Blogit
Coffee Table Diary

Vuosi: 2016

Parhaat sisustushankinnat 2016

Olin jo tekemässä koostetta Coffee Table Diary -blogin vuodesta 2016, mutta muutinkin suunnitelmat lennosta fiilispohjalta. Sen sijaan listasin tämän vuoden 10 mieluisinta sisustuksen täydennystä kotiimme. Mukana on kalusteita sekä piensisustuksen suosikkeja. Sisustelun ohessa saavutin tietynlaisen…

  • 2

10 x Parasta nyt | Joulukuu

1. Tuike Valkoista joulua ei tänä vuonna tullut meille, mutta sen ansiosta kauniit valot naapuruston pihoilla pääsee vielä paremmin oikeuksiinsa pimeyden keskeltä. Lenkkeihini koiran kanssa kuuluu olennaisesti puihin ja talojen edustoille laitettujen valojen kauneuden ihastelu….

  • 0

Joululahjojen paketointia | Christmas Tag

Voisinpa sanoa, että kaikki valmistelut on jo tehty ja olen rauhoittunut joulunviettoon. Vielä on kuitenkin yksi ruokakauppareissu edessä ja aika monta lahjaa paketoimatta. Pahemmalta stressiltä olen onneksi kuitenkin onnistunut välttymään! Lahjojen paketoinnissa eniten miellyttää luonnollinen…

  • 4

Joulukuusen koristelua

Viikonloppuna joulukuusemme sai ylleen koristeet. Maltillisella koristearsenaalilla mentiin tänäkin vuonna, eikä uusia koristeita hankittu lainkaan. Jo pelkkä joulukuusi omassa kodissa on suuri ihme kaksivuotiaalle, joten toiveita koristelujen suhteen ei vielä kuulu. Oli varsin suloista ja…

  • 3

Sängynpääty viimeisteli makuuhuuoneen

Yhteistyössä Matri Aika ajoin minulta kysytään, mikä on lempipaikka kodissamme? Vastaus on makuuhuone – silloinkin, kun tilan sisustus oli varsin keskeneräinen. Olen kova nukkumaan luonnostaan ja mikään tila ei ole mielestäni tärkeämpi, kuin makuuhuone ja…

  • 6

Jouluspa, lahjaideoita, ja arvonta

Helpolla jouluidealla jatketaan! Juuri, kun ehdin kertoa, että suosin eukalyptusta havujen sijaan joulukodin somistamisessa, pyörränkin puheeni. Nimittäin saunan ja span osalta ei havuja voittaneita somisteita löydy. Napsasin pikkuisen kuusen omalta tontilta vanhaan lasitölkkiin. Kuusi tuo…

  • 53

Eukalyptus koristaa joulukodin

Jouluidea-juttusarjassa ajattelin jakaa muutamia helppoja ideoita kotiin, niin koristeluiden, paketoinnin, kuin reseptienkin osalta. Aloitetaan superhelpolla koristeluidealla, nimittäin moneen taipuvalla eukalyptuksella. Kukkakaupan suosikkiani eukalyptusta hankin joulun alla aina ison satsin kerralla. Iso kimppu maksaa reilun kympin ja…

  • 1

Joulukoti ja kuvaukset

Joulukuusi saapui tänä vuonna normaalia aikaisemmin kotiimme, jo toisena adventtina. Tuoksu on joka kerta yhtä huumaava! Tällä kerralla mukaan lähti ryhdikäs tumman vihreä paksuoksainen kuusi, joka miellyttää silmääni vielä enemmän kuin perinteiset metsäkuuset. Oksat kestävät…

  • 8

Itsenäisyyspäivän tunnelmia

Hyvää itsenäisyyspäivää! Omani aloitin nukkumalla pitkään ja heräämällä verhojen läpi lempeästi paistavaan aurinkoon. Flunssaputki on kiusannut viime viikot, joten päätin levätä vähän pidempään kerrankin, kun muuten en ole malttanut pysähtyä. Olohuoneeseen on kannettu jo joulukuusi,…

  • 0

Tapahtunut lastenhuoneessa + Tukholmasta osa 2

Viime viikkoina olen taas heilunut oikein urakalla maalitelan ja siveltimen kanssa. Tällä kertaa kohteena on ollut lapseni huone. Kauniille haalean vaaleanpunaiselle seinälle (Middleton Pink, Farrow & Ball) sanottiin hyvästit, kun kaikki seinät maalattiin, ja sen…

  • 7