Blogit
Aurinko ja kuu

Harjannostajaiset ja hernekeittoa

IMG_3184

Näyttökuva 2015-10-30 kello 12.55.58

Näyttökuva 2015-10-30 kello 12.56.08

Laajennusosan harja on paikoillaan. Eilen kai virallisesti, mutta tänään tarjosin urakkaporukalle perinteiset hernekeitot sen kunniaksi. Alla resepti, miten purkkihernekeitosta saa maukkaan.

Meillä on kylmä. Yläkerrasta puuttuu seinä ja osa kattoa. Ne on kyllä peitetty eristelevyllä, mutta vetäähän sieltä kuitenkin. Iltaisin meillä puhaltaa raksapuhaltimet lämmintä ilmaa, ettei ihan nenä ja varpaat jäädy.

Laajennuksen osalta on tullut paljon uutta pohdittavaa ja päätettävää ja kun on talon rakenteista ja julkisivusta kyse, niin päätösten teko tuntuu vaikealta ja lopulliselta -niinkuin onkin. Tukirakenteiden painopisteet aiheuttavat sen, että piti miettiä laitetaanko yläkertaan tuleva uusi sisäseinä sittenkin kantavaksi, vai ratkaistaanko tilanne vain osittain purettavalla seinällä. Itse olin arkkitehdin kanssa suunnitellut, että seinä olisi kokonaan purettava, jotta sitten kun lapset muuttavat yksitellen kodista, voisi huoneen purkaa ja tilalle tulisi iso aula.

Seuraava pohdinta koski kattopalkkeja. Palkit tulevatkin sisäkatosta läpi, jolloin sisätilojen kattorakenne muuttuu niin, että täyskorkean tilan määrä vähenee. Sitäkin pähkäiltiin, mutta Antti keksi ratkaisun, jolla palkin saa kiinni hieman ylemmäs, jolloin sisäkatto ei madallu niin, että siihen löisi kokoajan päänsä.

Meidän talohan on vino ja niin ovat tietysti yläkerran lattiatkin. Suoristetaanko uuden huoneen lattiat, jolloin jos väliseinä joskus puretaan, on lattia todella erikoinen? Päädyttiin kompromissiin, jossa uusi lattia mukailee vinoa, mutta ei kuitenkaan ole niin vino kuin muut lattiat.

Tänään kävi mies ikkunafirmasta ja tilattiin uuden huoneen ikkunat. Siinäkin on haasteensa, sillä uusien ikkunoiden alla on vanhat kuistin ikkunat. Haluan, että uudet ikkunat toistavat samaa kuin kuistin ikkunat. Koska uusien ikkunoiden karmit ovat paksumpia kuin vanhojen alkuperäisten, oli siinäkin hieman miettimistä. Neljästä ikkunasta yhden pitää olla poistumistie. Poistumistien minimileveys määritti ikkunoita myös. Todella toivon, että kun ikkunat ovat paikallaan, ne keventävät yläkertaa ja toistavat kuistin tunnelmaa.

IMG_8849

IMG_3186

Hernekeitto neljälle nälkäiselle

3 prk hernekeittoa (palvikinkulla)

1 valkosipulin kynsi

tuoretta timjamia

1 rkl Dijon-sinappia

25 g voita

2 sipulia

Tyhjennä purkit isoon kattilaan ja kaada joukkoon yksi purkillinen vettä. Lämmitä hiljaisella tulella. Murskaa sekaan valkosipulin kynsi. Hienonna noin reilu ruokalusikallinen timjamia ja laita ne, sinappi ja voi keittoon. Hämmennä ja kiehauta hiljaisella tulella.

Silppua sipuli niin pieniksi kun saat ja laita sipulisilppu pieneen erilliseen kulhoon esille.

Tarjoa keitto sipulisilpun, sinapin ja lämpimien ruisleipien kanssa.

IMG_3190

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *