Blogihyllyt saunatupaan

Saunatuvan sisustaminen etenee hitaasti mutta varmasti. Viime viikolla saimme laitettua DVD:ille ja CD:lle tarkoitetut hyllyt seinään.

 

Erilaisia hyllyvaihtoehtoja pyöriteltiin jonkin aikaa. Mankku ehdotti samanlaista Elfa-ratkaisua kuin työhuoneessamme on – minusta se tuntui liian köppäseltä ratkaisulta saunatupaan. Tila on muutenkin niin ”rouhea”, että se näyttäisi ihan liian varastomaiselta jos hyllyt olisivat Elfaa. Jossain vaiheessa mielessä kävi myös Kartellin ”Bookworm”, mutta lopulta päädyimme String-hyllyhin. Näitähän on varmaan jokaisella sisustusbloggaajalla. 😉 Mutta minusta nämä olivat paras ratkaisu tuohon tilaan. Hyllyt ovat laadukkaat ja kuitenkin sopivat saunatuvan henkeen. Mankkukin oli tyytyväinen, kun sai DVD:nsä järjestettyä.

Kommentit
  1. 1

    Janina sanoo

    >Sopii hyvin! 🙂 Saisiko vielä kuvaa kokonaisvaltaisemmin saunatuvasta, näyttää sen verran kivalta.

  2. 2

    maaret sanoo

    >Miksi päädyitte jättämään laittamaan hyllyt erikseen? Kiinnostaisi tietää. Minä olisin varmaan laittanut ne yhteen. Kiitos blogistasi!

  3. 4

    Mervi sanoo

    >Hyvä valinta! String -hyllyt ovat myös omalla toivelistalla. Hyllyjä tosiaan näkee useissa kuvissa ja kodeissa, mutta silti ne eivät tunnu liian kuluneelle tai nähdylle ratkaisulle. Mukavaa vuoden ensimmäistä maanantai iltaa!

  4. 5

    Anonymous sanoo

    >Näyttää ihanalta!! Ja stringit sopivat todella hyvin tuohon tilaan, ainakin sen perusteella, mitä kuvassa näkyy. Eikös tuossa samassa tilassa ollut Smeg:n jääkaappikin? Oi oi, olen ihan superkateellinen!! 🙂 Olet kyllä sisustanut tilan todella upeasti! Olkoonkin vain, että näitä "blogihyllyjä" on "kaikilla", mutta minusta olet onnistunut luomaan tilaan tosi persoonallisen tunnelman! Toivottavasti laitat jossain vaiheessa kuvaa, missä näkyisi koko tila -ettei tarvitse pelkästään kuvitella, miten ihana se on 🙂 Meillä on mustana samainen hylly kylppärissä ja haaveilen, että joskus sarjaa löytyy meiltä enemmänkin, isommassa koossa ehkäpä.-I-

  5. 6

    myyrä sanoo

    >onko nuo hyllyt isommat kuin se pienin koko? ainakin kuvissa näyttää isommalle vai tekeekö tuo kun on kaks vierekkäin. Meillä vielä haaveillaa noista 🙂

  6. 7

    Anonymous sanoo

    >Se on kyllä jännä, että nämä rautalankahäkkyrät ei iske meikäläiseen sitten lainkaan. Ei muissakaan kalusteissa tai sisustustarvikkeissa siis. Muuten tykkään tyylistäsi kyllä! 🙂

  7. 8

    Anonymous sanoo

    >Oikein kivalle näyttää. Ja Elfat olisi munkin mielestä näyttänyt liian varastomaiselta, kun muuten siellä on kuitenkin sitä betonia ja lautaa… Haaveissa nuo stringit itsellekin, kun saisi inspiraation aloittaa tv/peli-huoneen muodonmuutoksen…Piia

  8. 9

    pami sanoo

    >Hyvältä näyttää!Meillä myös valkoinen string keittiössä, ja rakastan sitä joka päivä enemmän ja enemmän. Ja itse olisin laittanut myös hyllyt juuri noin, saa tavallaan kevyemmän vaikutelman aikaiseksi mitä niin että olisivat vierekkäin. Mut makuasioita:))

  9. 10

    Anonymous sanoo

    >Hei, tulin taas ihailemaan keittiötänne. Mikä on välitilan korkeus? Entä yläkaappien? Mahtuuko yläkaappeihin hyvin tavaraa? Onko siellä 2 vai 3 hyllyä? Oletteko olleet Okite tasoon tyytyväisiä? Harkitsitteko Coriania tai vastaavaa? Tosi kaunis se on!

  10. 12

    Anonymous sanoo

    >Heippa. Tämä ei liity postaukseesi, mutta ennen punaista mattoa teillä oli valkoinen matto. Mistä olette sen hankkineet. Olen jo tovin etsinyt "tavallista" (ei nukka tai karvamattoa) meille…Lumina

  11. 13

    Anonymous sanoo

    >Hei! Hienot hyllyt. Saako näitä Kokkolasta ostettua jostain ja paljonko maksaa? Mistä voi tilata jos ei täältä saa!?

  12. 14

    Anonymous sanoo

    >Moikka, tiedätkö yhtään onko sisustuksen koodissa alkanut jo alennusmyynnit? 🙂 Itse en asu Turun suunnalla niin sillä kyselen! 🙂 Mukavaa uutta vuotta!

  13. 15

    Anna M. sanoo

    >Kivalta näyttää! Ovatko nuo String Pocketit vai erillisistä osista kootut? Meilläkin on luultavasti hankinnassa nuo hyllyt, mutta kokoa ei ole vielä lyöty lukkoon…

  14. 16

    Anonymous sanoo

    >Noi on just hyvät, ei Elfaa voi laittaa joka paikkaan :)Teillä on myös terassikuvissa kaks mustaa lyhtyä, muistatko vielä minkä merkkiset ne on? Oon ettiny sen tyyppisiä kauan, mut en oo löytäny kun pienemmille kynttilöille.Kiitos jo vastauksesta.Chatrine

  15. 17

    suvi m sanoo

    >Janina: Tarkempi postaus saunatuvasta on kyllä tulossa kunhan saamme sen sisustettua valmiiksi. :)maaret: No, kun ei heti hoksattu, että ne voisi laittaa kiinni toisiinsa! 😀 Hätäistä porukkaa ollaan ja minä neuvoin miehelle laittaa ne noin. Sitten kateltiin kuvia netistä ja huomattiin, että ne olisi voinut laittaa kiinni toisiinsa, niin että keskipala on yhteinen. No mutta, ei minusta näytä pahalta noinkaan.Retromoderni: Aivan niin! ;)Mervi: Niinpä, noita hyllyjä voi yhdistää niin monella tavalla ja niihin voi asetella mitä vain, joten näyttävät aina kivalta ja erilaiselta. :)I: Voi kiitos kivasta kommentista! 🙂 Kyllä, tila on sama, missä on Smegin jääkaappi. Teen tästä tilasta kyllä "kunnon postauksen" heti sitten, kun saamme sen sisustettua valmiiksi.myyrä: Nuo on ne String Pocketit. En valitettavasti nyt muista tarkkoja mittoja, mutta netistä varmaan löytää.Toivottavasti saatte omannekin pian. :)Anonyymi: Ei kaikista jutuista tarvitsekaan tykätä. 🙂 Minullakin on jotain sellaisia juttuja. Ja toisaalta ihailen jotain juttuja muiden kodissa, vaikka en sellaisia omaan kotiin haluaisi.Piia: Niinpä! Tämä oli oikein hyvä ratkaisu meidänkin mielestä.Toivottavasti löydät jostain inspiraatiota tv-pelihuoneen muutokseen. :)pami: Niin, ihan totta. Noin hyllyt näyttävät vähän ilmavimmilta kuin yhteen aseteltuna. Anonyymi: En nyt valitettavasti muista keittiön tarkkoja mittoja, mutta löydät ne varmasti jostain vanhasta keittiö-postauksesta. Saat kaikki keittiöpostaukset esiin, kun klikkaat aihealueista "keittiö" tunnisteen. Yläkaappien sisällä on meillä 2 hyllyä. Ollaan oltu tosi tyytyväisiä Okiteen. Kompostiittitaoso haluttii ja Topilta sai vain Okitea, joten siksi päädyimme siihen. Emme jaksaneet alkaa vertailemaan hirveästi eri vaihtoehtoja.mapela: Kiva kuulla. Tässä ne ovat siis saunarakennuksessa, jossa on tuollainen miehen dj-tietokonenurkkaus. Miehen valtakuntaa… ;)Lumina: Se valkoinen olkkarin matto on Ikeasta. Tosi hyvä ja edullinen matto (n. 50e)! :)Anonyymi: En tiedä myykö joku Kokkolassa String-hyllyjä. Me tilasimme ne Länna Möbler -verkkokaupasta:http://www.lannamobler.se/fi/hyllyt-ja-seinahyllyt/string-vagghylla-string-pocketToimitus oli tosi nopea. Voin suositella! 🙂 Hinta oli 104e + postikulut.Anonyymi: Koodissa ei kuulemma ole alennusmyyntejä tänä vuonna. Mukavaa uutta vuotta sinullekin! :)Anna M: Nuo on ne String Pocketit. Oli suht. edulliset tuolla Länna Möblerissä.Chatrine: Ne etuterassilla olevat lyhdyt on ostettu kesällä Hemtexistä. Toivottavasti niitä myydään edelleen, että saat omasi. Täällä ei ole enää Hemtexiä ja ostin nuo siitä lopetusalesta tosi edullisesti.

  16. 18

    suvi m sanoo

    >Korjaus vielä edelliseen: Ei nuo olekaan niitä String Pocket-hyllyjä vaan osina tilattu. Mankku hoiti tilauksen, joten siksi mun vastaus meni mönkään. 😀

  17. 19

    Anonymous sanoo

    >Hei, luulenpa että Kalustetrio Kokkolassa myy näitä hyllyjä. -Kirsi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *