Leivontamokia ja muita epäonnistumisia (+arvonta)

Meiltä aina tasaisin väliajoin kysytään, että meneekö meillä mikään ikinä pieleen? Voi kuulkaas… 😀 MENEE, ja USEIN! Ajateltiin tältä pohjalta kirjoittaa teille marraskuun alun iloksi muutamia leivontaan ja ruoanlaittoon liittyviä mokiamme! Niille ehkä ei silloin osannut nauraa, mutta jälkikäteen mietittynä hauskojahan nämä on 😀 ! Kertomuksien jälkeen löydät ohjeet arvontaan! Kivaa marraskuuta kaikille! (apua kohta on joulu…)

 

 

 

  • Aloitetaan ihan perusasioista, kuten siitä että ensi viikolla blogiin tuleva suklaakakku ei onnistunut väsyneeltä leipurilta ihan kuten piti. Kakkupohja oli jo pellillä ja menossa uuniin, kunnes huomasin mitatun sokerin pöydällä 😀 kakku oli siis sokerittomana menossa uuniin. No pieni korjausliike ja sokerikin päätyi uuniin muiden ainesten kanssa! Ja hei, mikä tärkeintä: kakku onnistui!

 

  • Oli vuosi 2011 ja olimme leiponeet ja täyttäneet tutulle menevän kakun jääkaappiin. Heräsimme muutamaa tuntia ennen kouluun lähtöä vielä kuorruttamaan kakun ja meidän minikeittiössämme (siis keittiö oli pienen vessan/vaatehuoneen kokoinen) törmäsimme ja kakku lensi kaaressa lattialle. Sen verran voin kertoa, että koulupäivä jäi väliin kun uutta kakkua aloimme tekemään (tosin koulussakin olisi leivottu kakkuja, joten väitän sen olleen etäpäivä). Kermakakku vs. lattia ei ole toimiva ratkaisu.

(Kuvassa mikromarengit testisatsi nro 5. Vieläkin liian löysä massa ja sehän sitten paloi!)

 

  • Olipa kerran tarve kakkupohjalle ja päätimme fiksuina tyttöinä paistaa sen 250 asteessa 175 asteen sijasta. Tuli vähän tummempi kakkupohja kuin mille oli tarve ja uusiksihan se piti tehdä!

 

  • Monesti te siellä ruudun toisella puolella ihmettelette myös miten meidän macaronsit onnistuu niin hyvin! No, vaikkakin ne silläkin kertaa onnistuivat, unohtui minulta kerran macaronsit ‘kuivumaan’ neljäksi tunniksi 😀 ja siis suositeltu aikahan on 1-1,5h. No kuten sanottu, onnistuivat silti! Kiitos kesä ja kosteus.

 

  • Tehän tiedätte kun joissakin resepteissä suositellaan rikkomaan kananmunat eri kippoon kun itse leipomus? Jotta kuoria tms ei menisi taikinaan. Noh, meillä tykätään vähän oikaista tässä, mutta kun kerran rikot mädän kananmunan taikinan sekaan saatat harkita uudelleen jatkossa! Voin kertoa että se haju vannotti minut olemaan syömättä kananmunia yli puoleen vuoteen. YÖK!
       

(Nämä vaahtokarkit joita löytyi kissojen jäljilta ympäri asuntoa n.5min kuvan oton jälkeen. Ja kyllä, meidän kissat syövät vaahtokarkkeja & marenkeja mikäli pääsevät niihin käsiksi.)

                                 

(Nämä honeycombit jotka päätyivät kohtalokkaasti lattialle.)

 

 

  • Palataanpas taas aikakoneella vuoteen 2011 ja kermakakun tekemiseen. Tuotteen nimi oli Flora Vispi ja emme saanut sitä vatkaantumaan millään 😀 kokeilimme varmaankin seitsemän purkkia vatkata ja ei millään sitten vaahtoutunut. Siinä sitten kiireessä kauppaan hakemaan ihan mitä tahansa muuta! Ja ei muuten ole edelleenkään Flora Vispillä asiaa meidän keittiöön.

 

  • Joskus kakkua tehdessä on myös ihastuttava huomata, että ainekset loppuu kesken… tätäkin on sattunut meille ja sattuu edelleen! Miten sitä ei osaa ostaa tarpeeksi? Tai kun ostaa tarpeeksi, niin se tarkoittaa liikaa ja kaapit sitten pursuaa aineksista! Useiten kesken loppuvat: kerma, ruokasooda, kananmunat & tuorejuusto.

 

(Kinuskisuklaakakku minkä lapulle kirjoitettu resepti katosi ja emme ole onnistuneet loihtimaan yhtä herkullista uutta reseptiä.)

 

  • Jätimme viimeiseksi parhaimman keittiötarinan. Kutsumme sitä perunaskandaaliksi. Oli vuosi 2008 ja keittelimme ruoan lisukkeeksi perunoita. No se keittely vähän jäi taka-alalle, kun teimme jotain muuta ja hetken päästä alkoi haista palaneelta. No perunathan oli palaneet äidin Hackmanin teräskattilan pohjaan kiinni ja koko keittiö oli täynnä savua. Vein sitten kattilan pihallemme pakkaseen maton päälle jäähtymään ja pois keittiöstä haisemasta. Hetken päästä kun olimme saaneet keittiön tuuletettua, menin hakemaan kattilaa ja se oli sulanut mattoon kiinni! 😀 matossa oli siis muovipohja ja kattila oli sulanut sen läpi siihen kiinni. Aikani siinä pähkäillessäni repäisin kattilan irti ja mattoon jäi kattilanmuotoinen reikä! Mikä tarkoitti tietenkin että reikäkohta oli edelleen kattilan pohjassa kiinni! Annoin kattilan liuota Fairyssa ja lähtihän se matonpalanen pohjasta irti. Ja mikä parasta, kattilalle ei käynyt mitenkään, ja on edelleen äidilläni käytössä (wuu Hackmann!)!

 

Toivottavasti näistä kertomuksista tulee parempi fiilis jos joskus omat leivonnaiset menee mönkään! Ja hei, kertomalla kommentilla miten olet itse joskus mokannut leivonnassa tai ruoanlaitossa osallistut arvontaan! Arvonnan palkintona on leivontaan sopiva herkkupaketti (arvo 30€) jonka kokosimme itse!

Arvonta-aika 1.11.2018-11.11.2018

ruoka leivonta makeat-leivonnaiset
Kommentit (48)
  1. Haha, lohduttavaa kuulla, että teillekin käy näin!
    Tuo kattilakatastrofi naurattaa. Kiva uusi design matolle 😂

    1. se on kyllä klassikko, äiti tykkäsi hyvää! 😀 ja joo, aika usein käy mokia. Nämä oli vaan ne mitä muistui mieleen! 😀

  2. Nuorena leivoin usein tiikerikakkua ja kerran reseptissä lukevan 3/4 dl maitoa sijaan pikaisesti katsoin että 3-4 dl maitoa.. kakusta tuli uudelleen nimettynä leijonakakku 😀

    1. 😀 että hyvin onnistui!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *