Blogit
Coffee Table Diary

Kotimme Avotakka-lehdessä

Coffee Table Diary Avotakka kotijuttu

Huhhuh, siinä se nyt on! Juttu kodistamme tänään julkaistussa heinäkuun Avotakassa. Juttu tehtiin viime syyskuussa, eli valovuosia sitten, ja sen julkaisua olen odottanut tutisten siitä asti. Miettinyt jos kuvissa näkyykin jotain sellaista, mikä ei enää tunnu omalta ja kaikkea muuta hassua.

Coffee Table Diary Avotakka kotijuttu

Onneksi kun kotinsa antaa alansa parhaiden käsiin, ei jännittämiseen ole oikeasti syytä. Ja oikein hyvähän siitä tuli, omaan silmään ainakin tosi yhtenäinen ja kiva juttu. Kirjoitus meni taidokkaasti hieman pintaa syvemmälle, ja appivanhemmatkin olivat kuulemma tyytyväisinä hymistellen lukeneet jutun entisestä talostaan. Meidän kodin henki, sisustus sekä tarina välittyivät kauniisti ja samalla jutusta jää muisto perheellemme tästä elämänvaiheesta sekä sen hetken sisustuksesta. Hauskaa oli myös tuoda esille fengshui-näkökulmaa sisustamiseen ja päästä myös jakamaan vinkkejä aiheeseen liittyen.

Coffee Table Diary Avotakka kotijuttu

Kummallista sinänsä jännittää yhtä kotijuttua näinkin paljon. Niitähän ovat lehdet täynnä tänä päivänä ja ovathan kotini nurkat tulleet jo kovin tutuksi teille blogini lukijoille tämän puolentoista vuoden aina. Kuitenkin jollain tavalla niin eri fiilis nähdä juuri se oma rakas koti printattuna lehden sivuilla.  Toisten kynän ja kameran kautta katsottuna, vieläpä alan ykköslehdessä. Kiitokset vielä Avotakalle tästä kunniasta!

Coffee Table Diary Avotakka kotijuttu

Ajankohta ei olisi voinut olla parempi, samalla kun jännitys päättyi alkoi myös kesälomani. Jes! Niinpä olikin mitä parhain hetki kaataa lasi viiniä, kellahtaa sohvalle ja syventyä lehden pariin. Huomenaamulla suuntaankin junalla Seinäjoen Asuntomessujen pressipäiville ja odotan avoimin mielin, mitä kaikkea mielenkiintoista siellä on luvassa! Samassa lehdessä myös kattava katsaus Asuntomessuihin, eli kannattaa tutustua uusimpaan Avotakkaan senkin puolesta. Nyt painun nukkumaan, hyvää yötä!

Our home feature in the July issue of Avotakka magazine out today!

Kommentit (8)

  1. Johanna

    Ihana juttu olikin! Kauppareissulta lehden hankin enkä malttanut kaikkia kasseja edes purkaa, kun lukaisin jutun teidän kodistanne.. Kauniita kuvia kauniista kodista 🙂

    • coffeetablediary

      Kiitos tuhannesti Johanna! <3 Itseäni jännitti niin, että päin vastoin, pitkitin lehden noutoa postitlaatikosta ja lehden avaamista tuntikausia 😀

  2. -heini-

    Ihana juttu tosiaan oli, kävinkin vinkistä heti eilen ostamassa lehden :). Niin kaunis koti teillä!

    • coffeetablediary

      Voi kiitos Heini! Ilahduin niin kivasta kommentistasi. Oikein hyvää kesää sinulle! 🙂

  3. Annu

    Oikein onnistunut juttu. Kenen jalkavalaisin on tuo hopean värinen sohvan vieressä?

    • coffeetablediary

      Kiitos Annu, mukava kuulla! 🙂 Jalkavalaisin on merkkiä Belid, oikein näppäri valaisin ja hyvä lukuvalo. Omani olen ostanut Stockmannilta vuosia sitten.

  4. Ripaus väriä – Meillä Kotona -blogit

    […] kokemus on kiintoisa aihe! Eräs ystäväni ihmetteli, kuinka värittömältä kotimme näytti Avotakan kotijutussa. Hänestä juttu oli hyvä, mutta ero lehden kuvien ja muistikuvien välillä hämmensi lukijaa. […]

  5. Astia- ja vaatekaapilla | Tyylien sekamelska vai hallittu kokonaisuus?

    […] kuosittomaan valko-musta-harmaa-beige -skaalaan turvautuen. Mieleen tuli myös viime kesänä Avotakassa kodistamme julkaistu juttu suht värittömällä skaalalla, mutta jostain syystä päälleni oli päätynyt räiskyvän […]

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *