Kaffia kaffia

Nyt on kahvikapselikone testattu. Saimme muutama viikko sitten Nescafén Dolce Gusto -kapselikahvinkeittimen lainaan (blogin kautta) ja nyt on ahkerasti nautittu eri kahvimauista.

Laitteen käyttäminen on melko helppoa kaiken kaikkiaan. Säiliöön lisätään vettä, laite napsautetaan päälle ja odotetaan, että valo muuttuu vihreäksi. Sitten laitetaan kapseli paikoilleen ja väännetään vivusta, jolloin valmis kahvi alkaa valua kuppiin.

Kahvikapseleita on tarjolla moneen eri makuun. Omat lempparimakuni ovat Latte Macciato, Espresso Intenso ja Chococino. Annoksiin tarvitaan yleensä yksi tai kaksi erilaista kapselia. Kapseleiden pakkauksessa on kerrottu missä suhteessa nesteitä tulee olla. Tämä mittasuhteiden hahmottaminen oikeanlaisen koostumuksen saavuttamiseksi olikin minusta aluksi vähän hankalaa. Olen kokatessa tottunut mittaamaan kaiken aina tarkasti desimitoilla yms. Varsinkin, kun käytämme eri muotoisia kuppeja, ei aina ollut helppo arvoida milloin kuppiin on valunut oikea määrä kahvia. Mutta eipä se ihan niin tarkkaa taida olla. 😉

Meillä etenkin isäntä tykästyi tähän vekottimeen. Itse pidän ihan tavallisesta kahvista eniten, mutta kieltämättä oli todella mukava saada välillä vaihtelua. Kapseleista aiheutuva jätemäärä kieltämättä vaivaa minua; olisi tosi hienoa jos siihen keksittäisiin joku ekologisempi ratkaisu. Muuten oikein näppärä vehje, jolla saa maukkaat kaffit.

DIVAANI-tarjous blogin lukijoille

Syksy lähestyy ja sitä myötä minulla ainakin sisustusinspiraatio kasvaa entisestään. On niin rentouttavaa käpertyä lempituoliin ja uppoutua sisustuslehtien inspiroivaan maailmaan kaffikupposen kera. Sitten on taas intoa alkaa toteuttaa niitä oman kodin pieniä muutoksia. Niinpä olenkin iloinen, että:

voin tarjota teille nyt viiden kuukauden Divaani-lehden lukupakettia edulliseen kampanjahintaan:
19,90 € (norm. 39,50€).

Tilaajalahjaksi voit valita yksikertaisen seinäkellon tai kehystetyn liitutaulun.
Samalla voit osallistua myös arvontaan, jossa voit voittaa Valantin Hymy-tuolin (arvo 1256 €).

<<<<<< TILAAMAAN PÄÄSET TÄSTÄ LINKISTÄ >>>>>>>

Antoisia lukuhetkiä!

Kupu-arvonnan voittaja

Nyt olen arponut Harri Koskisen suunnitteleman Kupu-palovaroittimen ja onnetar, eli random.org, suosi tällä kertaa numeroa 168. Kommentteja tuli huimat 469 ja voittajakommentin takana on nimimerkki Katja kommentilla:

”Onpas ihanaa kun on olemassa kauniita palovaroittimiakin!! 🙂 Tuollanen ostoslistalle!” 11.7.2012 klo 11:57.

Katjan ei nyt tarvitsekaan lisätä tuota ostoslistalle, ellei halua hankkia niitä useampia kappaleita. Olen laittanut voittajalle sähköpostia, mutta mikäli hänestä ei kuulu viikon sisällä, arvon uuden voittajan.

Kiitos kaikille osallistumisesta tähän kesäarvontaan! Toivottavasti teillä on palovaroitin asiat kunnossa. Securitas.shop-verkkokaupassa on edelleen käynnissä Kupu-palovaroittimien arvonta, mikäli haluat vielä koettaa onneasi.

Mukavaa tiistai-illan jatkoa!