Blogit
Aurinko ja kuu

mummelimme

Käytiin viemässä isomumille pääsiäiskoristeita vanhainkotiin.
Lapsia aina kauheasti jännittää se paikka ja isomumikin.
Isomumi on outo, kun se ei muista nimiä, vaikka juuri kerrottiin ja aina se kysyy 20 kertaa, että miten te tänne oikein pääsitte.
Silti, pidän kiinni siitä, että lapset tulevat mukaan.Vaikka kuinka pistäisivät ensin vastaan.
Selitän, että se on isomumille tärkeää ja heillekin -ainakin sitten isompina, kun isomumia ei enää ole.
Minulla olisi niin paljon asioita, mistä haluaisin hänelle kertoa.Oikein meinaan pakahtua niihin, mutta niistä kertominen ei enää onnistu.
Nautin, kun näen kuinka hän nauttii lapsista.
Poikanenkin suostui ensimmäistä kertaa syliin, pussasi ja halasi .

Kommentit (0)

  1. Maria

    Juuri oikein teet!Elämää pitää saada pienestä asti elää pelkojaan kohdaten ja ne ylipäästen!Kaunista pääsiäisen aikaa sinulle kiitos kauniista kuvistasi.

  2. Kotivalo

    Isomummut on meiltä jo menneet, mutta niin paljon ihania ja lämpimiä muistoja heihin liittyy, sekä minulla että lapsilla. Mutta ymmärrän kyllä että pieniä voi pelottaa, vanhainkodeissa kun voi asua todella sairaitakin ihmisiä, joiden erilaista käytöstä ei lapset välttämättä pysty ymmärtämään…Minusta pienenä oli ihana katsella just mummon käsiä, joista näkyi verisuonet läpi = )

  3. Inka

    Olet niin oikeassa, ja erityisesti siinä kuinka tärkeää tämä on lapsillekin sitten myöhemmin, vanhempina. Muistaa ja tietää omaa historiaansa, perheen historiaa.
    Aivan ihana pääsiäispostaus.

  4. Vilppumaan Erika

    Hyvä toimintamalli. Sitä mekin toteutamme, isovaari ja -mummi ovat 90-vuotiaita, ja isovaari on hoitokodissa aika huonossa kunnossa, isomummi vähän skarpimpi ja muistaakin asioita vielä melko hyvin. Vilppusta aina vähän jännittää vierailut myös, mutta niin jännittää meitä aikuisiakin, ja ne tunteet on hyvä tiedostaa ja jutella auki. Ja on ihanaa huomata, että vaikka isovaarikin alkaa olla aika hukassa muistin osalta, hän silti liikuttuu selvästi, kun pieni mies tulee vierailulle ja tuo piirustuksia "poliisimestarista" entiselle poliisi-vaarille 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *