Blogit
Aurinko ja kuu

äitiydestä

Pojaltani perjantaina saamani äitienpäiväkortti (ks.edell. postaus) tuntui jotenkin erityisen hyvältä ja sai aikaan ajatusvyöryn..

Meillä on ollut raskas talvi. Kaikenlaisia aikuisten murheita ja huolia.
Yleensä en sellaisten anna vaikuttaa, mut nyt oli erityisen raskas talvi, monella tavalla.
Samalla, kun painin ’aikuisten asioiden’ parissa podin kokoajan huonoa omaatuntoa, kun en jaksanut mielestäni olla tarpeeksi hyvä äiti lapsilleni.

Pohdin.
Minun pitäisi  jaksaa vielä enemmän ja minun olisi pitänyt varmaankin tehdä vielä enemmän ja ainakin paljon paremmin.
Sitten pitäisi vielä jaksaa käsitellä kaikkia niitä asioita, jotka painavat ja keksiä niihin ratkaisuja.
Huh, ei ihme, että oli raskasta !

Miksi minusta sitten tuntuu siltä, etten ole ollut tarpeeksi hyvä?
No, lista on pitkä.

Tänä talvena, pinna paloi ehkä herkemmin, kuin yleensä.
Kaipasin enemmän omaa aikaa, jota en saanut.
Olin iltapesun aikaan jo niin väsynyt, etten oikein jaksanut olla niin hellä ja pehmeä, kuin olisin halunnut.
Iltasadutkin jäivät usein lukematta. Lauloin kyllä.
Naurua oli liian vähän.
En ehtinyt viettää kahdenkeskistä aikaa poikani tai tyttöni kanssa. Vain poikasen.
En lukenut, maalannut, leikkinyt poikasen kanssa yhtä paljon kuin olisi ihanteeni.
En jaksanut aina mennä leikkeihin mukaan, kun pyysivät.
Annoin katsoa liikaa televisiota.
Unohtelin ja olin huolimaton tytön koulu asioissa. Eväät, ulkoiluvaatteet ja laput unohtuivat helposti.

Miten paljon vaatimuksia, odotuksia ja toiveita!
Minulta minulle, äitinä.
Entä lapsilta minulle…?

Ymmärsin.
Kortti sai minut ymmärtämään, että ehkä riitänkin lapsilleni, vaikka en olekaan parhaimillani.
Ehkä rakkauteni näkyy, vaikka mieleni on muualla.
Ehkä teenkin jotain oikein.
Ja ehkä elämä ja sen monet kasvot saavatkin elämästä elämänmakuisemman ja opettaa meille kaikille jotain arvokasta.

Tytöltä kysyin.
Tyttö vastasi saavansa minulta välillä tarpeeksi huomiota ja välillä liian vähän.
Minusta se kuulosti oikein tasapainoiselta.

Opin.
Rakkaus on ainoa asia mikä on ja pysyy.
Perhe, lapset ovat siinä. Ja siinä on kaikki mikä on minulle tärkeää, vaikka kaikki muu sortuisi.
Maailmani.
Saan rakastaa ja minua rakastetaan.
Siinä ei parin iltasadun puuttuminen paina.

Malja äitiydelle !

Kommentit (0)

  1. Marikki

    Niin tuttuja tuntuja sanoitat.

    Tuli mieleeni muisto, josta puhuin jonkun kanssa. Hän kertoi, että muisti lapsuudesta miten "he aina kävivät äitin ja isän kanssa lähikaupungin uimahallissa" ja kivaa oli. Kyseiset äiti ja isä kuitenkin muistivat, ettei noita retkiä varmaan edes ollut kovin montaa… Eli ehkä lapsi ei muista niitä unohtuneita, vaan ne tehdyt, eletyt, hyvät hetket. Nekin, joita aikuinen ei huonona itsearvointihetkenä muista ottaa lukuun :-).

  2. aurinko ja kuu

    Ihania kommentteja.Kiitos.Itsestä tuntui, etten saanut sanoiksi puoliakaan ajatuksistani, mutta ilmeisesti jotain tuli perille…

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *