Blogeissa nyt! / Hot in blogs!

Jottei ihan koko ajan pyörittäisi täällä meidän kotikulmissa, ajattelin aloittaa uuden postaussarjan ”Blogeissa nyt”. Siinä tulen kokoamaan yhteen ilmiöitä ja tuotteita, joita juuri nyt hehkutellaan blogeissa. En vielä osaa sanoa kuinka usein tämä postaussarja tulee ilmestymään – varmaankin aina, kun olen saanut nivottua tarpeeksi monta ajankohtaista ideaa yhteen. Tähän ensimmäiseen osaan kokosin juttuja, joita olen viimeisen viikon aikana bongannut pohjoismaisista sisustusblogeista.

entrance3

Tämä kuvassa näkyvä koti on vilahdellyt monessa ruotsalaisessa sisustusblogissa. Kyseessä on uuden kiinteistövälitysfirman Entrancen myynnissä oleva kohde. Asunto on todella kauniisti sisustettu ja monessa blogissa on ihasteltu etenkin keittiökaappien syvänsinistä sävyä. On kyllä ihastuttava! Ja tuolla on ne muurahaistuolit, joita olen miettinyt…

1lasit2

Hobstar-puristekristallilaseja on hehkuteltu blogeissa jo hyvän aikaa ja itsekin olen niistä haaveillut. Nyt ainakin Sisustuksen Koodiin on saapunut jättilähetys Hobstar-laseja ja niitä voi tilata Koodista myös sähköpostitse.

blogeissa_nytEhkä Habitaren innoittamana, on blogeissa ihasteltu myös suomalaisia uuttuustuotteita, kuten Himmee-tuotemerkin ”Filly” lamppua ja Iina Vuorivirran kaunista ”Vino” -peiliä. Peileistä kirjoittelin itsekin vähän aikaa sitten ”Peilejä” -postauksessa. Ja pakko tietenkin vinkata, että Kettukarkki-blogissa voit osallistua Filly-valaisimen arvontaan.

Tähän listaukseen olisin muuten voinut lisätä vielä Therese Sennerholtin uutuusprintit, joista juuri itsekin kirjoittelin

Minusta on kiinnostavaa nähdä mitkä ilmiöt ja tuotteet nousevat blogeissa esille ja sitä myötä sisustustrendeiksi. Ja on hienoa huomata myös millainen vaikutus blogeilla voikaan olla esimerkiksi plagiointi-tapausten esiintuomisessa: siitä hyvänä esimerkkinä Octo ja Secto -valaisimien kopiointikohu Kertun ”Modernisti Kodikas” blogissa.

Translation: I decided to start a new post series ”Hot in blogs” that sums up some of the most posted topics recently in interior design blogs (in Finland and in Scandinavia). The first pic is from a new real-estate agency Entrance and it features a lovely home with the perfect shade of blue kitchen cabinets. My second pick is crystal glasses, which are currently very popular in Finnish design blogs. Then I like to bring your attention to new Finnish products that have been the subject of several blog posts recently: ”Filly” lamp from a new brand called Himmee and a lovely mirror ”Vino” designed by Finnish Iina Vuorivirta. I should also mention the new prints by Therese Sennerholt of which I wrote a few posts back…

Pics: Entrance / Sisustuksen Koodi / Himmee / Iina Vuorivirta

Kommentit
  1. 1

    Heli sanoo

    Mielenkiintoinen postaus idea..jatka tätä. Mielestäni seiskatuolien kanssa sopii hyvin murkut 🙂 ovat sopivasti erilaisia/samanlaisia.

    • 2.1

      sanoo

      Tuo keittiön välitilaratkaisu on ihastuttava! Ja marmoritaso. <3

      Tämä uusi postaussarjaidea syntyi ihan sattumalta ja se piti heti toteuttaa.

    • 3.1

      sanoo

      Niin on minustakin! <3 Joskus olisi kiva nähdä uusiakin kerrostaloasuntoja noissa tyylikkäissä kiinteistöfirmojen kuvissa…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *