Earl Grey toffeet

earlgreytoffeet

earlgreytoffeet

Blogimme viime vuoden hitti, oli ehdottomasti mikrotoffeet. Tänä teimme samalla tekniikalla nämä herkulliset earl grey toffeet. Eli jos lähipiirissä on teen rakastajia tai vain kokeilunhaluisia, niin nämä voisi olla heitä (tai sinua!) varten. Meillä nämä jakoi mielipiteet, minun mielestä nämä oli ihanan makuisia ja Jonna puolestaan ei ollut ihan vakuuttunut 😀 Tosin minä olen se meistä, joka tykkää earl greystä, ja se maistuu näissä melko voimakkaasti. Periaatteessa tämän voi tehdä muistakin teelaaduista, muistakaa vaan että keittämisvaiheessa maku voimistuu.

Earl grey toffeet vaatii tekemiseen kaksi päivää, sillä ensimmäisenä päivänä teepussit täytyy uuttaa kondensoituun maitoon, jotta maku tulee esille valmiissa toffeissa. Tätä voi kuitenkin kiertää sillä, että keittää kondensoitua maitoa, kermaa ja teepusseja muutaman minuutin miedolla lämmöllä, milloin maku pääsee seokseen ilman kylmäuuttoa.

earlgreytoffeet

Nämä oli niin hyviä! Erikoisia, mutta hyviä. Jos kaipaat muita makeisreseptejä, kurkatkaa meidän suosikit tästä! Seuratkaa meitä myös instagramin puolella @drjinna, sieltä löytyy vähän lisää meidän joulutunnelmia!

Earl Grey Toffeet

Ainekset (40 annosta)

1 dl
kondensoitua maitoa
1 rkl
kuohukermaa
5 pss
earl grey-teetä
1 dl
voita (n. 90g)
1 dl
glukoosisiirappia
1 dl
erikoishienoa sokeria
1 dl
fariinisokeria
1 tl
vaniljatahnaa (/2tl vaniljasokeria)
2 h 45 min
{
AKTIIVINEN 15 min
PASSIIVINEN 2 h 30 min

Tee näin:

  1. Laita tekoa edeltävänä päivänä purkkiin kondensoitu maito ja kerma, sekoita, lisää sitten 5-8 pussia earl grey teetä uittumaan kondensoidun maidon ja kerman joukkoon.  Tekopäivänä puristele varovasti teepusseista nesteet ja heitä roskiin. Vaihtoehtoisesti, voit lämmittää kondensoitua maitoa, kermaa ja teepusseja muutaman minuutin kattilassa miedolla lämmöllä, ja jatkaa siitä toffeiden tekoon.
  2. Vuoraa noin 20x20cm vuoka leivinpaperilla.
  3. Mittaa ensin voi kulhoon, sulata se. Lisää sitten kaikki loput ainekset (paitsi vanilja) mikronkestävään astiaan ja ala lämmittämään mikrossa. Lämmitä ensin vaan niin, että kaikki on sulaneet, sekoita ja ala lämmittämään lisää.
  4. Lämmitä toffeemassaa noin 6-7 minuuttia (sekoita välillä). Haluttu lämpötila toffeemassalle on 115 astetta, tarkista sitä lämpömittarilla. Jos tuntuu, että voi ei meinaa sekoittua joukkoon, jatka silti lämmittämistä ja sekoittamista. Sen pitäisi sekoittua kun seos on tarpeeksi kuumaa! Huom, mikrojen tehoissa on suuria eroja, joten tarkkaile massaa. Meillä meni toisessa mikrossa jopa vartti että toffeet lämpeni tarpeeksi.
  5. Kun toffeemassa saavuttaa 115 asteen lämpötilan, sekoita joukkoon vaniljatahna ja kaada valmisteltuun vuokaan. Anna jäähtyä huoneenlämmössä 15-20 minuuttia ja siirrä sitten reiluksi tunniksi kylmään.
  6. Leikkaa toffeet haluamasi kokoisiin paloihin kun massa on jähmettynyt (jos massa on kovaa, anna olla hetki lämpimässä ennen leikkaamista). Kääri sitten mikrotoffeet voipaperikääreisiin. Säilytä viileässä, ilmatiiviissä rasiassa.

HUOM! Voit tehdä toffeet myös liedellä paksupohjaisessa kattilassa, mutta tarkkaile lämpöä silloinkin mittarilla. 115-116 astetta on sopiva pehmeille, suussasulaville toffeille.

ruoka leivonta makeiset joulu
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *