Takka – kodin lämmin sydän

Kaupallinen yhteistyö: Contura

Ehkä olen saattanut aloittaa syksyn fiilistelyn jo melko aikaisin tänä vuonna. Toiset sanovat, että kesää on vielä jäljellä, mutta minä olen ihan valmis siirtymään syyskauteen. Yksi suuri syy syysinnostukseeni on meidän ihana takka, jonka hankimme viime keväänä. Se on niin mukava sytyttää sadepäivinä ja istahtaa alas nauttimaan takan tuomasta tunnelmasta.

Olimme haaveilleet Conturan käännettävästä takasta ihan rakennusajasta saakka (reilu kuusi vuotta sitten). Vuosien varrella katselimme muitakin kiertoilmatakkoja, mutta mikään muu takkamalli ei sävähdyttänyt samalla tavalla. Minulle yksi tärkeimmistä kriteereistä oli se, että takkaa voi kääntää moneen eri suuntaan. Tästä kirjoittelinkin jo aiemmin keväällä postauksessa ”Takka”. Nyt kolmisen kuukautta takan saapumisen jälkeen voimme todeta, että juuri tämä Conturan 596 Style oli täysin oikea valinta meille.

contura-1134

contura-1120

contura-1106

contura-1085

contura-1098

contura-1069

contura-1079

contura-0993

contura-1009

contura-0999

contura-1011

contura-1029

contura-1047

contura-1059

contura-1019

contura-1138

Nyt tuntuu ihan hassulta ajatella, että olimme niin monta vuotta ilman takkaa. Takkatuli tuo niin paljon tunnelmaa kotiin! Palavan puun tuoksu tuo mieleen kesämökin ja mikäpä on sen rentouttavampaa kuin tuijotella takkatuleen ja kuunnella palavien puiden rätinää. Ja mikä parasta, se onnistuu myös peiton alta, sillä sijoitimme takan niin, että sen voi kääntää näkymään myös makuuhuoneeseen päin.

Tämä takka oli juuri se elementti, joka kodistamme puuttui. Se sopii paikalleen täydellisesti ja totesimmekin heti asennuksen jälkeen, että tuntuu kuin takka olisi aina ollut tuossa.

Contura 596 Style -takkamallissa tulipesä on normaalia korkeammalla, joten myös sen ansiosta takkatulta on helpompi ihailla monesta paikasta. Meidän olohuoneessa tulipesä ei jää sohvien taakse piiloon, vaan tuli palaa juuri sopivalla korkeudella. Olemme myös todenneet, että takka on paljon mukavampi sytyttää, kun tulipesä on korkeammalla – ei tarvitse kyykistellä.

596 Style kiertoilmatakka on moderni ja tyylikäs; laadukkuus tulee esiin takan viimeistelyssä ja yksityiskohdissa. 596 Style -takan alaosassa on luukku ja hyllykkö, jonka sisälle saa kätevästi esim. sytytyspalat säilöön. Takan luukku aukeaa pehmeästi ja takka tuntuu tukevalta, erittäin laadukkaalta. Takan luukussa on pysäytin, joka pitää luukun turvallisesti avattuna, kun tulta kohennetaan tai takkaa puhdistetaan. Sekin on todettu oikein käteväksi seikaksi.

Toki takan hankinnassa painottuivat visuaalisuuden lisäksi lämmöntuotanto. Kiertoilmatakan etuna on se, että se alkaa heti tuottaa lämpöä ympäristöön ja ilmanvaihto kierrättää lämpöä ympäri kotia. Lämmönluovutus on tasaista ja lämpö jakautuu laajalle alueelle, talon rakenteet ja myös lattiapinnat lämpenevät. Contura 596 Style mallin takka lämmittää jopa 120 m2 suuruista pinta-alaa, mikä on meidän 155 m2 taloon oikein sopiva ala.

Kuinka odotankaan jo joulun aikaa ja jouluateriaa ruokapöydässä takkatulen loimussa! Ja sitä kuinka mukavaa on sytyttää takka, kun ulkona paukkuu pakkanen…

Takasta on tullut meidän kodin lämmin sydän, joka luo rentouttavaa tunnelmaa arkiseenkin iltaan.

Etukoodi Valkoisen Harmajan lukijoille

Haluan vielä muistuttaa etukoodista, josta vinkkasin jo keväällä. Tämän yhteistyön myötä saan tarjota lukijoilleni ammattilaisen ilmaisen takkakonsultaation. Jos kiinnostuit, niin käy Conturan nettisivuilta etsimässä oman alueesi Contura-jälleenmyyjä, jolta voit koodilla ”Valkoinen Harmaja” pyytää ilmaisen kotikäynnin. Kotikäynnillä ammattilainen opastaa kaikissa takan ja piipun hankintaan liittyvissä asioissa, katsoo sopivan paikan, auttaa lupa-asioissa ja antaa hinta-arvion. Etu on voimassa vuoden 2016 loppuun saakka.

Lisätietoa Contura-takoista löytyy myös heidän esitteestään, jonka voi tilata kotiin tai selata sähköisesti.

Kaupallisessa yhteistyössä / In co-operation with:

contura-logo

*takasta saatu alennusta kaupallisen yhteistyön myötä

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Olen samaa mieltä, että takka näyttää siltä kuin se olisi aina ollut tuossa 🙂 Musta on tosi virkistävää, että nykyään on niin paljon erinäköisiä takkatyyppejä tarjolla.

    • 1.1

      suvi m sanoo

      Kiva kuulla! 🙂 Nykyään on kyllä tosi laaja kirjo takkoja tarjolla. Se on hienoa! Ei ole pakko välttämättä tehdä sellaista massiivista kivitakkaa… 🙂

  2. 2

    Walssi sanoo

    Takka on kaunis ja sopii teille todella hyvin.

    Nyt on tosin annettava hieman kritiikkiäkin. Kuvia oli aika paljon tässä postauksessa (laskinko 16 kpl) eikä kaikki kuvat erottuneet toisistaan saati tuoneet uutta sisältöä. Hyviä kuvia, mutta hivenen liikaa.

    • 2.1

      suvi m sanoo

      Minun tyyliini kuuluu, että postailen paljon kuvia. Kuvakulmat ja tarkennuspisteet vaihtelevat hiukkasen – sen huomaa jos kuvia katsoo ajatuksella. Kaikki eivät tykkää, mutta minä teen kuten parhaaksi näen omassa blogissani ja omalla tyylilläni. 🙂

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *