Kurkistus istutuslaatikoiden sisältöön

Piha- ja terassijutut jatkuvat, sillä siellä on tullut ”sisusteltua” viime aikoina niin ahkerasti. Terassin sisustaminen on kylläkin vielä kesken, mutta onneksi saimme istutuslaatikot valmiiksi ja pääsen vihdoin testaamaan onneani hyötykasviviljeliänä.

salaatitjamuut

istutuslaatikko

mansikka

Teimme kaksi istutuslaatikkoa ja grillauspaikan lähellä olevaan laatikkoon istutin mansikkaa, kahta salaattilajiketta, basilikaa ja mansikkaminttua. Toivottavasti pääsemme tänä kesänä nauttimaan näiden kasvien antimista! Etenkin salaattien toivon menestyvän hyvin, sillä olisi ihanaa noukkia tuoretta salaattia pöytään omasta pihasta. Mansikat ovat lähinnä lasten iloksi; tämän yhden taimen lisäksi ostimme myös amppelimansikan. Mansikkaminttu sopii puolestaan hyvin jälkiruokiin sekä juomiin (kesämojitot…).

istutuslaatikko2

Toisen istutuslaatikon kannoimme terassin päätyyn ja siihen istutin kesäköynnöksiä. Toiveena olisi, että ne innostuisivat kasvamaan tuota säleikköä pitkin. Paikka on ainakin tosi aurinkoinen, joten toiveet ovat korkealla.

fiskars_puutarhasetti

valineiden_pesu

Sitten olen myös istuttanut etupihalle lisää kuuliljoja. Keväällä Fiskarsilta saatu puutarhasetti* on ollut suurena apuna ja olen laittanut välineet siististi takaisin säilytyspussiin jokaisen käyttökerran jälkeen. Aiemmat puutarhatyökalut ovat aina joutuneet jonnekin hukkaan, mutta näistä aion pitää hyvää huolta.

Kesäkukkiakin olen käynyt ostamassa, mutta en ole vielä uskaltanut laittaa niitä ruukkuihin. Täällä on ihan hirveä tuuli ja pelkään, että tuuli repii kukkaset. Amppelitkin heiluvat ja pyörivät ympyrää tuulessa vinhaa vauhtia.

 

* Fiskarsin puutarhatyökalut saatu blogin kautta

Translation: More garden stuff. I have planted strawberries, basil, salad and strawberry-mint and I hope they will grow fast. It has been so windy that I haven’t dared to put pots of summer flowers out on our terrace; I’m afraid that the wind will tear the flowers apart.

Kommentit
  1. 1

    Pauliina sanoo

    Toivottavasti saat basilikan kasvamaan, on meinaan sisällä huoneenlämmössä viihtyvä yrtti. Omani nuukahti heti kun vein parvekkeelle viime kesänä, mutta virkosi kun siirsin takaisin sisälle ja tuottikin sitten satoa puoli vuotta.

    • 1.1

      sanoo

      Meillä taas basilika viihtyi terassilla viime kesänä tosi hyvin. Siksi uskalsin nyt koettaa laittaa lähelle, istutuslaatikkoon. Voi kyllä olla ettei tuossa viihdy, mutta katsotaan. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *