Blogit
Aurinko ja kuu

irrallinen

Mietin pitkään adjektiivia kummalliselle tunteelle , joka ilmaantuu, kun olen pidempään erossa perheestäni.
Myönnän, että ero tekee jollain tavalla hyvää.
Pitkän kotiäitiyskauden jälkeen minuus ja kosketus itseeni jollain tasolla hälvenee -sen on ikäänkuin siirtänyt syrjään.
Tällaisen viikon aikana sitä löytää taas itseään uudella tavalla.Ja toivottavasti sitä saa tuotua mukanaan kotiin.
Mutta irrallisuus tuntuu oudolta.Ontolta ja yksinäiseltä.
Jokatapauksessa viikko Ratulan kuvauksissa oli taas antoisa,mielenkiintoinen, monipuolinen ja raskaskin.
Tässä tuotannossa auttavia käsiä ei ole koskaan liikaa ja niinpä sain meikkaamisen ja kampaamisen lisäksi kokata, askarrella, ommella, siivota, tiskata, hioa, rapsuttaa,pestä ja kantaa.
Oli aivan mahtavaa.
Nyt vain odottamaan ohjelman ulos tuloa Subilta torstaisin.

Kommentit (0)

  1. Satu

    Jännittävää, odotellaan! Suloinen kuva sinusta!

    Niinpä, olo ilman perhettä on vapauttava ja todellakin samalla orpo. On onni palata.

  2. Tirpana

    Niin voin kuitella että olo on tyhjentynyt…
    Tervetuloa takaisin ja mukavaa kun ohjelma kohta jo pyörähtää käyntiin.

    Nythän voitaisiin ruveta suunnittelmaan sitä syksyistä tapaamista?

  3. emäntä

    Tuttuja tunteita kuvasit. Ja kyllähän sitä ohjelmaa odotellaan =)

  4. Liivia

    AIVAN ihana kuva sinusta!

    Minäkin lähden kohta hälventämään liikoja äitioloja Pariisiin.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *