Syksyiset pihakasvit

Lupasin näyttää teille viime sunnuntaina ostamani syyskasvit, joten tässä tulee.

Pääsisäänkäynnin eteen ostin kaksi puun muotoista tuijaa sekä niille sopivat ruukut. Olin katsellut noita ruukkuja jo aiemmin Kodin Terrassa, mutta nyt ne olivat alennuksessa: vain 5 €/kpl, joten ei tarvinut kauaa miettiä mitkä ruukut valitsen. Minusta nämä ovat kauniit ruukut ja tuovat jälleen kerran sitä niin usein mainitsemaani kontrastia moderniin tyyliimme. Valtaosan mielestä ne ovat varmaankin rumat, kun eivät ole menneet kaupaksi. 😉

Kodinhoitohuoneen oven viereen ostin myös alennusruukun. Se edustaa puolestaan modernia linjaa. Väri on tummanvihreä, mutta ajattelin maalata ruukun mustaksi. Kasviksi valikoitui tuollainen hopeansävyinen ”risu”, jonka oikeaa nimeä en valitettavasti muista. Mukaan lähti myös kaksi pikkulyhtyä.

Siinäpä meidän syyskasvit tänä vuonna. Tämän enempää ei nyt viitsi panostaa keskeneräiseen pihaan. Mutta arvatkaas mitä…meidän ruoho vihertää jo!

Ja kuten kuvasta näkyy, on takaterassiakin jo pikkuisen tehty. Nyt Mankku kylläkin häärää saunarakennuksen kimpussa, sillä hänellä on jo kova hinku päästä saunomaan. Itse sauna ja kylppäri ovatkin siellä jo lähes valmiita (saunan lasit vain puuttuvat), mutta oleskeluhuone on vielä vaiheessa. Kirjoittelen siitä omassa postauksessa jossain vaiheessa…


Aurinkoista lauantaita!

Kommentit
  1. 1

    Anonymous sanoo

    >Voi huokaus, miten kaunis teidän pääsisäänkäynti on -ei voi kuin ihastella! Ja voin vain kuvitella, miten kaunis teidän koko piha ja terassi sitten ovat, kun olette saaneet sen laitettua valmiiksi. Nuo ulkovalaisimet on myös tosi kauniit ja sopii hyvin talon tyyliin.Mun mielestä noissa tuijien ruukuissa ei ole mitään vikaa. Päinvastoin tuovat juuri mainitsemaasi kontrastia ja myös ehkä tietynlaista rouheutta, mikä ulkomaisemaan sopiikin. Itsekin varmaan maalaisin tuon vihreän ruukun mustaksi, pääsee kasvikin paremmin oikeuksiinsa.Mukavaa viikonloppua!-I-

  2. 2

    Hanna ★ sanoo

    >Ihanat noi tuijat! Tykkään kovasti tuollaisista yksinkertaisista havusysteemeistä. Meillä on terassilla puksipuut.

  3. 3

    Sara sanoo

    >Tosi kivan näköinen tuo teidän pääsisäänkäynti 🙂 Ruukut ja tuijat sopivat siihen todella hyvin 🙂

  4. 4

    tiina sanoo

    >"risu" näyttäisi olevan hopealankaa, joka jaksaa myös talven yli ja ehkä pidempäänkin. Tuijat ulko-ovella ovat paljon mielekkäämmät kuin puksipuut, jotka haiskahtavat kissan pissalle 🙂

  5. 5

    Hanna sanoo

    >Tosi kivalta näyttää teidän sisääntulo. Haluaisin myös tuollaisen puumaisen tuijan, mutta ovat vaan aika tyyriitä.

  6. 7

    suvi m sanoo

    >I: Kiitos taas mukavasta kommentista! 🙂 Olen samaa mieltä, että ruukut ovat juuri oikealla tavalla rouheat. Tykkään niistä kovasti! Mukavaa sunnuntaita sinne! :)Hanna: Puksipuutkin on ihania. Meillä oli ennen sellainen. Säilyikin yllättävän hyvin. Vähän jänskättää, miten nuo tuijat säilyvät, kun en oikein osaa pitää kasveja hengissä… ;DSara: Kiitos. :)tiina: Niin onkin hopealankaa! Kiitos, kun selvensit sen. Mulla on ihan törkeän huono nimimuisti. 😀 Tuo on vissiin sellainen kasvi, joka pysyy helposti hengissä. ;)Hanna: Juu, nuo tuijat olivat tyyriimpiä kuin "tavalliset", mutta halusin juuri nuo. Mielummin sitten maksan vähän enemmän, että saan juuri sitä mistä olen haaveillut. :)Toivottavasti ovat myös pitkäikäisiä…Sentimental Journey: Kiitos. 🙂

  7. 8

    Alma sanoo

    >Juu, tuo on hopealanka nimeltään. Ja tiedätkö mikä on siinä kaikista hienointa: näyttää kuolleena ihan samalta kuin elävänä. Nimim. kaksi hopealankaa omistava ja viimeksi olen kastellut niitä 6kk sitten…;)

  8. 9

    Evi sanoo

    >Pidän todella paljon tuijien ruukuista, upeat ja ihanan syksyiset! Hauskaa iltaa sinne!

  9. 10

    Tiina sanoo

    >Tuijat saattaa paleltua talvella ruukussa, koska multaa on liian niukasti juurten ympärillä. Jos istutat ne talveks maahan ja suojaat kevät/(talvi)auringolta, saatat voida nauttia niistä myös ensi vuonna siirtämällä ne maan sulattua takaisin ruukkuihin 🙂 Tuijat ovat kokemukseni mukaan maassa ja ei-auringossa melko helppoja.

  10. 11

    suvi m sanoo

    >Alma: Hyvä juttu! Minulle sopiva kasvi siis! :DEvi: Mukava kuulla. Kivaa maanantaita sinne. :)Tiina: Kiitos vinkistä! 🙂 Toivoisin niin, että voisin pitää tuijat noissa ruukuissa, mutta ehkä pitää kuitenkin miettiä niiden istuttamista. Tietenkin on pääasia, että ne säilyisivät hengissä mahdollisimman pitkään…

  11. 12

    RUMBO sanoo

    >Meillä on samanmoiset tuijat istutettuina isoihin ruukkuihin ulko-oven läheisyyteen. tykkään niistä kovasti ja toivon että ne säilyvät niissä talven ylitse, sillä vuorasimme ruukut styroksilla. Ihanan näköinen sisäänkäynti.

  12. 13

    suvi m sanoo

    >RUMBO: Niinpäs olikin teillä myös tuollainen tuija! 🙂 Järkevää laittaa tuota styroksia – me ei hoksattu. :/

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *