Blogit
Coffee Table Diary

Terassin sisustuksen suunnittelua

Terassin sisustus Coffee Table DiaryNyt sadepäivänä kun terassi on saatu pystyyn ympäristön viimeistelyn odottaessa vuoroaan, on hyvä hetki fiilistellä tulevaa sisustusta ja kesäistä ulkoelämää. Ruokapöytä on oman esittelyn ansaitsema projekti, sillä pöytälevy teetetään toiveideni mukaan. Ruokatuoleiksi olen ajatellut Fermobin Bistro Metal-tuolien tapaisia klassisia mustia puutarhatuoleja. Terassin takana näkyvä vanha lauta-aita maalataan Teknoksen täysmatalla Nordica Matt-ulkomaalilla mustaksi, samoin kuin terassin päätyihin rakennetut säleiköt. Musta toimii neutraalina taustana muulle sisustukselle alla olevan Vippin kuvan tyyliin.

Terassin sisustus Coffee Table DiaryTerassin viereistä kasvillisuuden peitossa olevaa kalliota kaivetaan esille isolta alueelta, mikä helpottaa pihanhoitoa ja tuo särmää siperian lehtikuusiterassin kylkeen. Haaveilen nuotiohetkistä kalliolla illan hämärässä House Doctorin kuvan tapaisen valurautapadan äärellä vilttiin kääriytyneenä. Värejä terassille ajattelin tuoda lähinnä tekstiilein ja kasvein. Chhatwal & Jonssonin oranssi tyyny on syötävän herkullinen. Kevyeksi lukemiseksi houkuttelee kuin lomaa varten tehty kirja The Book of Palms. Pehmeyttä ja luonnollista kodikuulle terassille saa Ikean Sinnerlig-meriheinämatolla.

Terassin sisustus Coffee Table DiaryNokosia varten riippumatto olisi ihana, kuten tuollainen hapsullinen. Ruukuista betoniset miettyttää eniten – eläväinen harmaa saa vihreät kasvit näyttämään erityisen vehreiltä. Ruokapöydän lähettyvillä seinämälle kaavailen ilmavaa hyllyä tuomaan hyllytilaa ja sisustuksellista viimeistelyä.

Inspiraatiota terassin sisustamiseen liittyen olen kerännyt innokkaasti muun muassa Pinterestistä ja tästä blogista. Juttuja siis luvassa niin ruokapöydän teettämisestä, aidanmaalausprojektista, kuin sohva- ja lepotuolipohdinnoistakin. Terassi on melkoisen iso, lähes puolet kotimme asuinpinta-alasta, joten sisustuskaan ei taida ihan yhdessä kesässä valmistua kokonaan. Hiljaa hyvä tulee. Toivottavasti kuitenkin pian saan tänne myös kuvamateriaalia itse toteutuksesta. Hommaa projektissa kuitenkin riittää sitä ennen!

Onko teillä ulkotilojen sisustus millä mallilla?

Decoration of our terrace is now in my mind. Here are some nice products and inspiration for outdoor life I’m dreaming about right now.

Pictures from the manufacturers: Chair Fermob and pillow Chhatwal & Jonsson from Room 21, fire pot House Doctor, rug and shelf Ikea, book Taschen, terrace picture Vipp, hammock Jysk, pots Granit

Kommentit (10)

  1. Terassin syksy – Meillä Kotona -blogit

    […] Sisustussuunnittelu kävi kuumana, sillä seuraavaksi oli vuorossa terassin kalustus, sekä maalaushommia. Mikrosementoitu pöytä on ollut todella mieluisa valinta ja sille onkin katettu useat kesäiset ateriat. Viimeisimpänä hankitusta riippumatosta on ollut paljon iloa kesän kääntyessä syksyyn. Tekemistä toki vielä riittää yllin kyllin kalustuksen ja ympäristön suhteen, mutta pikku hiljaa hyvä tulee. […]

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *