsikkatomaateilla, rosmariinilla ja viimeistä sormisuolalla. Valuta viimeisesti hieman oliiviöljyä. Paista focacciaa uunin keskitasolla noin 15-20 min.
  9. Poista focaccia pelliltä ja jäähdytä noin 10 minuuttia ennen tarjoilua. Viimeistele vielä valutetulla oliiviöljyllä.

Ainekset

ruoka leivonta leipa suolaiset-leivonnaiset
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *