Vihdoin kukkia pelakuukuistilla!

Pelargonini ovat tänä kesänä olleet vähän vaisuja kukkijoita. Vasta nyt pelakuukuistilla alkavat ensimmäiset kukat avautua, mutta nuppuja on onneksi ihan mukavasti vielä pullistumassa.

Kuistilla

Kaiken lisäksi unohdin uskollisimman kukkijani, jo melko kookkaaksi kasvaneen nimettömän tähtipelargonin ulos juuri sinä päivänä, kun iski rankka ukkoskuuro. Siinähän kävi tietysti niin, että pari nuppuista kukintoa katkesi ja yksi iso oksa taipui niin pahoin, että jouduin nipsaisemaan sen pois. Juurrutan siitä uuden kasvin.

Tällä hetkellä kuistin pääroolissa ovatkin tuoksupelargonit, joita olen tänä kesänä innostunut haalimaan lisää kotona odottavien piparminttusuklaan ja colan tuoksuisten pelargonien lisäksi. Toin Viron työmatkalta männyltä, ruusulta ja appelsiinilta tuoksuvat taimet. Kuistin oven pielessä ihanaa tuoksuaan levittää muskotin tuoksuinen pelargoni. Tämä pelakuu on soman pienikokoinen ja sen kukat sirot ja valkoiset. Tänä vuonna se ei tosin ole vielä innostunut kukkimaan.

Uhkein kukinto kuuluu eittämättä keväiselle Ruotsin tuliaiselleni. ’Bröllopspelargon’ on vanha ruotsalaislajike, jolla on voimakkaan kerrannaiset ja tummanpinkit kukkapallot. Luin joltakin ruotsalaiselta pelargonisivustolta, että tätä näyttävää pelakuuta on käytetty pöytäkoristeina häissä Upplannissa vuonna 1931, ja siitä siis juontuu lajikkeen nimi ”hääpelargoni”.  Se tunnetaan myös nimellä ’Nanny’.

Haapelargoni

Minun kasvini on vielä pienikokoinen, mutta isoksi kasvettuaan lajikkeen pitäisi kukkia runsaasti koko kesän.

Nyt kannattaa muuten kierrellä puutarhamyymälöissä, jos haluaa kartuttaa pelargonikokoelmiaan edullisesti. Monessa paikassa pelargonit myydään pois alehinnoin muiden kesäkukkien joukossa. Minä esimerkiksi löysin paikalliselta puutarhalta hyväkuntoisen ruusupelargonin, jolla oli hintaa peräti yksi euro. Ei tarvinnut miettiä kahta kertaa, nappaisinko sen mukaani! Oletko sinä tehnyt vielä parempia alelöytöjä?

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *