Helpot skonssit

Me pidettiin viime viikonloppuna kotona iltapäivätee-hetki. Pöydällä oli itsetehtyjä skonsseja, keksejä (shortbread reseptin löydät tästä), kurkkuleipiä, konvehteja, juustoja ja hilloja. Ja nämä huuhdeltiin alas herkullisen teen kera. Saimme tee-hetkestämme paljon kyselyitä ja ajattelimme jakaa teille skonssien ohjeen.

Nämä skonssit on herkullisia juurikin marmeladien, hillojen ja kermavaahdon kera. Meidän skonssimme olivat vähän tavallista tummempia, sillä kaapissa sattui olemaan tavallisen vehnäjauhon sijasta täysjyväversiota. Maku oli herkullinen silti, mutta suosittelemme teitä tekemään skonssit tavallisesta tai erikoishienosta (näin skonsseista tulee vähän vaaleampia ja ne nousevat hiukan paremmin).

Kaikki oli herkullista ja kyllä tuli syötyä (vähän liikaakin). Varsinkin kurkkuleivät on ihan lemppareitamme ja kuuluvat ehdottomasti teehetkeen! Oletteko te ikinä pitäneet iltapäivän teehetkiä kotona tai vaihtoehtoisesti nauttinut niistä kotimaassa tai ulkomailla?

Instagram: @drjinna

Helpot skonssit

Ainekset (12 annosta)

5 dl
erikoisvehnäjauhoja (puolikarkeat käy myös)
4 tl
leivinjauhetta
½ dl
sokeria
90 g
voita, huoneenlämpöisenä
2 dl
maitoa
1
kananmuna
45 min
{
AKTIIVINEN 20 min
PASSIIVINEN 25 min

Tee näin:

  1. Mittaa kulhoon (tai blenderiin ja surauttele) vehnäjauhot, leivinjauhe, sokeri ja voi. Sekoita sähkövatkaimella aineksia, kunnes seos on “hiekkaisen” murumaista.
  2. Sekoita toisessa pienemmässä kulhossa maito ja kananmuna. Kaada muruseoksen joukkoon, mutta säästä nesteseoksesta n. 2rkl voitelua varten.
  3. Sekoita taikina huolella sekaisin ja kaada sitten jauhotetulle pöydälle. Vaivaa taikinasta pallo ja kaulitse noin 2cm paksuiseksi. Leikkaa taikinalevystä pyöreitä paloja ja nosta pellille. Voit muodostaa ylijäämäpaloista vielä kerran toisen levyn ja leikata lisää paloja (kolmannella kerralla taikinapalat voi olla jo liian sitkeitä).
  4. Voitele skonssit ja paista 200 asteisessa uunissa n.15-25 minuuttia uunin tehosta riippuen. Valmiit skonssit ovat kauniin kullanruskeita ja nousseita.
  5. Tarjoile skonssit marmeladien ja paksun kerman kera.
ruoka leivonta makeat-leivonnaiset
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *