Muutama ajatus ”säännöistä”

Maailma on täynnä kaikenlaisia sääntöjä. Sääntöjä asetetaan usein myös sisustukseen. Annetaan konkreettisia vinkkejä kuinka tila saadaan näyttämään avarammalta tai miten syntyy kaunis asetelma. Mutta kuka sen voi oikeastaan määritellä? Minusta säännöt on tehty rikottaviksi. En itse juurikaan mieti mitään sääntöjä tai kultaisia leikkauksia omaa kotia sisustaessani tai valokuvatessani. Toteutan vain omaa näkemystäni. Usein aika impulsiivisestikin.

Sääntöjä tulee mietittyä usein valokuvatessa. En ole käynyt valokuvauskursseja tai lukenut valokuvaamisen teoriaa ahkerasti. Olen vain yrittänyt luottaa omaan silmääni ja ottaa sellaisia kuvia, joista itse pidän. Toki olen saanut neuvoja valokuvaamisen ammattilaisilta silloin tällöin. Ja siitä valokuvatekniikan tietämyksestä olisi kieltämättä hyötyä joskus. Haluaisinkin oppia lisää, mutta olen huomannut, että opin parhaiten tekemällä; en niin, että joku luennoi minulle siitä mitä pitää tehdä.

flos_ilmanvaloa

Yksi sääntö, tai pitäisikö sanoa lievemmin, että ”periaate” on se ettei sisustuskuvissa saa pitää valaisimissa valoja päällä. Tämä johtuu siitä, että silloin kuvaan syntyy kahta eri sävyistä valoa. Toki tällaiset periaatteet ovat paljon tiukempia ammattivalokuvaamisessa ja silloin, kun otetaan kuvia lehteen, mutta minä pidän siitä, että valaisimissa on valo päällä kuvissa. Esimerkiksi ruokapöydän Flos-valaisimemme erottuu kuvissa paljon paremmin jos valot ovat himmeästi päällä. Ja kuvan tunnelma on, varsinkin hämärässä, aivan eri riippuen siitä ovatko valot päällä vai ei:

valo_vertailu

Ja tästä tullaan varmaan taas siihen ”sääntöön”, että jos valo on päällä, niin kuva kuluu puhki valoisimmasta kohdasta. Mitä se haittaa? Minusta kuva, jossa valo on päällä, on siitäkin huolimatta kauniimpi ja tunnelmallisempi. Tykkään myös kuvata auringonsäteiden täyttämässä huoneessa (esim. edellisen ”Epäsymmetrinen tauluasetelma” postauksen kuvani), vaikka silloin kaikki värisävyt muuttuvatkin. Tunnelma on tärkeää.

Toinen juttu on vastavalo. Vastavaloon ei saisi kuvata. Hmmm…miksei? Itse kuvaan usein vastavaloon, eikä minua haittaa se, että maisema ikkunoiden ulkopuolella kuluu puhki valkoiseksi. Tarkoituksenani ei olekaan kuvata sitä ulkomaisemaa (yleensä), vaan sisätilaa.

olohuone_ruokailutila

Mutta yksi asia, josta haluaisin oppia enemmän, on syväterävyys. Valitsen itse kuvien tarkennuspisteen, mutta joskus haluaisin ottaa myös sellaisia kuvia, jossa koko kuva olisi tarkka. Ei niin, että edestä on sumeaa ja taaempaa tarkkaa, tai toisinpäin. Vaihtelun vuoksi haluaisin koko kuvan olevan terävä. Mutta sitä en olen vielä oppinut kamerallani (Canon 5 D Mark II) tekemään…

Sitten on tietysti vielä se seikka, että vaikka kuinka asettelisi kuvassa kaikki oikein ja kauniisti, tulee hätäinen luonne esiin: kun siirtää kuvat koneelle, eivät ne näytäkään siltä mitä piti tai kuvattavaa asetelmaa olisi voinut vähän vielä hienosäätää. Mutta onneksi tämä ei ole niin tarkkaa eikä itsekritiikki ole korkealla. 😉 Täydellisyys on usein tylsää. Pieni särö tuo mielenkiintoa ja rentoutta. Myös sisustuksessa.

Translation: A few thoughts about interior design and photography. I think that one should not turn off all the lights when taking pictures, but I guess that is a matter of personal taste. And in blogging these kind of rules are much looser than in professional photography…

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Itse pidän siitä että kuvissa ei ole valoja päällä, mutta se on tosiaan makuasia ja kiva tietysti kuvata sellaisia valaisimia valot päällä mitkä voi himmentää 🙂

    Ja niistä hienosäädöistä, rakastan sitä, että kuvassa on pieni virhe tai kuva ei ole aivan liian loppuun asti aseteltu 🙂 Rentoutta nimenomaan, oikean elämän tuntua 🙂

    • 1.1

      sanoo

      Juuri niin, on mukavaa on jos on vähän elämäntuntua mukana. Välillä on kiva tehdä ns. asiallisia postauksia, missä kuvat ovat hiotumpia ja välillä taas muutama pikainen räpsy ei niin asetellusta kodista. 🙂

      Minäkin tykkään yleisesti siitä, että valot ovat pois, mutta se riippuu tilanteesta ja valaisimesta.

  2. 2

    Hanna sanoo

    Moi!

    Koko kuvan saat tarkaksi aukon kokoa säätämällä. Eli sitä F-lukua veivaat suuremmaksi (jolloin aukko pienenee, ristiriitaista). Näin ammattitermein osaan selittää 😉

    • 2.1

      sanoo

      Aivan, sen tiesinkin, mutta en vain ole onnistunut. Haluan ottaa niin valoisia kuvia, että siksikin pidän f-arvoa pienellä, mutta pitäisi säätää kaikki asetuksen ihan eri periaattella, kun haluaisi ottaa sellaisia täysskarppeja kuvia. Harjoittelun puutetta vain, kun kuitenkin pidän enemmän sellaisista kuvista, joissa on myös epäterävyyttä (taustalla tai edessä)…

  3. 3

    sanoo

    Ihailen aina valokuviasi, sinulla on todella hyvä silmä astella kalusteet ”oikein” ja valita mielenkiintoinen kuvakulma! Käytätkö mitään lisäkuvausvaloja tai salamaa? Vai onko teillä aina noin kirkasta ja valoisaa 🙂

    • 3.1

      sanoo

      Mukava kuulla!
      En koskaan käytä salamaa. Minulla on kyllä lisäsalama, mutta siitä tulee liian kylmä valo vaikka osoittaisi salaman kattoon. Käytän valovoimaisia objektiiveja ja säädän kameran asetukset niin, että kuvat ovat valoisia. Mutta kyllä meillä on aika valoisaakin, kunhan aurinko vain tulee esiin. 🙂

  4. 4

    Jonna sanoo

    Moi, tosiaan niinkuin joku jo neuvoi, niin aukkoa säätämällä on mahdollista vaikuttaa syväterävyyteen. Tosin siinä on oma hankaluutensa oppia; suuri luku, suuri aukko, pieni terävyysalue? suuri luku, pieni aukko ja pieni terävyysalue? pieni luku, pieni aukko, suuri terävyysalue? eiku miten se meni….. Kannattaa ehdottomasti perehtyä asiaan, se kun on yksi avaintekijä valokuvauksessa, ja yksi tärkein ominaisuus joka erottaa järjestelmäkameran tavallisesta pokkarista.

    Niinhän sitä sanotaan, niin valokuvauksessa kuin sisustuksessakin; Säännöt on tehty rikottaviksi, kunhan tiedät itse, mitä sääntöä rikot. Ja usein ei kannata rikkoa useita sääntöjä yhtäaikaa.

    • 4.1

      sanoo

      Niinpä, pitäisi vain harjoitella. Sitten sen sisästäisi. 🙂 Minusta ero pokkarin ja järkkärin kanssa tulee juuri tuossa, että järkkärillä saa sumean taustan, kun taas pokkarilla koko kuva on skarppi. Nyt minun pitäisi siis vain opetella vielä ottamaan ns. pokkarikuvia järkkärillä… 😀

  5. 6

    sanoo

    Kuvaatko koskaan jalustalta? Kokoteräviin kuviin tarvitsee käytännösttä jalustan, koska aukon koko on niin pieni (kuten tuossa yllä sanottiinkin). Säännöistä oon ihan samaa mieltä… ne voivat olla hyviä alussa, mutta kun on vauhtiin päässyt, on aika rikkoa niitä:)

    • 6.1

      sanoo

      Kyllä minulla on hyvä jalusta ja käytän sitä silloin, kun haluan erityisesti panostaa kuviin. Minulle kuitenkin kuvakulma on tärkeä ja saatan ottaa moooonta kuvaa vain pikkuisen (muutaman sentin) erilaisista kuvakulmista ja jos käyttäisin jalustaa, niin saisin koko ajan olla säätämässä sitä ja suurin osa ajasta menisi siihen. En jaksa sellaista hinkkaamista. 😀 Mutta ihan oikeassa olet, että sen avulla saa paljon tarkempia kuvia.

  6. 7

    sanoo

    Hyvä postaus Suvi! Itse pyrin siihen, että ikkunat palavat puhki tai lähes puhki kotikuvissa, sillä maisemia ei ole tarkoitus esitellä. Minulla on hirmuinen into oppia kuvaamaan paremmin, ensimmäisenä on uuden kameran ostaminen edessä. Itse uskon samaan kuin sinäkin, eli kun perusasiat ovat kunnossa, tekemällä oppii parhaiten. Mutta ensitilassa olisi mukava löytää sopiva parin päivän valokuvauskurssi 🙂

    • 7.1

      sanoo

      Kiva kuulla, että postaus kiinnostaa. 🙂 Aika nopsaan ja fiiliksellä tämän rustasin, olisi ehkä voinut kirjoittaa vähän tarkemmin vielä, mutta tämä oli tämmöistä tajunnanvirtaa. 🙂
      On kyllä mahtavaa ottaa kuvia hyvällä kameralla, mutta sitten turhauttaa se, kun ei osaakaan jotain juttua. Minun pitäisi oikeasti vain harjoitella enemmän, varata aikaa ihan sellaiseen vain. Ehkäpä testailen jo viikonloppuna, kun tässä tuli niin monta hyvää vinkkiä… 🙂

  7. 8

    sanoo

    Heips,

    valot päällä vaan, voit valita kamerastasi keinovalon, pilvinen, aurinko, varjo, loisteputki jne..jolloin saat valkoisia kuvia sisälläkin eikä loistevalaisin tee niitä iltasella otettuna esim. keltaiseksi.

    Kuten muutama tuossa jo kommentoikin niin 2.8 aukolla esine terävä, tausta suttunen, laita 22 aukoksi niin terävä kuva kauttaaltaan.

    Kauniita kuvia sinulla<3
    mirkajohansson.fi

    • 8.1

      sanoo

      Minun pitää kyllä koettaa vielä säätää tuota F-arvoa korkeammalle. Se on minulla aina yleensä alle 20, melkeinpä alle 10. Pitää se valoisuus löytää sitten niistä muista asetuksista.
      Kiitos konkreettisesta neuvosta, Mirka! Tästä oli apua. 🙂

  8. 9

    sanoo

    Vielä sellanen vinkki, että ota yökuvaus säädöllä iltasella kuvia niin saat tosi kirkkaita vaikka ei olisi tuota valoa. Itse käytän paljon yökuvaus/muotokuvaa ja sillä saan pimeässäkin kauniita kuvia

  9. 10

    santtu sanoo

    Säännöt on tarkoitettu rikottavaksi 🙂 Niin ja minusta valot päällä on parempi 😉

  10. 11

    sanoo

    Ihan just näin! Säännöt on tehty rikottaviksi. 😉 Ja oikeasti, kuka määrittelee sen, mikä on hyvä kuva, sen jälkeen kun perusasiat kuvassa (valo, terävyys jne) ovat kunnossa? 🙂 Jokainen meistä näkee kuvat niin omalla tavallaan! 🙂 Toki kuviin saa vivahteita lisää, kun kuvaa manuaalilla kaikki säädöt huomioon ottaen, mutta tunnelma tulee kuviin kuitenkin mielestäni kameran takaa! 😉

    Edellä oli hyviä neuvoja syväterävyydestä. Netissä on paljon myös selkeästi kirjoitettuja ohjeita, esim täällä: http://jrkkari.com/

    Sulla on ihan erityistä silmää sisustukselle ja sen kyllä kuvistasi näkee. 🙂

    • 11.1

      sanoo

      Juuri niin, kuka määrittelee hyvän kuvan…taitaa olla vahvasti makuasia. Ja jos kuva on teknisesti täydellinen, se jää kylmäksi jos yhtään luovuutta ei ole mukana.
      Kiitos tuosta linkistä. 🙂 Pitääpäs käydä lukemassa…

    • 12.1

      sanoo

      Aivan! Olit kirjoittanut hyvän jutun! Toki aina on varmaan tarkoitus korostaa parhaita puolia, mutta kaikkein tärkeintä on kuitenkin se fiilis, joka itselle tulee omassa asussa/kodissa/harrastuksessaan. Vaikka ei niitä ”sääntöjä” noudattaisikaan… 🙂

  11. 13

    Johanna Vantaalta sanoo

    Minustakin kuvasi ovat kauniimpia valojen ollessa päällä, jotenkin pehmeämpiä ja kutsuvampia.

  12. 15

    Samik sanoo

    Hei, kuten tässä jo monilta tulikin kommenttia noihin valotuksiin ja aukkoasioihin, en niihin puutu, mutta haluaisin sanoa muutaman sanasen myös sisällön puolesta. Blogisi kuvat ovat laadukkaita ja selvästi olet tekniikkaa oppinut, mutta omaan silmääni, ihan näin rakentavana palautteena, pistää se, että kuvien sisältöä erityisesti suhteessa toisiinsa kannattaisi miettiä. Vanha hyvä ohje on jokaisen kuvan kohdalla miettiä ”tuoko tämä kuva lisää informaatiota suhteessa edellisiin?”- Postauksissasi on usein hyvin monta kuvaa melkein samasta kulmasta pienellä rajauserolla. Jos katsot esimerkiksi edellisen postauksesi (värikäs taulu ruokapöydän takana), siinä on neljä melkein täysin samanlaista kuvaa. Yksikin kuva olisi riittänyt, kolme muuta ei tuo lisäarvoa. Postaukset ovat helposti puuduttavia, jos kuva kuvat eivät eroa toisistaan. Erityisesti kun postauksissa pysytään samoissa ympyröissä oman kodin nurkkia kiertäen. Sormen huomaa rullaavan nopeammin kuvat läpi, samaa, samaa, samaa, ääh… Less is more. Mitä taitavammaksi kehittyy, sen tärkeämpää on oppia karsiminen.

    • 15.1

      sanoo

      Tiedostan kyllä tuon seikan ja se on osa blogiani ja tyyliäni. Myönnän, että joskus on liian monta lähes samanlaista kuvaa (kuten juuri tuossa edellisessä postauksessa, jossa oli kaksi eri kuvakulmaa: toisessa näkyi vain iso taulu, toisessa koko asetelma), mutta minulle juuri ne pienet vivahde-erot ovat tärkeitä. Niitä ei heti huomaa, vaan kuvaa pitääkin tarkastella kauemmin. Esim. kuinka paljon ruokapöydän valaisin näkyy, tai haluanko tuoda taustalle näkymää makuuhuoneeseenkin. Tärkeintä kuvissani ei ole pelkästään informaation tuominen, vaan erilaiset kuvakulmat. Kameran pienikin siirtäminen voi vaikuttaa minusta merkittävästi kuvakulmaan ja siihen millainen fiilis kuvasta tulee. Mutta ihan totta on se, että tuossa edellisessä postauksessa olisi riittänyt kaksi kuvaa – olin vain laiska karsimaan.

    • 15.2

      sanoo

      Uusi Ekolo on aivan mahtava! Itse kävin siellä eilen shoppailemassa.Asun aivan tuon jonkun mainitseman Luomupuoti/Taidegallerian lähellä Sörkän metroaseman vieressä, mutta jostain syystä ei ole tullut käytyä siellä vielä. Mukavaa kuitenkin huomata että noita tulee.Entä onko teille tuttu herttainen pikku Elotuuli-niminen luomupuoti Huopalahdessa päin? Ainakin kasiratikalla sinne mennään. Ihana paikka, myös luomukosmetiikkaa edullisesti. Suosittelen!-M

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *