Piparikakku ja arvonta instagramissa – Joulukalenteri luukku 2

Kaupallinen yhteistyö: Makujakauppa

piparikakku

piparikakku

joulu

Me rakastamme kahvikakkuja, mutta ennen tätä kuuta, blogissamme on ollut vain yksi ainoa kunnollinen kahvikakku resepti (löydät maustekakun reseptin täältä). Mutta asiaan tulee nyt muutos, ja tällä kertaa valmistimme herkullisen piparikahvikakun (joulukalenterissa on luvassa muuten toinenkin herkullinen kahvikakku)!

Kahvikakkujen onnistumisessa yksi asia on reseptin lisäksi tärkeää, nimittäin kakkuvuoka! Saimme valita Makujakauppa verkkokaupasta muutaman tuotteen ja me päätimme keskittyä laadukkaisiin kakkuvuokiin, eli  tietenkin Nordic Waren vuokiin. Näitä on tullut testattua aiemminkin, mutta kaapissamme on tehokkaan kirppistelyn jäljiltä ollut kahvikakkuvuoan ammottava aukko. Nyt se on täytetty ihan mahtavilla ja laadukkailla vuoilla. Ja niistä kakuista tuli niin kauniit! Paistojälki on siis erinomainen!

piparikakku

piparikakku

Kakkuvuokien lisäksi nappasimme muutaman muun tarvittavan tavaran, nuolijoita ei voi koskaan olla liikaa (ja tämä pastellinen vei tottakai sydämemme), lisäksi otimme taikina/jäätelökauhan, jäähdytysritilän sekä aterimia kuvausrekvisiitaksi! Ja nyt kuulolle kaikki; saimme teille arvottavaksi 50 €:n lahjakortin Makujakauppa-verkkokauppaan! Arvonnan löydätte instagramin puolelta, tästä.

Jos teillä heräsi kysymyksiä kahvikakkujen teosta, vastailemme mielellämme jos jokin askarruttaa! Nyt jo useammat kakun näillä vuoilla tehneinä, vannomme jatkossa näiden vuokien nimeen. Ja mikä parasta, Nordic Warelta löytyy vuokia vaikka minkälaisia, eli ei kun uuden hankinnan pohtimiseen!

Lisää jouluiloa (+ se herkullinen arvonta!) @drjinna

Piparikakku

Ainekset (10 annosta)

7½ dl
erikoisvehnäjauhoja
2 tl
jauhettua inkivääriä
1 tl
ruokasoodaa
2 tl
jauhettua kanelia
½ tl
kardemummaa
½ tl
jauhettua neilikkaa
2 tl
vaniljasokeria
2½ dl
piimää
230 g
voita (huoneenlämpöisenä)
2½ dl
fariinisokeria (tai muscovadoa)
2½ dl
hienoa sokeria
2½ dl
ruskeaa siirappia
4
kananmunaa
+ tomusokeria hunnuksi!
1 h 15 min
{
AKTIIVINEN 15 min
PASSIIVINEN 1 h 00 min

Tee näin:

  1. Voitele huolella kuivakakkuvuoka, halutessasi voit voitelun jälkeen jauhottaa sen vehnäjauholla. Laita samalla uuni lämpenemään 175 asteeseen.
  2. Mittaa kuivat aineet yhteen kulhoon, siivilöi.
  3. Mittaa toiseen kulhoon sokerit ja voi. Vaahdota kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi.
  4. Lisää joukkoon siirappi ja sen jälkeen kananmunat yksi kerrallaan, koko aika sekoittaen.
  5. Lisää sitten vuorotellen piimää ja jauhoja noin kolmessa erässä.
  6. Kaavi reunat, ja vatkaa vielä hetken, että kaikki on kunnolla sekaisin. Kaada sitten taikina kakkuvuokaan (n.2,4l), tasoita taikinan pinta ja kopauta vuokaa ilmakuplien poistamiseksi. Sitten laita paistumaan 175 asteeseen noin tunniksi (jos sinulla on tehokas uuni, kokeile kypsyyttä n.50min kohdilla), uunin tehosta riippuen. Kokeile kakun kypsyyttä hammastikulla useasta kohdasta.
  7. Anna kakun jäähtyä vuoassaan noin vartin ja kumoa sitten ritilälle jäähtymään kunnolla. Jos kakku ei meinaa irrota (mikä ei itsellä nordic waren vuoilla tapahtunut), anna sen jäähtyä kunnolla ennen irroitusta.
  8. Hunnuta jäähtynyt kakku tomusokerilla ja nauti!

Kakku säilyy hyvänä ja kosteana pari päivää huoneenlämmössä, mutta pidempään jääkaapissa tai pakastimessa.

ruoka joulu makeat-leivonnaiset leivonta
Kommentit (2)
  1. Voiko piimän korvata millään toisella aineella?

    1. Jogurtti tai kermaviili varmaan toimisi myös!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *