Korkit omasta takaa

Usein ajatellaan, että sisustustrendien noudattaminen tarkoittaa jatkuvaa kulutusjuhlaa ja kodin mylläämistä vähän väliä. Minulle se tarkoittaa jotakin muuta. Seuraan mielenkiinnolla sisustustrendejä ja sitä ilmiötä kuinka trendi-ilmiöt vähitellen sulautuvat ihmisten koteihin, vaikka alkureaktio saattaisikin olla negatiivinen. Minulle trendien seuraaminen ei tarkoita sitä, että ostelisin koko ajan jotain uutta, trendikästä. Pidän silmäni auki ja täällä blogissa on hyvä purkaa trendi-innostusta inspiraatiokuvien ja -kollaasien avulla.

Mutta kyllä trendikkäitä juttuja voi löytää omastakin kaapista. Esimerkiksi korkkitrendi jyllää nyt voimakkaana sisustuksessa. Kokosin omia korkkia sisältäviä esineitä yhteen ja totesin, että tämä määrä taitaa riittää tyydyttämään korkki-ihastukseni (vaikka aiemmin mietin jopa korkkiseinää).

korkit

Näistä jutuista vain lasikannu on ”uusi”. Ostin sen kesällä Ikeasta. Muut tavarat löytyivät keittiökaappien perukoilta.

alustat

Korkkialusta on väärinpäin. Se on oikeasti värikäs, Ella Doranin tabletti. Näitä tabletteja ostin Sisustuksen Koodista silloin aikoinaan, kun se oli juuri avattu. Yli kymmenen vuotta siitä on ainakin…

olohuoneessa_tanaan

olohuoneen_poydalla

Korkkialusta on nyt osa olohuoneen pöydän vaihtuvaa sisustusasetelmaa. Näinkin pieni juttu kuin yksi alusta riittää tuomaan vaihtelua sisustukseen, ainakin minulle.

Miten on, joko olet hurahtanut korkkitrendiin?

Translation: Cork is ”hot” material in interior design right now. Although I love to keep up with the latest trends, it does not mean that I go out and buy new stuff all the time. Just following the interior branch and making inspiring picture collages on my blog can sometimes be enough for me. Or sometimes I find trendy stuff from my own cupboards, like these cork accessories.

 

Kommentit
  1. 2

    Sirpa sanoo

    Korkista ei ole erityisemmin pitänyt, mutta Ikean Sinnerlig-sarja muutti mieleni täysin. Sarjassa on ihania juttuja. Pyöreä jakkara tummempana versiona ja valaisin ovat jo kotiutuneet meille. Penkki vielä harkinnassa :))

    • 2.1

      sanoo

      Luulenpa, että aika monen mieli on muuttunut juuri sen Sinnerlig-sarjan myötä. 🙂 Siinä on kyllä aivan ihania tuotteita. Minun suosikkini on se daybed, mutta sijoituspaikkaa tai tarvetta ei ole meillä. Sellainen pikkujakkarakin on kyllä ihana…

    • 3.1

      sanoo

      Joskus nuo miehet ei vaan tajuu… 😉 Toivottavasti pöytä löytää vielä tiensä teidän kotiin.

  2. 4

    sanoo

    Just näin 🙂 Meillä on muuten nuo samat Doranit mutta lasinaluset, tykkään niistä tosi paljon 🙂 Lasipullon kavereineen ostin minkäkin joskus kesällä Ikeasta ja meillä on lisäksi korkkilattia vilpolassa ja korkista tehtyjä lasin-ja pannunalustoja. Sinnerligit olivat kivoja mutta pulloa lukuunottamatta ei tule siitä sarjasta hankintoja tehtyä.
    Ihan sama juttu muuten aikoinaan marmorin kanssa. Kun marmori tuli muotiin niinmeillä oli kyllä vuosikymmeniä ollut jo marmorilattia ja esimerkiksi erilaisia alustoja 😀
    Eli olen tosi edellä aikaani tai sitten niin vanha että pääsen jo kaikkiin muotivirtauksiin toiselle kierrokselle mukaan 😉

    • 4.1

      sanoo

      Ai, kiva kuulla että jollakin toisellakin on näitä ”vanhoja juttuja”. 😉 On kyllä kätevää, kun trendit pyörivät ympyrää, niin saattaa omasta kaapistakin tehdä löytöjä. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *