Blogit
Aurinko ja kuu

Epätoivoista järjestyksen tavoittelua

IMG_3097

IMG_3102

Keittiön uutta kaappisysteemiä (50-luvun kaapeista rakennettua) odotellessa kasasin astiat entisestä astiakaapista hyllylle, sillä entisestä astiakaapista tulee eteisen kaappi. Ihan vieressä, nurkan takana on kaaos. Taustalla puruja täynnä olevat jätesäkit.

Eikös se jotenkin niin mene, että koti on sielun peili. Jossain oli juuri juttu siitä, että liian siisti koti on huolestuttava -tuohon pystyn samaistumaan, mutta myös liian sotkuinen koti kertoo esimerkiksi masennuksesta. No, just nyt meillä on tuo jälkimmäinen, vaikkei masennusta vielä ole, voihan se niinkin päin mennä, että sotku aiheuttaa masennusta, eikö?

Visualistina kaipaan kotiini kauniita kohtia, joissa silmä voi levätä. Nyt niitä ei ole ollut. Tänään vähän järkkäilin siinä toivossa, että saadaan pikkuhiljaa tavaraa kellariin ja keskikerrosta tyhjennettyä. Kun uunin muurarikin tulee ensi viikolla, päästään tuosta uunin materiaalikasastakin eroon ja siitä muodostuu pian tyylikäs pönttöuuni. Jos saataisiin keskikerros siihen järjestykseen, johon se remontin jälkeen tulee, niin koko kerros olisi helppo siirtää sellaisenaan konttiin siksi ajaksi, kun lattiat uusitaan joulun jälkeen. Jos joku muuten haluaa Toimivan Rigan perus pianon, niin täältä saa halvalla.

IMG_3095

Entinen keittiökaappi siirtyy nyt eteisen kaapiksi, sillä keittiöön tarvitaan lisää säilytystilaa.

IMG_3089

Kirjaston kaaosta ja pala pönttöuunia.

IMG_3092

Pönttöuunin pohja on valettu. Alle piti valaa tuki, sillä vaikka tuohon kohtaan tuli hormi, ei siinä ole ilmeisesti koskaan ollut takkaa.
Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *