Kaunis ja käytännöllinen sängynpääty

Heipähei taas! Tämä viikko on ollut kiireinen paitsi raksalla myös ”privaattielämässä”, sillä olen aloittanut uudessa työpaikassa. Niinpä julkaisen näin laiskuuttani postauksen vanhan blogini puolelta. Minulta on usein kysytty sängynpäätymme valmistuksesta, joten tässäpä ohjeet vielä kertaalleen (kun tämä postaus ei enää näy vanhassakaan blogissa).

Kuvan teksti on hieman harhaanjohtava – päätyhän on jo ikivanha… ;-D

Sängynpäätymme on tehty 22 mm paksuisesta MDF-levystä. Jos haluaa säästää muutaman euron, voi ottaa 19 mm:n levyäkin. Palat leikattiin oikeisiin mittoihin Starkissa. Leveysmitan otimme sängyn leveyden mukaan ja korkeuteen vaikutti seinässä oleva valokatkaisin (eli mittasimme niin, että katkaisin jää sängynpäädyn yläpuolelle).

Mitat siis: leveys 200 cm, korkeus 94 cm ja syvyys 26 cm.

Palat ruuvattiin yhteen ja näin sängynpääty muodostui. Päädyn takaosa jätettiin avonaiseksi, eli se ei ole ”kokonainen laatikko”.

Sitten ruuvikohdat paklattiin ja hiottiin ja lopuksi koko höskä maalattiin valkoisella puolihimmeällä Empire-maalilla. Melko helppoa!

Yllä olevat kuvat ovat siis entisen talomme makuuhuoneesta. Sängynpääty on edelleen käytössä ja on osoittautunut erittäin toimivaksi. Tässä vielä muutama kuva päädystä nykyisessä, vuokrakotimme makuuhuoneessa:

 

Sängynpäätyyn tuli yksi lohkeama muutossa – se täytyy korjata ennen kuin muutamme uuteen taloon. Tässähän tulee pian kiire! ;-D Oikeastaan voisi tehdä uuden sängynpäädyn, joka olisi vähän korkeampi, kun valonkatkaisin ei ole enää edessä…

Kommentit
  1. 1

    mine sanoo

    >voi että, voisin nukkua kyllä teidän sängyssä, näyttää just sellaselta sängyltä missä voi nukkua sellasta kunnon prinsessaunta 🙂

  2. 2

    S sanoo

    >tosi kiva sängynpääty, sopii just moderniin makuun! ainut näkemäni sängynpääty minkä kelpuuttaisin siis itsellenikin :).onnea ja tsemppiä uuteen työhön! 🙂

  3. 4

    Anonymous sanoo

    >Tarviiko sängynpäätyä kiinnittää seinää millään tavala, vaan pysyykö se noin paikoillaan? 🙂

  4. 5

    suvi m sanoo

    >mine: Niinkö? 🙂 On tuossa sängyssä kyllä ihan hyvä nukkua…S: Kiitos! 🙂 Minustakin tuo sängynpääty on oikein kiva, kun se on niin yksinkertainen. Se on myös tosi kätevä, kun siihen voi asettaa pöytälamput yms.Nipsu: Jeps, ei muuta kuin nikkaroimaan. ;)Anonyymi: Ei tarvitse kiinnittää seinään ollenkaan; se pysyy kyllä pystyssä noinkin. 🙂

  5. 6

    Hanna sanoo

    >Ihana sängynpääty! Luulin, että tämä ohje oli kadonnut bittiavaruuteen, mutta onneksi se löytyi nyt uudelleen 🙂 Tätä aletaan väsäämään kohta 🙂 Kiitos ohjeesta!

  6. 7

    Iines sanoo

    >Muistatko mallistoa ja hintaluokkaa tuosta tapetista joka teidän vanhan talon makuuhuoneessa on ollut? Kaunis tapetti. 🙂

  7. 8

    suvi m sanoo

    >Oi, olen unohtanut vastata näihin kommentteihin…Hanna: Kiva jos tästä postauksesta oli apua. 🙂 Iines: Vanhan talomme makuuhuoneen tapetti on Cole & Son:in mallistoa Malabar-nimeltään. Hinta on ns. K-rautatapetteja hiukkasen arvokkaampi. En muista tarkkaa hintaa, mutta voit tiedustella sitä esim. Sisustuksen Koodista sähköpostilla info@sisustuksenkoodi.fi

  8. 9

    Anonymous sanoo

    >Aivan ihana sängynpääty, heti alkoi sormet syyhyämään!! 🙂 Muistatko mitä tarvikkeet (vaneri + maalit) maksoi suurin piirtein yhteensä?terv. Maria

Trackbacks

  1. […] Makuuhuoneemme sängynpääty on nikkaroitu itse vuosia sitten – jo ensimmäiseen taloomme. Ihastuin aikoinaan siskoni kodissa samantyyppiseen sängynpäätyyn ja niinpä nikkaroimme sellaisen meillekin. Vieläkin tykkään siitä yhtä paljon kuin vuosia sitten. Pääty on tosi kätevä, kun se toimii samalla laskutasona. Ohjeet päädyn nikkaroimiseen löydät vanhasta postauksesta ”Kaunis ja käytännöllinen sängynpääty”. […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *