Blogit
Coffee Table Diary

Home Tour: Living Room

  

Kotikierros saa vihdoin jatkoa kun onnistuin pääsemään kameran taakse valoisaan aikaan. Juuri ennen kuin flunssa-aalto pyyhkäisi meidän perheestä enemmistön alas. Toivottavasti siellä ollaan pysytty terveinä! Tällä kertaa vuorossa on kurkistus olohuoneeseemme.

Olohuone sijaitsee pitkulaisen talomme pohjoispäässä ja sinne on käynti suoraan eteisestä. Eteisen toiselta puolelta avautuu ruokailutila ja keittiö. Näin ollen olohuoneeseen on suora näkymä muista huoneista. Nämä kaikki huoneet ovat toisiinsa suorassa yhteydessä ilman väliovia. Olohuoneen yhteydessä, oviaukolta oikealla, sijaitsee kirjasto, josta teen oman postauksen joku kerta. Kirjastosta on kulkuyhteys takapihalle. Tilassa on ikkunat sekä itään että länteen, joten valo kulkee huoneen läpi kauniisti.

Olohuoneen sisustus on tyylini mukaisesti sekoitus eri tyylejä, uutta, vanhaa, kirppislöytöjä, Ikeaa, designia ja perintökaluja. Yksi tärkeimmistä elementeistä lienee tuo suurikokoinen lyyraviikunapuumme, mistä kirjoittelinkin täällä jo aiemmin. Seinän taulut ovat kotimaista taidegrafiikkaa vuosien varrelta, ihmishahmoja jokaisessa. Lauritzonin murretun harmaalla kankailla verhoillut sohva ja nojatuoli ovat Adean. Sirot huonekalut sopivat parhaiten talomme arkkitehtuuriin ja mittasuhteisiin. Niiden ansiosta matalahkoille huoneille jää tilaa hengittää eivätkä ne mene tukkoisiksi. Messinkijalkainen lasipöytä taas on muutaman kympin maksanut löytö huutonetistä. Aluksi sohvapöytänä toimi väliaikaisesti musta Hayn Tray pöytä. Sitten tajusin, että pyöreä pöytä toimii tuossa kokonaisuudessa parhaiten, minkä jälkeen juuri täydellinen käveli vastaan kuin tilauksesta.

Matto on marokkolainen norsunluunvärinen harmaanrusehtavilla salmiakkiruuduilla koristeltu pehmoinen vintage Beni Ourain. Koiramme naamioituu muuten ihan huikean hyvin maton väreihin, eikös? Hassu muodonmuutos on tapahtunut parin vuoden aikana. Pentuna hän oli aivan tumman ruskea valkoista kuonoa, kulmakarvoja ja tassuja lukuunottamatta.

Valaistusta hoitaa suurelta osin Philippe Starckin Flosille suunnittelema veistosmainen Rosy Angelis jalkavalaisin. Olen ollut todella tyytyväinen valaisimen suureen valaisutehoon ja himmennyksen avulla saatavaan kauniiseen tunnelmavalaistukseen. Lisää valaisimia huone vielä kaipaa, en vaan ole malttanut valita, kun on niin monta ihanaa vaihtoehtoa ja valaisimet niin tärkeitä yksityiskohtia sisustuksessa. Onneksi päivänvalo lisääntyy kaiken aikaa, joten näillä ehkä pärjätään hetki eteenpäin. Kynttilänvalo on kuitenkin pimeällä se ihanin tunnelmavalaistustuksen lähde.

Tyynyistä esillä ovat tällä kertaa valkoinen Design Forumista ostettu käsityönä tehty virkattu tyynynpäällinen (merkin olen poistanut), vanhat juuri täydellisen puuterin vaaleanpunaiset samettityynyt, sekä H&M Homen musta ja Ikean raidallinen tyynynpäällinen. Nuo kukalliset samettityynyt ovat ihan lempparit! Pelastin ne ennen rempan alkua talomme pihalla olleelta jätelavalta, minne edelliset asukit olivat muuttovimmassa taloa tyhjentäessä ne heittäneet. Verhoina on valkoiset Ikean perusverhot.

Sohvapöydän asetelmat muuttuvat tiuhaan tahtiin. Tällä hetkellä pöydällä on muuan kirja, pari Iittalan Kivi-tuikkua, Afrikasta aikoinaan tuotu mietiskelijä patsas. Tulppaaneista lievän yliannostuksen jo saaneena maljakkoon valitsin tällä kertaa lähikukkakaupastani löytyneen ihan huikean hienon vaalean vihertävän jouluruusun. Ensimmäistä kertaa näin tuota lajiketta isona leikkokukkana. Ihana!

Kuvien ulkopuolelle jää oviaukon vasemmalta puolella, blogin oikeassa sivupalkissa näkyvä, peritty antiikkinen marmorikantinen kultapöytä. Sen päällä pino kirjoja, lehtiä ja kehystetty valokuva.  Oviaukon oikean puolella oleva nurkkaus on vähän vaiheessa vielä. Siinä on tällä hetkellä vanha koukeroinen Thonet-keinutuoli. Joku päivä tulevaisuudessa samalle paikalle tulee takka.

Telkkaria huoneessa ei ole, joten yleensä vietämme aikaa olohuoneessa lehtiä tai kirjaa lukien, sekä musiikkia kuunnellen. Tai seurustellen ja leikkien. Muutamalle tuolille huoneessa olisi ehkä vielä tilaa. Tilantuntua ja avaruutta, jotka ovat olohuoneen parhaita puolia, en kuitenkaan haluaisi menettää.

Lopuksi vielä sananen seinämaalista. Se on brittiläiseltä Farrow&Ball -merkiltä, väri Skimming Stone. Rakastan tuota super mattaa puuterisen hiekan harmaata moniuloitteista sävyä. Raikas ja viileä sävyttämättömän lämpimän sävyisen mattalakatun tammiparketin rinnalla. Samaan aikaan lämmin ja elegantti. Maalisävy sitoo kivasti huonekalujen, maton ja lattian sekä taulujen sävyt yhteen ja luo paljon tunnelmaa. Huone näyttää myös paljon avarammalta maalisävyn ansioista verrattuna aiempaan kun seinä oli valkoinen (Tikkurilan sävy Paperi). Seiniä maalaamalla voi siis saada pieniä ihmeitä aikaiseksi. Se on myös suht helppo ja edullinen tapa muuttaa huoneen tunnelmaa totaalisesti.Tällä hetkellä muuten haaveilen seinien maalaamisesta kodin muissa tiloissa. Kirjoittelen aiheesta pian lisää!

Tässä siis olohuoneemme tällä hetkellä pääpiirteittäin. Kotikierrokset muut osat löytyvät täältä: makuuhuonekylpyhuonekeittiö, vessa ja spa-saunaosasto.

Here’s a sneak peak to our living room. The interior is a mix of old, new, design, Ikea and different styles. Color palette is calm and relaxing, the wall is painted with Farrow&Ball’s Skimming Stone. A soft and powdery stone gray which I love. Gray sofa and arm chair are from the Finnish Adea. Rug is a vintage Beni Ourain from Morocco. Coffee table is a flea market find. A few more chairs would be nice too, but I love the sense of space right now. The main source of light besides the natural light is Philippe Starck’s Rosy Angelis floor light by Flos. There’s room for additional sources of light, but I have not yet made up my mind which ones to have. Lightning is so important and there are too many gorgeous alternatives available. 


On the wall we have some graphic art collected over the years with human figures. One of the main decorations is our large fiddle leaf fig tree, which I wrote about earlier here. On the coffee table right now: a few books, candle holders, a small thinker statue brought as a souvenir from Africa, and a gorgeous Helleborus flower.  If you missed the previous parts of the Home Tour, you can find them here: bedroom, bathroom, kitchenpowder room, and spa-sauna.

Kommentit (5)

  1. Ilonin Anna

    Tosi kiva tunnelma!! Kaunista!
    Paranemisia teille, meilläkin täällä flunssaillaan.. voiskohan olla jo talven viimeinen?! Toivotaan!!!

    • coffeetablediary

      Kiitos Anna! Ihan hirveesti liikkeellä nyt flunssia. Toivotaan todella, että nämä on vikat sairastelut tänä talvena 🙂 Paranemisia teille myös!

  2. Mirka – Kauniit Neliöt

    Onpa kauniin harmonista ja seesteistä. Tyylikkäät ja toimivat valinnat ja upea tuo lyyraviikuna!

    • coffeetablediary

      Kiitos Mirka! Tosi kiva kuulla, että harmonia välittyy kuvien kautta! 🙂 Siihen olen pyrkinyt, etenkin kun joukossa on myös vähän villimpiäkin juttuja, kuten tuo pöytä.

  3. Vihreää inspiraatiota | Green Home Book – Meillä Kotona -blogit

    […] puolesta puhuvat myös faktat. Onnistuin tappamaan suuren vuosia vanhan ystäviltä adoptoidun lyyraviikunan, eikä kodissamme ole yhtäkään trendikästä kaktusta. Sen verran kartalla kuitenkin olen, että […]

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *