Galleriatunnelmia

Viime perjantaina vietettiin meidän isän, Juhani Melenderin, taidenäyttelyn avajaisia Helsingissä HKI Galleriassa. Kävimme jo päivällä ihastelemassa Helena Karihtalan luomia tauluasetelmia; ripustus oli todella onnistunut! Nappasin samalla muutaman kuvan ennen kuin ”tupa” täyttyi avajaisvieraista.

Päätyseinä oli maalattu mustaksi tätä näyttelyä varten. Se loi upean taustan värikkäille tauluille!

Illan avajaisissa minä keskityin kaitsemaan meidän lapsukaisia sekä seurustelemaan sukulaisten ja tuttavien kanssa – sisko nappasi kuvia, joten kiitos hänelle seuraavista kuvista.

Tässä selitän varmaan jotain tosi järkevää…ja piilottelen villiintyneitä lapsukaisia selkäni taakse

Meidän isä taisi nauttia, kun sai puhua taiteesta koko illan

Isäni taulut ovat se juttu, joka luo meidän kotiin oman, persoonallisen tunnelmansa. Jaksan aina ihastella kuinka taitavasti isä valitsee väriyhdistelmät ja tekee kuvioista sopusointuiset sommitelmat. Maalauksia valmistuu monessa eri koossa ja, kuten tiedätte, meidän kotona vaihtuu tauluasetelmat melko tiuhaan; välillä tykkään pitää ruokailutilan seinällä yhtä suurta työtä (kuten nyt) ja välillä tekee mieli luoda tauluasetelmia useasta pienemmästä taulusta.

Kannattaa siis piipahtamassa Helena Karihtalan HKI Galleriassa (Abrahaminkatu 8) mikäli vain mahdollista, sillä isäni ei usein järjestä taidenäyttelyitä Helsingissä. Näyttely on avoinna tiistaisin ja torstaisin klo 12-17 (muutoin sopimuksen mukaan) aina 20.12. saakka.

Translation: My father’s, Juhani Melender’s, art exhibition opened in HKI Gallery in Helsinki on 13th of November. It is open until 20th of December. The gallery is open on Tuesdays and Thursdays from 12 to 17 PM.

Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Upeita töitä, ja loistavaa että oli värillinenkin seinä.
    Monesti vaikea käyttöinen, koska taideteoksen värit vaihtavat väriä eri seinävärin mukaan,
    mutta isäsi töissä toimi todella hyvin.

    Joskus vielä hankin jonkun isäsi pienen työn.

    Ihanaa iltaa

    • 2.1

      sanoo

      Tuo musta seinä oli hieno oivallus! Kehyksettömät, värikkäät taulut korostuvat sitä vasten upeasti. 🙂
      Ihanaa iltaa sinnekin!

  2. 3

    Emma sanoo

    Nuo isäsi taulut ovat kyllä upeita! Minulla olisi jo paikkakin valmiina, jonain päivänä ainakin yhden isäsi työn 🙂

  3. 4

    Forsell sanoo

    Onko gallerian taulut myytävänä? Ajattelin käydä näyttelyssä. Sopisi meille täydellisesti! Pidän myös ajatuksesta, että taulu on sieltä mistä minäkin.

    • 4.1

      sanoo

      Kyllä taulut ovat myynnissä. Joitakin oli jo kuulemma myyty…mutta on siellä vielä myymättömiäkin. 😉 Kiva jos pääset paikanpäälle. 🙂

  4. 5

    Mari sanoo

    Kauniita tauluja, yhdyn edellisiin kommentteihin – voisin kotiuttaa näitä tauluja myös meille. 🙂

  5. 6

    sanoo

    Ihastelen aina sitä miten isä löytää niin hyvät väriyhdistelmät. Löytyy tosi värikkäitä ja toisaalta taas hillitymmän sävyisiä tauluja. Ja taulujen nimet avaavat teoksen idean osuvasti. 😉

  6. 7

    sanoo

    Olisipa mukava päästä käymään näyttelyssä, mutta minkäs teet, kun matkaa on liikaa. Kivalta näyttää avajaistilaisuus kuvissa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *