Sisustuksellisesti koukussa

Pastellimajan Hanna on keksinyt hauskan sisustushaasteen, jonka tarkoituksena on pohtia kolmea asiaa, joihin on sisustuksellisesti koukussa.

Oletko koskaan miettinyt, mihin asioihin kiinnität aina ensimmäisenä huomion sisustuskaupoissa, blogeissa, lehdissä tai muiden kodeissa vieraillessasi? Millaisia asioita kiikutat omaan kotiisi kerta toisensa jälkeen, kun et vaan voinut vastustaa kiusausta? Mitä keräilet kaappeihisi sillä verukkeella, että vaihtelu silloin tällöin virkistää? Millaisissa sisustusjutuissa “pakko saada” sivuuttaa järjen?

Minulle haasteen antoi siskoni Muoti mielessä -blogista (kiitti sikko <3). Niinpä tänään vihdoin plarasin läpi blogiani taaksepäin ja kokosin seuraaviin kuvakollaaseihin omat sisustukselliset ”pakkomielteeni”. Huomasinpa nyt vaan, että päädyin sattumalta samoihin valintoihin kuin siskoni, vaikka en enää muistanutkaan hänen vastauksiaan… 😀

somisteet

Huomaan usein kiinnittäväni silmäni kauniisiin pikkuesineisiin kuten kynttilöihin, kynttilänjalkoihin, maljakoihin sekä kaikenlaisiin kippohin ja kuppeihin. Vaikka kovasti pidän pelkistetyn modernista tyylistä, oma tyylini rönsyilee toistuvasti tuon tyylin ulkopuolelle. Sisustuksemme pohja on modernin ajaton, mutta juuri näillä pienesineillä luon asetelmia, jotka tuovat sisustukseen kodikkuutta, trendikkyyttä ja kerroksellisuutta. Kerroksellisuutta niin tyylien sekoittelun kannalta kuin uusien ja vanhojen tavaroiden sekoittelun myötä. Asetelmia putkahtelee sohvapöydän lisäksi kirjahyllyyn sekä erilaisten tasojen päälle. Osa tavaroista on tietysti välillä kaapissa jemmassa ja sieltä niitä on kiva kaivaa esille, kun kaipaa pientä vaihtelua kodin sisustukseen. Eikä asetelmiakaan saa olla liikaa, sillä muuten ne eivät pääse oikeuksiinsa.

designvalaisimet

Olen usein teille todennutkin, että olen heikkona valaisimiin! Valaisimet sisustuksessa edustavat minulle vähän samaa kuin laukut pukeutumisessa. Laadukas design-valaisin viimeistelee sisustuksen samalla tavalla kuin desing-laukku asun. Valaisimia ei suinkaan voi hankkia yhtä usein kuin yllä mainittuja pienesineitä, mutta vuosien varrella olen saanut kotiutettua monta valaisinherkkua. Ehdottomia lemppareitani ovat Tom Dixonin Beat-valaisimet, jotka löytyvät meidän eteisestä, sekä Artemide Tolomeo-sarjan valaisimet, joita meiltä löytyy nyt neljässä eri mallissa. Tällä hetkellä haaveilen uudesta ruokapöydän valaisimesta, mutta tilassa nyt oleva Kartellin F/LY miellyttää kyllä edelleen.

koristetyynyt_1Pidempään blogiani seuranneet ovat varmasti jo tottuneet, että koristetyynyt meidän olohuoneessa vaihtuvat melko usein ja tuon niiden avulla vaihtelua sisustukseen. En tokikaan ole koko ajan hankkimassa uusia tyynysarjoja, vaan ostan muutaman koristetyynyn päällisen silloin tällöin ja luon erilaisilla tyyny-yhdistelmillä uutta ilmettä olohuoneeseen. Minusta erilaisia materiaaleja ja kuoseja voi rohkeasti yhdistellä toisiinsa: näin saa aikaan mielenkiintoisemman ilmeen kuin tyynyillä, jotka sopivat kaikki liian täydellisesti yhteen. Välillä on tietysti mukava luoda harmoonisempaa ilmettä, jolloin tyynyjen värit ja kuosit ovat sulassa sovussa keskenään. Tämäkin on melko edullinen ja helppo tapa tuoda kodin sisustukseen trendikyyttä ja vaihtelua.

Tämä haaste on tainnut kiertää jo aika monessa blogissa, joten en anna tätä nyt eteepäin millekään eritellyille blogeille. Haasteen saa napata tästä kuka vain haluaa!

Mukavaa pitkää viikonloppua kaikille!

Translation: Three things I’m obsessed with in interior design: different kind of small things like candle holders, vases and pots; cushions and designer lamps.

Kommentit
    • 1.1

      sanoo

      No juu. 😀 Minä vielä ajattelin, että en lue enää uudestaan sitä sun postausta, vaan kirjoitan ensin oman (etten saa vaikutteita). Mutta silti ihan samat valinnat! 😀 Muistin vaan, että kirjoitit asetelmista, joten ajattelin laittaa että ”somisteet”, mutta niinhän sinäkin olit tehnyt… :DDDD

    • 2.1

      sanoo

      Kävinkin heti lukemassa sinunkin vastaukset. Tosi hyvät valinnat ja samaa mieltä olen sinun kanssasi siitä, että sisustuslehtiä lukemalla ikäänkuin rentoutuu enemmän kuin blogeja selaamalla. Blogeja on niin paljon ja kerralla klikkailee ympääriinsä moneen blogiin, niin siitä ei synny ihan samanlaista fiilistä kuin lehden kanssa sohvannurkkaan käpertyessä. 🙂

      Ihanaa viikonlopun jatkoa sinne teidän poppoolle! <3

  1. 4

    sanoo

    Moi Suvi! Hauska sattuma, tein myös haasteen rästistä samaan syssyyn kuin sinä ja Kerttukin. Kivat valinnat, kuvastaa täysin tyyliäsi, eikä epäilystäkään, kenen sisko on kyseessä. 🙂 Itse valkkasin tuolit, coffee table -kirjat ja myöskin sisustustyynynpäälliset. Postaustoive: haluaisitko kertoa tarkemmin, mistä uudesta kattovalaisimesta haaveilet tai mitkä ovat kattovalaisinsuosikkejasi tällä hetkellä? Meillä on pian ajankohtaista vaihtaa eteisen Ikea-halpis kunnolliseen, mutta tässä asiassa ajatukseni lyövät tyhjää, vaikka yleensä päässäni on tarkka visio. Ihanaa viikonloppua, rentoudutaan!

    • 4.1

      sanoo

      Sinunkin vastaukset kävin lukemassa. Ihailen aina niitä sinun paksuja kirjakasoja. Olispa itselläkin useampi tuollainen upea teos!

      Ja voi kiitos postaustoiveesta! Voisin kyllä kirjoitella tuosta valaisinhaaveesta tarkemmin. Oikeastaan en edes ole kauan siitä haaveillut, mutta nyt kun sanoin tuon haaveen ääneen, niin tietysti aloin haaveilla vielä enemmän. 😀

      Jep, rentoudutaan. Ihanaa viikonloppua sinnekin! 🙂

  2. 5

    Annalie sanoo

    Moi! Ei sulla sattuisi olemaan mitään ideoita, mistä netin kautta saisi hyviä sohvia? Ollaan miehen kanssa katsottu kaikki meidän seudun huonekaluliikkeet lävitse ja tuntuu yleistarjonnan olevan ihan tajuttoman vanhentunutta ja no suoraan sanoen rumaa. Ainoat miellyttävät sohvat ovat löytyneet Vepsäläisestä, mutta sitten taas tulee budjetti vastaan.

    • 5.1

      sanoo

      Jos budjetti on rajallinen, niin itse ostaisin sohvan silloin Ikeasta. Ja näin me teimmekin opiskeluaikana ja Ikean Klippan oli meidän huushollissa yli 10 vuotta. Ostaisin sellaisen mallin, johon saa irtopäälliset, jotka voi pestä omassa pesukoneessa (esim. juuri Klippan). Ikean sohviin saa myös useasta nettikaupasta aivan toisenlaisia päällisiä (esim. Marimekon), joten niistä saa tuunattua persoonallisemman ratkaisun. Päällisiä löytyy esim. täältä:

      http://www.bemz.com/en/?gclid=CN6NytzOnrsCFY5b3godu2cA0g

      Ikean sohvissa on kuitenkin nykyaikainen muotoilu, joten mieluisa malli taitaa löytyä helpommin kuin pikkuseutujen huonekaluhalleista… 😉

      • 5.1.1

        Annalie sanoo

        Kiitos! Sinänsä hassu juttu, että juuri aamulla päädyttiinkin sitten tilaamaan Room21:stä Ray 223. Aika ex tempore, mutta niinhän ne parhaat jutut sitten on. Tai sitten se oli vaan sitä, että 3 kk ilman sohvaa alkoi tympimään ja jotain oli pakko jo saada!

  3. 6

    Mollamaija sanoo

    Olisin kysynyt, että jos nyt lähtisitte rakentamaan uutta taloa, minkälainen se olisi?samanlainen? Voisitko miettiä asuvasi 1,5 tai2keroksisessa talossa? Itse mietitty 1,5kerroksista niin, että lapset saisivat vallata yläkerran… Toisaalta 1-kerroksinenkin houkuttelee…. Pahoittelut aiheen vierestä kysyminen:)

    • 6.1

      sanoo

      Voi tämä on aihe, josta olen aikonut postailla monta kertaa, mutta en ole vielä saanut ajatuksiani niin selkeiksi, että voisin kirjoittaa aiheesta. Haaveilemme kyllä silloin tällöin vielä kolmannen talon rakentamisesta. 😉

      Silloin kun rakensimme tätä taloa, asuimme vuokra-asunnossa, jossa oli 3 kerrosta. Silloin tuntui aivan ihanalta ajatukselta se, että olisi vain yksi kerros siivottavana. Ja olihan eka talommekin yksi-kerroksinen ja olimme todenneet sen hyväksi ratkaisuksi. Yksikerroksinen talo tuntuu monesti avarammalta kuin kaksikerroksinen, jossa samat neliöt ovat kahdessa tasossa. Tontillemme olisi kaavan mukaan pitänyt rakentaa 1,5 kerroksinen talo, mutta me saimme luvan rakentaa yksikerroksinen. Talomme on kuitenkin todella korkea, joten ainakin jonkinlainen parvi olisi ollut hyvin mahdollista toteuttaa. Käyttöullakon jätimme myös pois, koska ajattelimme säästää vähän. 😀 Ja ajattelin, että sinne kertyy vain turhaa roinaa. Nyt täytyy kieltämättä myöntää, että olemme monta kertaa miettineet sitä, että miksi emme tehneet yläkertaan esim. parvea, joka olisi ollut yhtä suurta tilaa. Siellä olisi voinut olla kiva oleskelutila. Tai miksi emme ottaneet yläkertavarausta, vaikka emme olisikaan sitä heti rakentaneet valmiiksi.

      Kyllä yksikerroksisessa on kätevä asua. Lapset ovat lähellä (usein katse etäisyydellä) ja siivoaminenkin on helpompaa. Mutta kyllä se parvi olisi niin kiva… Noh..ehkä joskus sitten…

      Luulen, että seuraava talo voisi olla sellainen ”perustalon” mallinen, eli vähän niinkuin Lato, mutta muutamalla kodikkaalla ”twistillä”. Mutta pitää vielä hautoa tuota ideaa… 🙂

      • 6.1.1

        Nimetön sanoo

        ok, kiitos vastauksestasi! teillä on aivan ihana koti kaikkine yksityiskohtineen:)
        ollaan nyt jo puoli vuotta mietitty talomallia itsellemme ja käyty muuttovalmiita malleja ja omia piirrustuksia läpi. myös piirrättäneet arkkitehdilla pari luonnosta. mikään ei vielä ole tuntunut että ”tämä se nyt on” tai sitten budjetti on tullut vastaan. jotenkin odotamme sellaista fiilistä, vaikka toisaalta on mietitty että varmaan pitää jonkilainen kompromissi tehdä.

        kannustalolta mietitty esim harmaja 165(yksikerr.) ja latoa. myös L-malli sopisi tontille ja suojaisi kivasti. ladon muuttovalmista yläkertavarauksella mietittiin, mutta se mikä ladossa mietityttää on, että kunnon räystäitä/katoksia ei ole. ja se, että muuttovalmiissa mallissa moduulien koko kaventaa esim olohuonetta mielestämme hieman liian kapeaksi(3,9m). portaatkin pitäisi sijoittaa olkkariin vähän hassusti. muutoin olisimme ottaneet tuon muuttovalmiin ihanaisen ladon. ladosta meille piirrettiin myös ihan omannäköinen yksikerroksinen luonnos yläkertavarauksella:) mutta sellaista yksikerroksista mallia, jossa olisi neljä-viisi kunnon kokoista makuuhuonetta sijoitettuna pohjaan sopivasti(rauhallisia huoneita), reilut oleskelutilat ja säilytystilat, on vaikea löytää…

        täytyy sanoa että ollaan ihan kateellisia niille, jotka itse osaavat rakentaa:D on vaihtoehtoja vähän enemmän…
        mutta: on kyllä huomannut että on ollut ihan hyväkin kypsytellä mielessä ja suunnitella rauhassa, koko ajan se käsitys siitä mitä haluaa ja tarvitsee selkeytyy.

        niin ja se saunatupa olisi ihana!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *