Blogit
Aurinko ja kuu

Projektia pukkaa

IMG_3302

IMG_3297

Se on piha nyt ihan mullin mallin. Viemäri-, vesi- ja hulevesiputkia uusitaan ja liitetään kaupungin verkkoon. Yllätyksiltä ei tietenkään olla tässäkään vaiheessa vältytty ja kompromisseja on pakko tehdä.

Viemäriputki menee pohjaveden tasolla ja käväisee talon rakenteiden alla, joten uusi putki viedään vanhan sisään, sillä vanhaa ei saa pois ilman isompia toimenpiteitä. Kadun puolella taasen, kaapeleita menee niin leveä matto, että uusia putkia ei saada vietyä perille saakka kaupungin liitoskohtaan ilman, että katu olisi auki vielä kaksi viikkoa ja siltikin homma olisi niin haastava, että kustannukset nousisivat pilviin. Näin ollen putket uusitaan vain tontin rajalle. Riskihän sitten on siinä, että jos noin kahden metrin pätkä vanhaa putkea joku päivä pamahtaa, niin sitten pitää kaivaa uudestaan. Tosin vain tontin rajalta kadulle, mutta kuitenkin vastuu on meidän. Se pätkä ei kuulu kaupungille eikä myöskään meidän vakuutusyhtiölle. Ei kiva.

Myrskyn kanssa kävelyillä kadehdin kaikkien ihania pihoja. Ihan on epätoivoinen olo juuri nyt. Haluaisin saada pihan syksyllä niin kuntoon, että ensi keväänä ei tarttisi muuta kuin nauttia ja katsoa, kun puutarha kasvaa. Aikataulu näyttää vaan pahasti venyvän. Kyllä mä vielä joskus saan mun vehreän pihan takaisin…

IMG_8685

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *