Blogit
Aurinko ja kuu

Sato

Liikuttava pensasvanhus teki meille ensimmäisen sadon pitkästä aikaa. Keräsin pienen sadon hartaudella. Lisää on tulossa, vähän.
Pensas leikattiin alas pari vuotta sitten ja nyt pensas on taas mahtavan kokoinen, mutta sato pienenlainen. Ajattelin hakea jostain hevosenlantaa. Lannoittaa ja hoitaa pensasta. Olemme myös pohtineet pensaan hävittämistä, mutta siihen on syntynyt kiintymyssuhde, eikä hävittäminen tule kysymykseenkään. Talvisin sen päällä kimaltelee himmeä valosarja, joka asetetaan siihen tyttären syntymäpäivänä marraskuussa. Ehkä ensi kesänä saadaan sadoksi kaksi kourallista marjoja.

Kommentit (1)

  1. Bullukat

    Ihanasti kirjoitat vanhasta pensaasta. Hienoa, että sai vielä mahdollisuuden ja antaa edes pienen sadon.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *