Crullers, eli crullerit

Crullerit

crullerit

Vappu tulee ja me ollaan valmiina! Me paistelimme näitä crullereita (crullers = crullerit, suomeksi) ja ai että kun on hyviä! Crullerit on churrojen ranskalaisia serkkuja, eli choux taikinasta yleensä ympyräksi pursotettuja uppopaistettavia herkkuja. Kokeilimme kahdella kuorrutteella, klassisella glaze-kuorrutteella sekä mausteisella kaneli-sokerilla. Kummatkin toimii, mutta glaze ehkä erottaa nämä enemmän churroista. Jos haluat muun kuin vaniljaglazen, siihen voi lisätä vaikka sitruunan-tai appelsiininkuorta. Nämä on ihanan ilmavia, ja parhaita samantien nautittuna, mutta ne säilyy yleensä valmistuspäivän huoneenlämmössä.

Crullerit on todella suosittuja Yhdysvalloissa sekä Kanadassa. Wikipedia kertoo että crullerien alkuperä ei ole ihan niin yksiselitteinen, niillä on herkuteltu ajan saatossa Hollannissa, Saksassa, Kiinassa ja Ranskassa (ja monessa muussakin maassa), mutta nämä meidän omat on tosiaan ranskalaiseen tyyliin toteutettu, joten mennään sillä 😀 Näitä voi pursottaa muuhunkin muotoon kuin ympyräksi, mutta tämä on klassikko ja todella kaunis!

Crullerit

Crullerit

Jos crullereista herää kysymyksiä, laittakaa alle ja vastaamme parhaamme mukaan! Crullerien lisäksi kokeile vapuksi meidän suosikkeja, eli näitä pehmoisia munkkirinkilöitä tai helppoja, uunissa paistettavia raparperidonitseja. Mutta älä huoli, lisää vappuherkkuja on luvassa blogiinkin ennen vappua! 😛 Huomenna testaillaan taas uusia reseptejä, ja jos kaikki menee suunnitellusti, tulee ne blogiin loppuviikosta!

Seuraa meitä instagramissa @drjinna

Crullerit

Ainekset (30 annosta)

1¼ dl
maitoa (125ml)
1¼ dl
vettä (125ml)
115 g
voita
2 rkl
sokeria
¼ tl
suolaa
1 tl
vaniljasokeria
2¾ dl
puolikarkeita vehnäjauhoja
4
keskikokoista kananmunaa (n.240g)
+ n. 1l öljyä paistamiseen
Vaniljaglaze
3 dl
tomusokeria
2 tl
vaniljasokeria
3 rkl
lämmintä maitoa
1 h 15 min
{
AKTIIVINEN 30 min
PASSIIVINEN 45 min

Tee näin:

  1. Mittaa suureen, laakeaan kattilaan öljy. Siirrä sivuun. Leikkaa leivinpaperista pieniä neliöitä, mihin crullerit pursotetaan. Itse teimme niin että nostimme neliöt vähän rasvaiselle pellille jotta leivinpaperineliöt tarttui siihen ja pursotus oli helppoa.
  2. Mittaa toiseen, paksupohjaiseen kattilaan maito, vesi, voi, suola ja sokerit. Anna seoksen lämmetä kunnes voi on sulanut ja seos kiehahtaa hetken.
  3. Lisää sitten joukkoon jauhot yhdellä kerralla ja vatkaa puulastalla voimakkaasti. Lisää vielä hetkeksi liedelle ja “kypsennä” jauhoja 1-2 minuuttia. Varo ettei seos pala pohjaan kiinni. Valmis seos on kauniin kiiltävä, mutta ei _märkä_.
  4. Kaada sitten taikina kulhoon ja vatkaa joko yleiskoneessa tai sähkövatkaimilla vajaa viisi minuuttia taikinan jäähtymiseksi (jos käytät yleiskonetta, lapavatkain olisi tähän paras vaihtoehto).
  5. Lisää sitten joukkoon kananmunat yksitellen ja koko aika vatkaten. Vatkaa pari minuuttia, kunnes taikina on kauniin kuohkea ja kiiltävä. Jos taikina on todella kuivaa ja vaikeasti käsiteltävää, voit lisätä ihan pienen määrän kananmunaa.
  6. Kaavi valmis taikina tähtityllalla varusteltuun pursotinpussiin. Laita öljy lämpenemään. Crullerit paistetaan 185-190 asteessa, joten lämpöä on tarkkailtava lämpömittarin avulla.
  7. Pursota taikinasta leivinpaperineliöille pyöreitä, donitsimaisia crullereita. Kun öljy on lämmintä, nosta crullerit leivinpaperineliöllä varovaisesti paistumaan taikinapuoli alaspäin. Leivinpaperi irtoaa melkein heti, joten voit noukkia sen paistopihdeillä öljystä (voit käyttää samaa leivinpaperia useampaan kertaan jos haluat).
  8. Paista crullereita noin viisi minuuttia tai kauniin kullanruskeiksi ja rapeiksi, aina noin 3-4 crulleria samaan aikaan kattilassa. Nosta jäähtymään ritilälle tai leivinpaperille.
  9.  Voit sekoittaa paiston ohessa glazen, sekoittamalla kaikki aineet yhteen. Jos sokeroit crullerit kaneli-sokerilla, se kannattaa tehdä melkein heti. Jos teet vaniljaglazen, anna crullereiden jäähtyä hetki ennen kuorruttamista.
  10. Kun tulee valmista, siirrä öljykattila pois liedeltä jäähtymään. Käytä jäähtynyt öljy uudelleen tai kierrätä asianomaisesti.

Crullerit on parhaita tuoreeltaan nautittuna.

ruoka leivonta vappu munkit
Kommentit (2)
  1. Salla-Kaisa
    27.4.2022, 08:21

    Hei!
    Voiko noita crullereita pursoitella ja pakastaa etukäteen, ennen paistoa?

    1. Emme ole testanneet tätä. Mutta ainakin onnistuu paistaa kokonaan valmiiksi, ja sitten lämmittää kevyesti uunissa ja sokeroida kun haluaa herkutella!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *