Cinnamon biscuit cheesecake – Kanelikeksi-juustokakku

Hei vaan!
Kanelikeksi-juustokakku – niinkin omituista on, että tämä resepti tuli minulle unessa. Tosin siinä unessa ei ollut onnellista loppua, vaan päädyin kaupan lattialle itkemään kun kanelikeksit oli hyllystä loppu. Miten niin otan leivonnan tosissaan? Näkeekö kukaan muu leivonnasta unta? 😀
Kuitenkin, eilen kun kaupassa kipaisin, hyllyt olivat täynnä erilaisia kanelikeksejä ja nyt ne on juustokakussani. Ja se on HYVÄÄ. Liian hyvää.
Idea on sama kuin oreo-juustokakussa, tähän vain lisäsimme oreoiden tilalla kanelikeksit. Maku on ihanan mausteinen, ehkä jopa jouluinen!
Tällä kertaa ohje on pieneen kakkuun, mutta tässä se tulee;
Ohje pohja; (15-18 cm vuoka)
75 g kanelikeksejä/tai joulupipareita, murskattuna
n. 25 g voita tai margariinia, sulattetuna
1. Murskaa keksit ja sekoita niiden joukkoon sula voi.
2. Painele seos 15-18cm irtopohja- tai reunavuoan pohjalle. Pistä kylmään.
3. Ennen massan kaatamista vuokaan, reunusta pohja reunakalvolla tai leivinpaperilla.
Ohje massa;
200g tuorejuustoa
200g piparirahkaa/tai normaalia vaniljarahkaa + ½ tl kanelia
2 dl kermaa
½ dl sokeria
1 tl vaniljauutetta/sokeria
50g tai enemmän kanelikeksejä/joulupipareita, murskattuna
1. Notkista kulhossa vaniljauute, tuorejuusto ja rahka. Aseta sivuun.
2. Vatkaa kerma ja sokeri sähkövatkaimella kuohkeaksi, mutta melko löysäksi vaahdoksi.
3. Lisää kerman joukkoon rahka-tuorejuustoseos ja vatkaa kunnes ne ovat sekoittuneet joukkoon.
4. Lisää joukkoon keksit hellästi käännellen.
5. Kun keksit ovat sekoittuneet tasaisesti massan joukkoon, kaada massa reunakalvolla tai leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Tasoita.
6. Anna olla jääkaapissa tai pakkasessa kelmulla vuorattuna yön yli.
7. Koristele kakku haluamallasi tavalla ennen tarjoilua!
VINKKI! Mikäli pakastat kakun, ota se reilusti ennen tarjoilua jääkaappiin sulamaan!

//EDIT Mikäli käytät reseptissä kinuskia, kaada se kakun päälle vasta hetki ennen tarjoilua. Osa kinuskeista on niin juoksevia/lämpimiä että ne saattavat imeytyä kakkuun. Itsetehdyssä kinuskissa samaa ongelmaa ei pitäisi ilmetä. 
Hyvää on. Ja sopisi mainiosti myös joulupöytään! 🙂
-Dr.Sugar-
Kommentit (14)
  1. Ihanan näköistä ja kuulloista! 🙂 Aivan kuin olisit lukenut ajatukseni, sillä juuri eilen näin tuon piparirahkapaketin ja samantein aloin pyörittelemään mielessä sen käyttämistä juustokakkuun 🙂

    Sitä katselin, onko tuo kakku ollut pakkasessa? Pysyisikö noin hyvin koossa ilman liivatetta, jos se ei käy pakkasen kautta? Mitä muuten tuo päällinen on? Ihan kuin oranssia kinuskia.. 🙂 Herkullisen näköistä 🙂

    1. Kiitos!
      Itse tykkäämme käyttää kakun aina pakkasen kautta, mutta kyllä sen pitäisi onnistua ilmankin. Ainakin massa oli sen verran jämäkkää! =)
      Ja kyllä, päällinen on kinuskia… koska kakku ei voi olla liian makea 😉

  2. Tosi hyvän näköinen kakku. Laitan joulukansion taltteen, Voitko laittaa kinuskin ohjeen, miten tä on niin oranssin väristä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *