Ensimmäiseen omaan kotiin

Minusta on kiva syksyisin suunnitella mielessäni opiskelijakotia ja miettiä millaisen sisustuksen loihtisin pieneen tilaan, pienellä budjetilla. Ensimmäiseksi tarkastaisin vanhempien varastot ja kirpputorit. Niistä löytää usein vaikkapa pinnatuoleja tai vanhoja 70-luvun tv-tasoja, jotka näyttävät taas ihan kivoilta. Kannattaa tsekata myös Retro&Romu Facebook-kirppis.

Jotain hankintoja tekisin Ikeasta. Omasta kokemuksesta voin suositella Klippan-sohvaa; se palveli meidän kodissa hienosti yli 10 vuotta. Päällisiä pestiin ahkerasti ja taidettiin ostaa vuosien varrella muutama uusikin. Työpöydän (tai pelkät pukkijalat) ja matonkin saattaisin hankkia Ikeasta.

Yksinkertaisia ja edullisia valaisimia löytää nykyisin vaikkapa Clas Ohlsonilta. Sieltä löytyy myös edullisia astioita ja aterimia, mutta suosittelen aloittamaan laadukkaan lempiastiasarjan keräämisen jo varhain. Sitten kolmekymppisenä on jo mukava kokoelma kerättynä ja rahaa säästyy muihin hankintoihin. Järkevää on alkaa kerätä jotain hyvin ajatonta (ja jonkun mielestä ehkä vähän tylsääkin) sarjaa, jossa ei trendivirtaukset näy niin selvästi. Iittalan valkoinen Teema on aina varma valinta.

Ensimmäinen oma opiskelija-asuntoni oli n. 42 m2 yksiö (Mankun kanssa yhdessä se vuokrattiin siis). Sisustimme sen pääosin vanhempieni vanhoilla huonekaluilla ja Ikea-löydöksillä. Ikea oli silloin juuri vasta rantautunut Suomeen ja siihenhän ihan hullaantui silloin! Ikeassa saattoi kulua koko päivä. Muistan vieläkin kuinka nautinkaan oman ensimmäisen kodin sisustamisesta. Sisustusinnostus vei niin kovin mukanaan, että aika pian aloimme etsiä entistä kivempaa vuokra-asuntoa ja muutimme jo muutaman kuukauden päästä aivan ihastuttavaan VOAS:in ullakkoasuntoon, jossa viihdyimme monta vuotta. Voi niitä aikoja! 😉

Millainen sinun ensimmäinen oma kotisi oli/on?

 

 

Kollaasissa: valaisimet: Clas Ohlson / työpöytä, sohva ja matto: Ikea / pikkutyyny: Länna Möbler / pinnatuoli: Kalliolla kukkulalla -blogi (google)/ tv-taso: Retro&Romu

 

Translation:
Here are few picks for a student’s first apartment. I’d choose something from the flea market and some furniture, like a sofa and a rug, from Ikea.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Olipas kiva postaus, olen kyllä ihan samoilla linjoilla näissä hankinnoissa!

    Ensimmäinen ”oma” kotini oli kerrostalon vuokrayksiö kotikaupungissani, jonne muutin 17-vuotiaana lukiolaisena. Neliöitä taisi olla vajaa kolmisenkymmentä ja sisustus sekalaista vanhemmilta ja kirppikseltä haalittua tavaraa. Kämpässä oli ihan vain välttämättömimmät huonekalut, enkä kyllä miettimälläkään muista mitään esteettistä silloisesta asunnostani 😀

    • 1.1

      sanoo

      Kiva kuulla, että tämä oli kiinnostava postaus. Olisin ehkä halunnut käyttää enemmänkin vaivaa tuon kollaasin tekoon, mutta ei vaan aika riitä…

      Ja kiva kuulla myös sinun ensimmäisestä omasta kodistasi. Vaikea uskoa etteikö siellä olisi jotain esteettistä ollut. 🙂

  2. 2

    Tiina sanoo

    Hih, samaa ei voi kyllä sanoa mun opiskeluaikaisista sisustuksista. Soluasunnosta aloitin ja tuli kokeiltua jos jonkinlaisia ”tein itse ja säästin” -virityksiä… Harmi, että sisustaminen alkoi kiinnostaa tosissaan vasta myöhemmällä iällä. 🙂 Ei taida alkuajoilta olla enää mitään tallessa ja juuri möin viimeisetkin korkeakouluaikaan hankitut kalusteet pois.

    Toisaalta, onpahan tullut koettua kaikennäköisiä asumuksia ja sisustuksia, niin varmemmin tietää nykyään mikä on se oma juttu. Sininen ja kirsikka/pyökki on varmaan ikuisesti kieltolistalla mun kodissani.

    • 2.1

      sanoo

      Aivan, nuo luettelemasi jutut ovatkin varmasti se positiivinen puoli noista asumismuodoista. 🙂

      Meillä on vieläkin aika paljon tallella niitä ekan kodin juttuja ja tyylikin on aika sama. Jonkun mielestä ehkä tylsää, mutta en vaan osaisi tehdä meille toisenlaista kotia. Eikä haluttaisikaan. 😉

  3. 3

    sanoo

    Mun ensimmäinen oli kalustettu opiskelijasolu, jota sisustin lähinnä soituvasävyisin tekstiilein ja tunnelmavalaisimin, mutta ensimmäinen missä oli enemmän sisustettavaa, oli ihana, vasta peruskorjattu 1800-luvun puutaloyksiö ihan opinahjoni ja sittemmin työpaikani tuntumassa, Turussa. Oli leveät lattialankut, kakluunit ja kaikki. <3 Sisustuksen väritys oli 90-luvun alun kermankeltaista, mintunvihreää ja persikkaa, kalustus pääosin modernia (kotikotoa ja pikku hiljaa omia), mutta pieniä ripauksia myös vanhahtavampia mummonmökkilöytöjä. Kesätyötienesteillä sitten aina tehtiin alkavaksi syksyksi joku uusi isompi hankinta kotiin. 🙂

  4. 4

    sanoo

    Ensimmäinen mihin kotoa muutin oli soluasunto kalustettuna ja sinne toi lähinnä vaatteet ja jotain pientä. Siitä muutin kaverin luokse yksiöön Vallilaan. Mikäs töissä käydessä ja kaikkea kivaa kerätessä sängyn alle jemmaan. Vallilasta muutin mutkien jälkeen espooseen yksiöön vuokralle jonne mies muutti sitten perässä. Siihen asuntoon sain olla antamassa mielipidettäni muutamasta tapettivaihtoehdosta. Vuosi oli 2002 ja tapetit vaaleanlilat katon rajassa kulkevin boordein 😉 Tyyli on sen jälkeen vaihdellut romanttisesta retroon ja nyt muuttumassa aina vaan minimalistisemmaksi ja klassiseksi.

    • 4.1

      sanoo

      Kiva lukea sinunkin ensimmäisistä asunnoista. Ehkä olet noiden kokeilujen kautta sitten löytämässä oman tyylisi…? 🙂 Meillä on aina ollut aika samanlaista…

  5. 5

    Asta sanoo

    Heipä hei!
    Ensimmäinen omakotini oli opiskelun alettua toiselta paikkakunnalta vuokrattu pieni kaksio. Se oli näpärä ja hyvällä pohjalla varustettu mh+oh+vh+k+ph 35 neliötä. Keittiön ja olohuoneen välillä oli lattiasta kattoon ikkunat. Se oli hieno! 🙂 Viihdyin hyvin, mutta hintansa takia vaihdoin pienempään yksiöön. Jossa viihdyin lopun opiskeluajan.

    Sisustus oli saatua ja ikeaa. Oli siellä jotain jota voi sisustukseksi sanoa, mutta se nyt oli silloin aika erilaista kuin nyt omasta kodista löytyy. Monet värit ovat vaihtunee maanläheisiin ja valkoisen sävyihin.

    Ihania aikoja 🙂

    Asta

    • 5.1

      sanoo

      Kuulostaapa kivalta asunnolta: lattiasta kattoon ikkunat. <3

      Meilläkin oli siinä pitkäaikaisessa opiskelija-asunnossa yksi punainen seinä (maalasimme sen itse). En enää välttämättä laittaisi niin värikästä seinää, mutta en sano etteikö koskaan. 😉

  6. 6

    sanoo

    Keskiviikkohuomenta! Minun ensimmäinen oma kotini oli vanhempieni ostama yksiö Tampereen Kalevassa. Siinä oli todella pieni kylpyhuone ja kapea keittokomero, mutta avara olohuone-alkovi, opiskelija-asunnoksi luksusta parkettilattian muodossa. Minä kalustin väreillä, asunnon edellinen omistaja jätti sinne vuodesohvan, jonka verhoilimme uudelleen itse punaisella. Tv-tason (sininen) ostin ystävältä ja nojatuoli taisi olla kirpparilta. Uutta oli vain sänky ja ruokailuryhmä.
    Asunnon sijainti oli loistava; opiskelupaikka lähellä, rauhallista ja liikuntamahdollisuudet hyvät heti kotiovelta.
    Asuin tuossa koko opintojen ajan ja myin kaikki kalusteet poismuuttatessani. Jos olisin nyt opiskelija, aloittaisin ehdottomasti kalusteiden katselun Huuto.netistä tai kirppareilta, ja sitten suuntaisin Ikeaan!

    • 6.1

      sanoo

      Voi, parkettilattia on kyllä opiskelijalle luksusta! Harmittelin ekassa asunnossani mintunvihreitä keittiönkaakeleita ja sitten siinä seuraavassa, kauniissa ullakkoasunnossa, rumaa muovimattoa. Arg!

  7. 7

    sanoo

    Onpas mukava postaus, ja kommentteja on todella kiinnostavaa lukea!

    Muutin ensimmäiseen omaan kotiini 15-vuotiaana lukiolaisena. 18,5-neliöinen yksiö sijaitsi Kuopion keskustassa. Koosta huolimatta en jäänyt kaipaamaan muuta kuin pyykkikonetta. Vaikka usein tuonkokoisissa asunnoissa ei ole edes suihkua, tuo kämppä oli remontoitu fiksusti niin, että siinä oli kompakti keittokomero sekä suihku-wc. Parhaiten mieleen on jäänyt talon henki. Minulla on vieläkin iso ikävä jugend-talon ilmavuutta, korkeita huoneita ja upeita ikkunalautoja istuskelua varten. Uutena sinne hankin sängyn ja vaatekaapin. Muuten pikkuruinen asunto kalustui vanhempieni edellisten kotien jäämistöillä, he kun ovat sitä sukupolvea, joka ei hävitä eikä edes myy mitään eteenpäin. 🙂

    • 7.1

      sanoo

      On kyllä kiva lukea teidän opiskelija-asunnoista. 🙂 Aivan ihanalta kuulostaa jugend-talon asunto.

      Minä kaipasin opiskeluaikoina tiskikonetta oikein todenteolla! Mutta niin sitä vaan tiskattiin monta vuotta käsin. 🙂

  8. 8

    Lilli sanoo

    Samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa: todella kiva postaus ja kommentteja on mukava lukea! Itse olen tällä hetkellä muuttamassa opiskelukämppään… Vuoden ehdinkin jo asua yhdessä asunnossa, mutta nyt pääsen muuttamaan lähemmäs yliopistoa. Kovasti täällä on sisustuspohdinnat pyörineet päässä koko kesän! On tullut tehtyä monenmoista DIY-projektia. Vanhojen kehysten tuunausta, sohva- ja ruokapöydän rakentelua, sukulaisten varastosta löytyneiden pinnatuolien maalailua jnejne. Kun luovuus pääsee kunnolla valloilleen, ei tarvitse lompakonkaan siitä pahemmin kärsiä! Blogitkin on täynnä niin mahtavia ideoita. 🙂

    • 8.1

      sanoo

      DIY-jutut ovatkin sellaisia mitä kannattaa suosia. Saa helposti persoonallista ilmettä aikaan.

      Onnea uuteen kotiin sinulle! 🙂

  9. 10

    sanoo

    Mun ensimmäinen oma koti oli vähän reilu 30 neliöinen yksiö. 🙂 tykkäsin asunnosta muuten tosi paljon, mutta vessa oli kirkkaansininen katosta lattiaan ja keittiössä oli myös sininen lattia.. 😀 se oli kuitenkin eka oma koti ja siksi rakas 🙂 sisutus oli punavalkoista ja kaikki kamat oli kotikotoa omasta huoneesta peräisin.. 🙂 ihan söpö asunto se oli.

    • 10.1

      sanoo

      Söpöltä kuulostaa ja se tunnearvo onkin tärkeintä. Meille ensimmäinen oma rakas koti oli se opiskeluaikojen ullakkoasunto. Sieltä on monia rakkaita muistoja… <3

  10. 11

    sanoo

    Heips!
    Myös mun ekassa kodissa oli Klippan -sohva (huikean hienolla denim-kankaalla ;)). Sekä mummun vanha keittiönpöytä ja silloisen poikaystävän vanhempien vanhat 70-luvun nahkanojatuolit, jotka kelpuuttaisin nykyiseenkin sisustukseen, oli hienot! Nykyisessäkin asunnossa on edelleen tuohon kotiin hankittu täyspuinen lipasto.
    Voi noita aikoja! (ihana muistella vanhoja näin :))

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *