Kevät koittaa huonekasveille

Päivä päivältä se on lähempänä – kevät! Ja sen kyllä huomaa. Vaikka pakkanen on viime päivinä paukkunut niin, että olen joka aamu ennen työpäivän alkua kiertänyt sytyttämässä tulet kodin tulipesiin, aurinko paistaa ja lämmittääkin jo.

Ulkona on ihana kulkea silmiä siristellen, mutta sisätiloissa auringonvalo paljastaa armottomasti kaikki kodinhoidon lipsumiset. Tekee mieli siristää silmiä, mutta toisesta syystä. Hämärässä piiloon jääneet nurkkien villakoirat ja likaiset ikkunat paljastuvat nyt julmasti. Täytyy tunnustaa, että myös huonekasvit ovat tähän aikaan vuodesta vähän surkea näky. Kaikkien kiiltävälehtisten huonekasvien pintaa peittää tasainen pölykerros.

Enkelinsiipi ruokasalin kaapin päällä.

Enkelinsiiven lehdet ovat venyneet vähässä valossa pitkiksi lonkeroiksi.

Vanhan viirivehkan lehdet ehdin jo pyyhkiä mikrokuituliinalla, mutta ensi viikonloppuna varaan aikaa myös limoviikunan, amatsoninliljan, kliivioiden, traakkipuun ja anopinkielten lehtien puhdistamiseen! Jos oikein innostun, muut viherkasvit pääsevät suihkuun.

Ludisian lehdet ovat koristeellisemmat kuin sen pienet kukat.

Samettilehtinen ludisia on helppohoitoisimpia orkideoita.

Jos oikein innostun, vaihdan myös muutamalle kasville tuoretta multaa. Esimerkiksi kultaköynnös sekä parsan lähisukulainen hienohelma ovat saaneet sinnitellä liian pitkään niissä muovipurkeissa, joissa ne aikoinaan kotiin kiikutin.

Yhden hyvän työn ehdin sentään tehdä jo viime viikonloppuna viherkasvien hyväksi. Kastelin kaikki huonekasvit vahvalla munankuorivedellä, jonka hyvää tekevää vaikutusta eräs pelargoniharrastaja minulle juuri hehkutti. Tuon pelargonitaitajan upeasta kokoelmasta on muuten juttu seuraavassa Viherpihassa – sekä sen munankuoriveden resepti.

Aurinkoisia päiviä!

 

Joulukalenterin 22. luukku

atsalea

Näin joulun alla aikakauslehdissä ja netissä näkyy runsaasti tietoiskuja siitä, kuinka hoitaa oikein jos jonkinlaista joulukukkaa tai joulukuusta. Minulle joulukukista ehdottomasti hankalin on ruukkuatsalea, tuo alppiruusujen kaunis ja pienikokoinen sukulainen. Sen vaaliminen käy hyvistä hoito-ohjeista minulle melkein työstä.

Ongelmani on, että atsaleaa ihan oikeasti pitää kastella säännöllisesti. Juuri muuta sen hoito ei sitten vaadikaan, mutta tässäkin on minulla jo tekeminen.

Tunnustan, olen huono kastelija. Minulla on yksi viikonpäivä, perjantai, jolloin yritän muistaa kastella kaikki huonekasvit. Joinakin viikkoina kastelu unohtuu kokonaan.

Tämä tällainen ei sovi atsalealle, joka on tarkka hoidostaan. Se tiputtaa mielenosoituksellisesti lehtiään ja lakastuttaa nuppujaan heti, jos kasteluväliin tulee liian pitkä tauko. Kasvin upottaminen veteen saattaa pelastaa sen, mutta aina tämäkään konsti ei auta, jos atsalea on ehtinyt päästä todella kuivaksi.

Eräs ystäväni tapaa tuoda minulle syntymäpäivieni aikaan joulukuun alkupuolella komean ruukkuatsalean. Niin kävi tänäkin vuonna. Olen aika tyytyväinen, että olen saanut krantun atsalean menestymään jo näinkin pitkään. Se on yhä täynnä nuppuja, jotka avautuvat verkalleen valkoisiksi röyhelöiksi.

Salaisuuteni on se, että sijoitin atsalearuukun tänä vuonna keskelle ruokapöytää. Näin näkyvällä paikalla olevaa kasvia en voi olla huomaamatta ja kastelematta!

Joulukalenterin 5. luukku

Huonekuusi eli norfolkinaraukaria on viime vuosina noussut huonekasvisuosikiksi ja varsinkin näin jouluajan trendikasviksi. Jopa lähiruokakauppamme pienellä kukkaosastolla on muiden joulukukkien joukossa myynnissä somia, heleän vihreitä huonekuusien taimia.

huonekuusi

Huonekuusi varjostaa mukavasti aurinkoista ruokasalia. Sen vieressä oleva patteri on vain harvoin päällä, sillä lämmitämme paljon puilla.

Minun huonekuuseni on noihin nätteihin pikkukasveihin verrattuna aikamoinen rötkäle. Se on ainakin 15 vuotta vanha ja niin suuri, että se täyttää ruokasalimme etelään päin olevan ikkunan melkein kokonaan. Aivan viime vuosiin saakka se on viettänyt kesät ulkona mökillä, mistä se selvästi nauttii, mutta nyt tuo roikale ei enää mahdu latvaa taittamatta auton kyytiin.

Huonekuuseni on muuttunut vanhetessaan yhä rujomman näköiseksi, mutta se on silti minulle tärkeä. Olen salaa vähän ylpeä, että olen saanut sen menestymään näin pitkään jopa kerrostalon rutikuivassa huoneilmassakin – salaisuus on ahkera suihkuttelu talviaikaan. Nyt asumme vanhassa puutalossa, jonka nurkissa vetää. Huonelämpötila pysyttelee noin 19–20 asteessa.  Nämä olosuhteet tuntuvat sopivan huonekuuselle oikein hyvin. Aikoinaan sitä kasvatettiinkin herraskartanoiden viileissä saleissa. Kartanokasviksi huonekuusi sopii myös kokonsa puolesta. Vanhetessaan se tarvitsee harottavine, hieman alaspäin kaartuvine oksineen aika paljon tilaa.

huonekuusi1

Huonekuusen kauniisti kaartuvat oksat ovat pehmeiden neulasten peitossa.

Minun pikkupuuni kasvattaa joka kesän lopulla uuden oksakerroksen. Oksien määrä on kuitenkin pysynyt vuosikausia samana, sillä myöhemmin syksyllä kuusi on aina kuihduttanut alimman eli vanhimman oksakerroksensa.

Jouluksi huonekuuseni saa oksilleen pieniä kultaisina kimmeltäviä käpyjä. Sen oksat ovat paljon taipuisammat kuin perinteisellä joulukuusella, joten käytän vain kevyitä koristeita.

Lisätietoa huonekuusen hoidosta löydät Meillä kotona -sivustolta klikkaamalla tästä.