Blogit
Coffee Table Diary

Hyvinvointia ja elinvoimaa vuodelle 2018

hyvinvointia, elinvoimaa, uusi vuosi 2018, aikomukset, coffee table diary

Suhtaudun uuteen vuoteen aina suurella optimismilla. Elämä on pitkältä sellainen kuin todellisuus, jonka rakennamme päivittäin ajatuksilla, tavoilla ja asenteilla. Olosuhteisiin ei voi aina lyhyellä aikavälillä vaikuttaa, mutta omaan suhtautumiseen paljonkin. Ylä- ja alamäiltä tai epäoikeuden tuntemuksilta kukaan ei voi välttyä. Silti itselle hedelmällisin tapa on ajatella, että kaikki tapahtumat ovat jalostaneet meitä siksi keitä olemme ja kääntää vastoinkäymiset voimavaroiksi.

Uuden vuoden tienoilla mietin usein miten edellinen vuosi meni eri aluilla ja mitä toivon uudelta vuodelta. Haaveita ja tavoitteita toki saa ja pitääkin olla, mutta varsinaisiin uuden vuoden lupauksiin suhtaudun hieman ristiriitaisesti. Ennemmin mietin mitä haluan vaalia, jotta saisin elää näköistäni elämää.

Vuodelle 2018 toivon ennen kaikkea eri elämän alueet kattavaa kokonaisvaltaista hyvinvointia, kun katson alle raapustamiani teemoja. Kyse on pidemmän aikavälin pyrkimyksistä, niinpä nimeänkin nämä uuden vuoden aikomuksiksi ennemmin kuin lupauksiksi.

hyvinvointia, elinvoimaa, uusi vuosi 2018, aikomukset, coffee table diary

Löydä elinvoimainen olo

Toiveissani on juurruttaa arkeeni tapoja, joiden avulla tunnen oloni energiseksi ja elinvoimaiseksi päivittäin – ainakin suurimman osan ajasta. Uskon kehon viisauteen ohjata oikeisiin valintoihin, kun sen toiminnan lähtökohdat ovat kunnossa. Tätä viisautta pyrin vaalimaan tänä vuonna pyrkien hyviin elämäntapoihin, mukaan lukien riittävä uni ja hyvä ravinto. Olen huomannut olleeni nuutunut syksyllä. Syytkin olivat selviä – unet eivät ole olleet riittäviä ja sokerin määrä ruokavaliossa on ollut suuri, mistä aiheutuu monenlaisia ongelmia, ennen kaikkea jaksamiseen. Lisäksi pää on lyönyt tyhjää, kun on pitänyt keksiä lämminta ruokaa, mikä on sääli sillä ruokahetket ja syöminen ovat olleet yksi suurista intohimoistani.

Some on myös vienyt liikaa aikaani ja lukemiselle on jäänyt liian vähän, johon ehdottomasti haluan muutoksen tänä vuonna. Olenkin ottanut lomaa blogista ja somesta viime viikkoina, huolehtinut jaksamisestani, hakeutunut seuraan josta saan virtaa, lukenut kirjoja, laittanut ruokaa, sekä kirjoittanut ajatuksia ja ideoita ylös. Kuinka paljon paremmin olenkaan voinut!

Kulje omaa polkua

Olen viimeiset vuodet ollut vakaalla tiellä kohti näköistäni elämään, tehnyt monia uusia töitä, kehittänyt taitojani ja saanut eteeni mielenkiintoisia mahdollisuuksia – blogin, työnanantajan, puolison, yhteistyökumppaneiden, asiakkaiden ja oman yrityksen ollessa tärkeitä mahdollistajia tässä kaikessa. Tätä polkua aion jatkaa tänäkin vuonna ja joitain uusia orastavia ideoita on kypsymässä tulevaisuuden varalle. Etsivä löytää.

Tärkein merkki siitä että on oikealla polulla on sisältä kumpuava ilo ja innostus tekemiseen, sekä tunne että tekee tarkoituksenmukaisia asioita, vaikka joka työhön kuuluu toki myös vähemmän mieluisia tehtäviä. Tästä matkasta kohti merkityksellisempää olen pidempään ajatellut kirjoittaa enemmänkin, joten jatkoa mahdollisesti seuraa.

hyvinvointia, elinvoimaa, uusi vuosi 2018, aikomukset, coffee table diary

Elä läsnä hetkessä

Olen tullut todella tietoiseksi siitä, miten nopeasti viikot ja vuodet vierivät sekä kuinka rajallisesti aikaa lopulta on. Tärkein pyrkimys onkin tuoda ajatukset käsillä olevaan hetkeen ja löytää siitä tyytyväisyys. Tietoisuus ajankulusta rohkaisee myös kokeilemaan uutta, olemaan utelias elämän suhteen ja ottamaan riskejä päästäkseen eteenpäin. Omiin ajatuksiin on hyvä kiinnittää huomioita, niillä on tapana laukata ties missä ja karata niin menneeseen kuin tulevaan. Aikomuksena onkin ottaa mindfulness-harjoitukset osaksi rutiineja.

Haluaisin muistaa pysähtyä nauttimaan tästä ainutlaatuisesta lapsiperhearjesta pienten kanssa, sekä raskausajasta ja luultavasti viimeisestä mahdollisuudesta saada käpertyä vauvan kanssa kodin suojaan tutustumaan uuteen perheenjäseneen.

hyvinvointia, elinvoimaa, uusi vuosi 2018, aikomukset, coffee table diary

Usko hyvään ja ihmeisiin

Kokemukseni mukaan ajatukset vaikuttavat siihen miten tunnemme eri tilanteissa ja miten toimimme. Niinpä todellisuus ja kokemukset elämästä ovatkin pitkälti heijastuksia sisäisestä maailmastamme. Jos näemme maailman kauniina ja hyvänä, vaalimme myös kauneutta ja hyvyyttä omassa elinympäristössämme. Sekava mieli taas näkyy usein sotkuisena elinympäristönä, tai toisin päivin. Kun maailman näkee paikkana, jossa on monia mahdollisuuksia, kohdalle osuva mahdollisuus on helpompi tunnistaa ja lähteä luomaan uutta. Kun ihmeisiin uskoo, niitä alkaa myös ilmaantumaan.

Olen ollut aikuiseksi kasvettuani kiinnostunut ihmisen kyvystä saavuttaa uskomattomalta tuntuvia asioita ja vaikuttaa elämäänsä. Inspiraatiota olen löytänyt jo vuosien ajan niin elämänkerroista kuin perinteisestä self-help kirjallisuudesta, ja viime aikoina perehtynyt myös tieteeseen perustuvaan psykologian osa-alue positiivinen psykologia. Positiivinen psykologia keskittyy tutkimaan sitä, mikä saa ihmisen kukoistamaan ja tuntemaan elämänsä merkitykselliseksi. Todella kiinnostavaa ja sopii kovine faktoineen niillekin, jotka suhtautuvat skeptisesti self help kirjallisuuteen. Helppoa ajatusmallien ja tapojen uudelleen muokkaaminen ei ole, mutta silti mahdollista.

Jos tämä olisi viimeinen elinvuoteni, kuinka paljon haluaisin laittaa aikaa arkisten harmien surkutteluun? Miten käyttäisin hetkeni parhaiten? Mitä olisin halunnut tehdä vähemmän ohikiitäneenä elinaikanani?

hyvinvointia, elinvoimaa, uusi vuosi 2018, aikomukset, coffee table diary

Toimi!

Aikomukset, tavoitteet ja unelmat ovat tärkeitä, mutta arvottomia niin kauan kuin ne pysyvät oman pään sisällä tai vihkoon raapustettuna.  Itsekin saatan jäädä jumiin ajatusteni kanssa tuskallisen pitkäksikin aikaa, kunnes saan draivin ja laitan hihat heilumaan. Monesti asiat selkeytyvätkin vasta tekemisen myötä ja palaset loksahtavat kohdilleen myöhemmin. Parempi siis aloittaa jostain ja korjata suuntaa matkan varrella, kuin jäädä odottelemaan.

Isot unelmat ja monet pienet askeleet on hyvä yhdistelmä. Kuten Tony Robbins on sanonut:  ”Most people overestimate what they can do in a year and underestimate what they can do in two or three decades.”

Aikomuksista on myös hyvä puhua ääneen, siksi tämän listan raapustinkin. Tämä kannustaa minua elämään näiden aikomusten mukaisesti ja voinkin palata listaan vuoden kuluessa, sekä katsoa olenko elänyt sen mukaista elämää. Koska aihepiiri innostaa nyt, palaan hyvinvointiteemojen pariin varmasti vielä jatkossakin, blogin tutumpien teemojen ohessa.

Olispa kiva kuulla millaisia toiveita teillä on vuodelle 2018 ja kuuluuko hyvinvointi kenties niihin!

What I most of all wish for 2018 is to feel well, positive and vital in every day life. I believe everything else important follows then more easily!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *