Muutama joulukoriste

Minulla on alkanut joululoma, jee! Uunissa kypsyy riisipuuro ja kaiuttimista raikaa joululaulut. Joulukuusta emme vielä ole hankkineet, mutta ehkäpä voitaisiin hakea se jo tänä iltana. Kuusentuoksusta tulee joulu. En malttanut olla ottamatta jo esiin vähän kuusenkoristeitakin.

joulumanty

Joulumäntyyn asettelin valkoisia joulutähtiä. Näitä olen ostanut Ikeasta vuosia sitten. Muita lempikoristeitani näkyy alla olevissa kuvissa.

enkelikello_yms

kuusenkoristeet

Olen polttanut enkelikellossa sinivalkoisia kynttilöitä ja nyt on sininen väri jämähtänyt alustaan kiinni. Ehkä saan sen jotenkin hinkattua pois… Enkelikello on minusta ihana, vaikka se onkin niin koristeellinen ja vähän kitch.

Meidän joulukuusi koristellaan aina melko perinteisesti. Sekaisin on niin ostettuja kuin itsetehtyjä koristeita. Kuusi ei ole tyylikkään viimeistelty, vaan hyvin kotoinen ja rento. Minulla on vieläkin tallessa omia, päiväkodissa askartelemiani kuusenkoristeita ja ne kuuluvat ehdottomasti kuuseen, omien lasteni koristeiden sekaan.

Mutta joulusiivous on minulla vielä tekemättä ja siihen ryhdynkin nyt heti, kun riisipuuro on syöty…

Translation: These are some of my favourite Christmas ornaments.

 

Kommentit
  1. 1

    Marita sanoo

    Hei, laita enkelikello kylmään veteen, ja annat olla jonkun aikaa. Itse olen irroitellut kynttilän jämistä tällä tavalla.

    HURMAAVAA JOULUA !

    -m-

    • 1.1

      sanoo

      Kiitos vinkistä! 🙂 Steariinin sain jo pois, mutta se sininen väri oli jäänyt (ilman steariinia siis…).

      Hurmaavaa joulua sinnekin! 🙂

  2. 2

    Villis sanoo

    Myös tosi kuumalla vedellä sulaa steariini ja lipsahtaa pois, uskon että saat sen irti naarmuttamatta pintaa. Mukavaa joululomaa!!!

    • 2.1

      sanoo

      Kiitos sinullekin vinkistä! 🙂 Ongelma on vain se väri, joka steariinissa oli. Se jämähti jotenkin erilailla kiinni alustaan, vaikka steariinin sain pois.

      Ihanaa joulun aikaa sinullekin! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *