Keittiön matto

Nyt voisi taas vaihteeksi tarttua sisustushaasteen aiheisiin. Seuraavaksi olisi vuorossa ollut tekstiili, mutta postailenpas nyt kuitenkin aiheesta matto, sillä kuvat löytyvät jo valmiina. Ja onhan mattokin tekstiili. 😉

Muutamasta aiemmasta postauksestani olettekin jo saattaneet huomata, että keittiömme värikäs räsymatto on vaihteeksi vaihtunut mustavalkoiseen versioon.

Kuten se värikäskin, myös tämä räsymatto on tätini tekemä. On kiva, että on kaksi erilaista räsymattoa, joita voi vaihdella fiiliksen mukaan. Nyt kyllä kaipaisin väriä kodin tekstiileihin, joten voi olla että keittiöön vaihdetaan pian taas se värikkäämpi matto tilalle. Olohuoneeseen olisi ihana laittaa kokoelma värikkäitä (ehkäpä kukallisia) tyynyjä mustavalkoisten sijaan…

Tuntuuko teistäkin nyt keväällä siltä, että koti kaipaisi väriä? Vai viehättääkö mustavalkoisuus edelleen?

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Meillä on aina pitänyt olla värejä, en osais asua vain valkoisen ympäröimänä vaikka ihailenkin sellaisia koteja paljon.

    Mulla on mattojen hankintaa edessä, sillee rennosti kerroksittain erilaisia hakusessa.

    • 1.1

      sanoo

      En minäkään varmaan pystyisi asua ihan täysin valkoisessa talossa. Väriä tulisi mukaan vähintäänkin taulujen myötä. Vaikka on ne valkoiset tilat ihania ja ihailen niitä muilla.

      ”Mattokollaasit” tuntuvat nyt olevan kovin pop. 🙂

  2. 2

    sanoo

    Juuri sama kaipuu on nostellut täälläkin päätänsä! Hoidin sitä hankkimalla juurikin värikkäitä räsymattoja, kirkkaita käsipyyhkeitä ja olohuoneeseen värikkäitä sohvatyynyjä 😉

    • 2.1

      sanoo

      Värikkäitä sohvatyynyjä minäkin kaipaisin! Harmi ettei niitä löydy ennestään kuin ihan muutama…jos pari hankkisin lisää, niin se ois siinä. 🙂

  3. 3

    Minna J sanoo

    Mulla vaivaa sama tauti. Viime viikolla Pentikin ikkunassa Gardenia malliston vaaleanpunaiset tyynyt suorastaan huusivat päästäkseen mukaani. Ostettavahan ne oli. Kotona ihmettelin hairahtustani, sillä en erityisemmin pidä Pentikin tuotteista saatikka sitten vaaleanpunaisesta.

    • 3.1

      sanoo

      Hauskaa! Joskus sitä tekee ihan yllättäviä löytöjä. Pitääkin tsekata millaisia nuo maintsemasi tyynyt ovat… 🙂

  4. 4

    marjohei sanoo

    kevät tekee ihmeitään. vaikka kovasti tykkään mustavalkoisesta ja pyrin siihen sisustuksessa, niin jostain kumman syystä eilen ikkunaan tuli ripustettua vähän värikkäämpi verho.. 🙂 ehkä sitä väriä kaipaa myös siksikin, kun ulkona on nyt niin harmaata, koleaa ja märkää.. 🙁 jospa ens viikon lämpö ennustukset toteutuisivatkin!? 🙂

    • 4.1

      sanoo

      Niinpä. Tulisi sitä lämpöä nyt vihdoin! Täällä on viime päivinä ollut ihan hirveä tuulikin. :/

  5. 5

    Iisa sanoo

    Meiltä puuttuu vielä keittiön matto ja oon nyt kahden vaiheilla ostanko musta-valkoisen vai värikkäämmän.. Keväisin on aina pakko saada kodin sisustukseen lisää väriä!

    • 5.1

      sanoo

      Samaa värien kaipuuta on siis ilmassa. 🙂 Minä taidan käydä läpi tyynynpäälliskokoelmani ja katsoa löytyiskö sieltä jonkinlaista apua. Mustavalkoinen on kyllä aina varma valinta kuitenkin.

  6. 6

    MiaMatleena sanoo

    Ehdottomasti kaipaan väriä! Marimekon verhot aioin hankkia, mutta kuosi pitäisi vielä päättää…

  7. 7

    Varpunen sanoo

    Mikä onkaan tuo kiva keittiöjakkara, joka näkyy näissäkin kuvissa. Juuri sellaista olen hakenut meidän keittiöön. Matto on tosi kiva. Olisipa meilläkin kutova täti!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *