Lumiukkosuklaat

lumiukkosuklaat

Se olisi joulukuun ensimmäinen päivä, ja sehän tarkoittaa sitä että blogin joulukalenteri aukeaa! Ensimmäisestä luukusta löytyy nämä helpot lumiukkosuklaat, mitkä sopii ihanaksi ruokalahjaksi vaikka tuttaville tai esimerkiksi lasten opettajille. Koska lumiukkosuklaat ovat helpot tehdä, sopii niiden valmistus kaikenikäisille. Omamme ovat aika perinteisen lumiukon näköiset, mutta näissä saa käyttää mielikuvitusta ja tehdä juuri sellaiset kuin itse haluaa!

Monesti tälläiset helpoista helpoimmat herkut jää meiltä julkaisematta, mutta niitäkin monesti toivotaan. Jos kaipaat vähän vastaavia herkkuja kuin nämä suklaat, kokeile näitä kaakaolusikoita, piparminttupretzeleitä tai mansikkasuklaita. Välillä tuntuu että pitäisi keksiä paljon kaikkea “uutta”, vaikka monesti juurikin ne vanhat, tutuksi todetut ja helpot reseptit on ne mitä monet kaipaa. Myös itsekin! Yleensä sen huomaa juurikin kalenteria tehdessä, sillä tulee tehtyä niin monta reseptiä yhdelle kuukaudelle.

lumiukkosuklaat

Eikö olekin söpöjä? Ihana taas avata joulukalenteri ja tunnelmoida tulevaa joulua. Rehellisesti sanottuna emme edes muista monesko kalenteri tämä on blogissa (viides tai kuudes ehkä?), mutta paljon on tullut jouluherkkuja leivottua vuosien varrella! Joulu on meidän suosikkimme kaikista juhlapyhistä ja sen saattaa huomata täällä blogin sekä instagraminkin puolella joka vuosi.

Tämän vuoden kalenterissa on tulossa ihania reseptejä, vinkkejä ja jopa muutama suolainenkin herkku. Ollaan tänä vuonna teidän toiveestanne otettu mukaan muutamia erikoisruokavalioihin sopiviakin herkkuja ja yritetään ilmaista reseptiosuudessa mikäli reseptin onnistuu tehdä vegaanisenakin! Tervetuloa jälleen seuraamaan joulukalenteria!

Seuraa meitä myös instagramissa @drjinna

 

Kurkatkaa myös ihanat joulukalenterit Makeaa, Pullanhiiren Leivontanurkka ja Kokit & Potit-blogeista.

Lumiukkosuklaat

Ainekset (10 annosta)

300 g
valkosuklaata (eli n.2 levyä)
+ pretzeleitä, suklaakarkkeja & koristerakeita
+ pusseja tai rasioita pakkaamiseen
2 h 20 min
{
AKTIIVINEN 20 min
PASSIIVINEN 2 h 00 min

Tee näin:

  1. Valmistele pelti tai iso lautanen leivinpaperilla.
  2. Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa aina välillä sekoittaen.
  3. Levitä sulanut suklaa leivinpaperille tasaisesti. Lisää haluamasi koristeet luoden lumiukkoja valkosuklaaseen. Jätä jonkun verran väliä, että saat jähmettyneestä suklaasta leikattua tai lohkaistua sopivat palat.
  4. Laita viileään jähmettymään vähintään tunniksi. Leikkaa tai murra jähmettyneestä suklaasta lumiukot irti. Pakkaa kauniisti rasiaan tai sellofaaniin. Säilytä viileässä.

VINKKI! Me käytimme käsiin suolatikkuja, hatuiksi halkaistuja center-karamelleja ja nenäksi ja napeiksi M&M’s karkkeja. Silmät ja suut voi olla koristehelmiä/nonparelleja.

Huom. Reseptin voi toteuttaa myös vegaanisena, vaihtamalla reseptin tuotteet maidottomiin.

ruoka makeiset leivonta joululahjaideat
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *