Toivoisin…

Joulu alkaa olla ihan lähellä ja joululahjaideat pyörivät mielessä. Aikuiselle voi olla hankalaa keksiä lahjoja ja kuitenkin on kiva antaa jotakin, ja niinpä meidän perheessä on ollut tapana antaa pieniä joululahjavinkkejä toisillemme sähköpostitse tai muutenkin. Kokosin nyt tähän postaukseen oman toivomuskollaasini. Sikko voisi tehdä saman omassa blogissaan, vink vink!

Olen ihastunut Etsyn kaupoissa vilahteleviin ”möhkälesormuksiin” ja juuri tuollainen geometrinen sormus olisi tosi kiva (kuvassa näkyvä sormus: a merry mishap).

Olen myös viehättynyt yllättäen kultaisiin ja siroihin, yksinkertaisiin kaulakoruihin. Kollaasissa näkyvä Rk:n koru näyttää olevan loppuunmyyty, mutta juuri tuon tapaisesta haaveilen.

Jielden lampuista olen kirjoitellutkin jo aikaisemmin ja näen sieluni silmillä kuinka kauniisti se sopisi meidän työhuoneeseen. Mutta näin kallista lahjaa en kyllä ”oikeasti” uskalla toivoa. Kunhan haaveilen.

Uusi paistinpannu olisi erittäin tarpeellinen ja samoin kuin sen alapuolella näkyvä Canonin vastavalosuoja. Kaikenlaiset kamerajutut ovat erittäin mieluisia.

Varpusen pirteät säilytyspussukat ovat loistava idea! Tuumailin, että pari sellaista meidän aikuisten kylppärin wc-elementin päälle olisi oikein hyvä säilytysratkaisu Mankun muutamalle geelipurnukalle, jotka aina jäävät siihen lavuaarin kulmalle. Ja kyllä ne minunkin purnukat jäävät usein näkyville. Joten molemmille oma pussukka. 😉

Sitten vielä tuollainen collegehaalari olisi myös kiva. Kuvassa näkyvä yksilö on H&M:stä. Vaihdan aina heti kotiin tultuani kotivaatteet päälle, joten uskoisin, että tällaiselle haalarille olisi kovasti käyttöä.

Semmoisia lahjatoiveita tänä vuonna. Suklaat ja kaikenlaiset herkut (juustokorit yms) ovat minusta myös aivan ihania lahjaideoita. Tärkeintä on tietenkin rauhallinen oleskelu perheen kanssa ja lasten jouluriemusta nauttiminen.


Mitä sinä toivot joulupukilta?

P.S. Tämä ei ole varsinainen joululahjatoive, mutta tänään keksin, että vaaleanharmaa kaulahuivi (cashmerea tms. ”sileää” villaa), jossa olisi ohut neonkeltainen viiva, sopisi tosi nätisti minun tummanharmaan villakangastakkini kanssa. Sellaista kaulahuivia en vain ole missään nähnyt. Jos joku bongaa sellaisen jostain (tai jotain saman väristä, vaikkapa esim. geometrisellä kuvioinnilla), niin olisin erittäin kiitollinen vinkistä.

Kommentit
  1. 2

    JohannaK sanoo

    >Hyvät toiveet sulla. Kaikki noi kävis myös mulle! 😉 Mulla on noita Merry Mishapin geometrisia koruja. Ne on ihania ja aionkin tilata lisää itselleni joululahjaksi 😉 Terkkuja!! <3

  2. 3

    Anonymous sanoo

    >Terve. Mites tuo maksaminen tuolla varpusessa onnistuu? Ihania pussukoita =) Love it!

  3. 4

    Anonymous sanoo

    >Moikkelis. Olisin kysynyt tälläista raksa asiaa, eli miten teillä seinän tasoitus, oliko työlästä ja onko teillä maalipinta kaikissa huoneissa? Ja samaan syssyyn kattokysymys, onko sileä vai röpelöinen ja oliko sen tekeminen työlästä.

  4. 5

    suvi m sanoo

    >Tuulia: Kiva jos tästä oli vinkkiä. :)JohannaK: Kiva kuulla, että olet ollut niin tyytyväinen noihin a merry mishapin koruihin, että meinaat tilata lisää. Kyllä munkin täytyy jos pukki ei tuo… ;)Anonyymi: En ole ostanut sieltä vielä mitään, mutta testailin laittamalla ostoskoriin tavaraa ja klikkaamalla "check out", jolloin maksuvaihtoehdot tulivat esiin. Enää en muista niitä ulkoa ja sivut näyttävät nyt olevan nurin, joten en voi käydä katsomassa, mutta voit tehdä itse saman homman myöhemmin. :)Anonyymi: Seinät on paklattu ja maalattu joka huoneessa. Onhan siinä hommaa. Katto on tehty samalla tekniikalla, mutta siinä saa olla vieläkin tarkempi, sillä katon virheet näkyvät tosi helposti. Siinä katossa on todella iso homma. Meidän katto on siis sileä – telalla maalattu, ei ruiskumaalattu.

  5. 6

    Anonymous sanoo

    >Heips: Ei ole koru enää loppuunmyyty kun sain tehtyä pari lisää:) Ja Kiitos maininnasta!T: Riikka

  6. 7

    Anonymous sanoo

    >Ihanaa kun satuit kysymään, olen nimittäin etsinyt jo kauan taskukalenteria ensi vuodelle! Onko sinulla antaa vinkkejä tyylikkäistä kalentereista, tekeekö joku ihana suunnittelija niitä? 🙂 Olen totaalisen ihastunut Polkka Jamin kuoseihin ja antaisin aika paljon, jos saisin katsella niitä kalenterini kansissa. Toinen hankala juttu on mielestäni se, kun haluaisin aika ajoin myös kotini seinälle kalenterin.. Kovinkaan tyylikkäisiin en ole törmännyt. Ihanan kalenterin ottaisin lahjaksi. 🙂 Hauskaa Joulua!Maria

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *