Maalisävyt lastenhuoneisiin

Kirjottelin tammikuussa suunnitelmistamme koskien lastenhuoneiden pientä remonttia. Nyt olemme päässeet projektissa hiukan eteenpäin, sillä tytön huoneen tavarat on käyty läpi ja karsittu. Viime viikonloppuna tein pieniä koemaalauksia molempien huoneisiin oikean värisävyn löytämiseksi. Tavoitteena on valita aikaakestäviä sävyjä, jotta uuteen remonttiin ei tarvitsisi ryhtyä heti parin vuoden päästä.

Lisäksi sattui niin hyvä tuuri, että saimme lastenhuoneiden sänkylaatikostot jämätavarana eräästä remonttikohteesta. Hyväkuntoiset ja melko uudet laatikostot olisivat päätyneet muuten roskalavalle. Me tuunaamme niistä lastenhuoneiden matalat parvisängyt.

Tytön huone

tyton_huone

Tytön huoneeseen tulee säilytysjärjestelmä, jossa on neljä ovellista kaappia ja kolme alalaatikkoa kuvan osoittamalla tavalla. Yläosaan asennetaan reunus, jotta siellä on turvallista nukkua. Säilytysjärjestelmä on valkoinen, mutta se maalataan samansävyisiksi seinien kanssa.

varisavyt-8484

Seinävärin valitseminen tytön huoneeseen ei ollut itsestäänselvää, sillä puntaroimme kahta eri sävyä: trendikkään sävyistä beigeä sekä lämpimän sävyistä harmaata (kuvassa). Beige (trendiväri ”Angoraa” muistuttava sävy) tuntui kuitenkin liian hittisävyltä, eikä tyttökään halunnut ”ihonvärisiä” seiniä. Ja koska myös säilytysjärjestelmä maalataan samalla sävyllä, päädyimme lämpimän sävyiseen harmaaseen. Harmaaseen on helppo yhdistää muita sävyjä esim. tekstiilien muodossa. Huoneeseen hankitaan myös suuri peili – kollaasissa näkyvä Muuton sävytetty malli olisi aivan ihana!

Pojan huone

 pojan_huone

Pojan huoneeseen toteutetaan samanlainen sänky-säilytysjärjestelmä, mutta tässä tilassa se on korkeampi ja ulottuu seinästä seinään. Pojan huoneen säilytyskokonaisuus koostuu kuudesta ovellisesta kaapista ja viidestä alalaatikosta. Säilytysjärjestelmän päälle, toiseen päähän jää patjan jälkeen tyhjää tilaa pieneksi tasanteeksi. Myös pojan huoneessa säilytysjärjestelmä maalataan samalla sävyllä seinien kanssa.

Aluksi kaavailimme pojan huoneen seinien värisävyksi harmaaseen taittuvaa, utuista vihreän sävyä. En kuitenkaan löytänyt täydellistä vaihtoehtoa, joten teimme testimaalaukset kylmän sävyisellä harmaalla värillä (kollaasissa). Se tuntui oikein sopivalta tähän tilaan ja kestää aikaa paremmin kuin trendikkään vihreä sävy. Myös pojan huoneeseen tuodaan muita sävyjä tekstiilien ja huonekaluiden avulla.

Teknoksen värisävyt

Ohessa vielä Teknoksen värimallit ja -koodit, jotka valitsimme. Näistä värimalleista sävyeron huomaa selvemmin kuin kollaasien valokuvista.

Nyt en malttaisi odottaa, että pääsemme oikeasti aloittamaan remontin! Aloitamme pojan huoneesta, jossa täytyy ensin maalata katto valkoiseksi (se on nyt tehosteeksi maalattu siniseksi). Muilta osin remonttisuunnitelmat ovat säilyneet samanlaisena kuin ”Lastenhuoneiden päivitykset” postauksessa kirjoittelin. Odotan jo innolla lopputulosta, sillä visioissani se näyttää upealta (toivottavasti näin on myös valmiina)!


Translation: Plans for the renovation in our childrens’ rooms. We decided to paint both rooms with grey, but the shade is different: it is colder in our son’s room and warmer in our daughter’s room. We will also build a new storage/sleeping area for both. We were lucky to get the storage solutions for free from another renovation project.

Sisustusuutiset 21/2017

Mukavaa sunnuntaipäivää! Pitkä viikonloppu alkaa olla lopuillaan ja huomenna alkaa taas arki. Tänään olemme testailleet maalisävyjä lastenhuoneisiin (Instagramin Stories-osuudestani ja Snäpistä löytyy videopätkiä) ja nyt kun miesväki katselee formulaa, päätin tulla naputtelemaan sisustusuutiset kasaan.

marimekko_170833

marimekko_170930

Photos: Marimekko

Marimekko ja Microsoft tuovat vuonna 2017 Marimekko-kuvioituja lisätarvikkeita Microsoft Surface -tuotteille. Marimekko for Microsoft Surface -malliston ensimmäiset osat, neljä Marimekko-suojakalvoa, tulevat markkinoille toukokuussa, ja valikoima laajenee syksyllä kahdella kankaisella kotelolla.

Marimekko for Microsoft Surface -tuotteissa nähdään Marimekon ikonisimpia kuvioita sekä moderneja klassikkoja. Suojakalvo on saatavana Maija Isolan Unikko- ja Kaivo- sekä Maija Louekarin Räsymatto- ja Siirtolapuutarha-kuvioisina. Kankaisten koteloiden kuvioina ihastuttavat Unikko ja Räsymatto.

Mallisto on saatavana Microsoftin verkkokaupasta sekä myymälöistä ympäri maailman.

Eurokangas_Marimekko

Photo: Eurokangas

Marimekon kankaat tulevat myyntiin Eurokankaaseen. Marimekon kankaat saapuvat kesän aikana Eurokankaan Vantaan Tammiston ja Helsingin keskustan myymälöihin rakennettaviin shop-in-shopeihin sekä eurokangas.fi-verkkokauppaan. Marimekon kankaita voi ostaa shop-in-shop-myymälöistä metreittäin tai mittojen mukaan ommeltavina kodin tekstiileinä kuten verhoina, pöytäliinoina ja tyynynpäällisinä. Eurokankaan verkkokaupasta Marimekon kankaita voi tilata joko metreittäin tai mittojen mukaan ommeltuina verhoina.

Lisäksi Eurokankaalle tulee myyntiin paloturvallisten Marimekko-kankaiden mallisto, joka koostuu aluksi seitsemästä eri kuosista ja niiden värivariaatioista. Paloturvalliset kankaat on valittu julkitilojen asiakastarpeet huomioiden.

2555271495433888116

Photo: Fiskars

Fiskarsin 50-vuotiaita klassikkosaksia juhlitaan taidenäyttelyllä syksyllä. Fiskarsin ja Designmuseon yhdessä tuottama Our Scissors -näyttely järjestetään Designmuseossa 8.9–29.10.2017 ja se on osa Helsinki Design Weekin ohjelmistoa. Näyttelyyn osallistuu 30 luovaa osaajaa eri puolilta maailmaa saksista inspiroituneilla taideteoksilla. Näyttelyllä juhlitaan Fiskarsin 50 vuotta täyttäviä oranssikahvaisia Classic-saksia, jotka ovat yksi suomalaisen muotoilun tunnistetuimmista tuotteista.

Näyttelyyn Fiskars on kutsunut kansainvälisesti tunnettuja taitelijoita, muotoilijoita ja luovia osaajia tekemään saksille syntymäpäivätervehdyksiä taideteosten muodossa. Mukana näyttelyssä on 30 taiteilijaa monelta eri alalta ympäri maailmaa. Pohjoismaita edustavat muun muassa taidekollaaseja saksilla maalaava Riikka Fransila sekä Tanskassa asuva norjalaistaiteilija Karen Bit Vejle, joka kertoo maagisia tarinoita saksien ja paperin avulla. Mukana ovat myös Minä Perhonen Japanista, Judith+Rolfe sekä Eloisa Corr Danch Yhdysvalloista, Sarah Illenberger Saksasta, amerikkalainen DIY-taiturien verkosto Design Sponge sekä saksalainen Tape That Collective, joka toteuttaa teoksensa paikan päällä syksyn näyttelyssä. Myös muun muassa Klaus Haapaniemi, Heikki Salonen sekä Tuula Pöyhönen ovat luoneet persoonalliset syntymäpäivätervehdyksensä osaksi näyttelyä.

Collage_Stor_Rumsdoft_760x10140p

Photo: Granit

Ruotsalainen Granit täyttää tänä vuonna 20 vuotta ja julkaisee sen kunniaksi sisustuskirjan nimeltään ”Vardagskonst” sekä uuden huonetuoksun ”The scent of Granit”. Kirja koostuu kotiesittelyistä, jotka ovat olleet vaikuttamassa Granitin mallistoon vuosien varrella.

07.-hm-home-linne-e1495609571573-700x461

Photo: H&M Home

H&M Home julkaisee Premium-mallistoonsa uusia raidallisia ja hillityn värisiä pellavatekstiileitä. Mallistoon kuuluu mm. lakanasettejä, koristetyynyjä sekä keittiötekstiileitä.

Linum_AW17

Photo: Linum

Ruotsalainen Linum on julkaissut ensi syksyn ja talven mallistonsa. Malliston sävyt ovat pääosin tummia: vihreää, sinistä, ruskeaa ja harmaata. Tummia sävyjä kirkastaa kuitenkin puuterisen rosat ja punaiset tekstiilit. Mallisto sisältää myös trendikkäitä raheja. Lisää kuvia löydät Inredninshjälpen blogista.

*

Nyt jatkan sunnuntaipäivän viettoa. Ensi viikosta on tulossa jännittävä, sillä matkustan Norjan Lofooteille blogityömatkalle. Siitä reissusta varmasti luvassa juttua blogiin kunhan kotiudun, mutta voi olla että ensi viikolla on blogissa hiljaisempaa reissuni takia. Mukavaa uutta viikkoa kaikille!


Translation: Interior news of the week 21. Marimekko and Microsoft have unveiled accessories for Microsoft’s Surface devices. The collection kicks off in May, with four Marimekko-patterned skins. The collection will expand in the fall and include two Marimekko-patterned sleeves. The collection will be available at Microsoft webshop and stores worldwide. / Finnish Eurokangas starts selling Marimekko’s textiles. / An exhibtion Our Scissors will be showcased at Design museum during 8.9–29.10.2017. The exhibition celebrates Fiskars iconic scissors that turn 50 years this year. / Granit turns 20 years and releases a room scent called ”The scent of Grani”t and a book called ”Vardagskonst”. /H&M Home have released new linen products in their Premium line. / Linum has released their AW2017 collection.

Olohuoneen kesäisempi ilme

kesainen-olohuone-0725

Helpoin ja kliseisin tapa päivittää olohuoneen sisustusta on tietysti koristetyynyjen vaihtaminen. Sisustusbloggaajaana on minunkin koristetyynyvarastoni karttunut vuosien varrella usealla eri päällisellä. Välillä olen toki myynyt joitakin kirppiksellä ja sitten hankkinut uusia tilalle. Nyt päivittelin olohuoneen ilmettä juurikin koristetyynyjä vaihtamalla. Aikaisempi mustavalkoinen värimaailma vaihtui kasvikuoseihin ja herkullisiin väriyhdistelmiin.

kesainen-olohuone-0721

kesainen-olohuone-0739

kesainen-olohuone-0760

Sain hiljattain Jotexilta yllätyspaketin, jossa oli mm. kuvissa näkyvä korallin värinen samettityynynpäällinen*. Hempeä väri kaipaa minusta potkua rinnalleen, joten yhdistin sen oranssin ja mustavalkoisen koristetyynyn kanssa. En halua luoda olohuoneeseen liian pastellista yleisilmettä, sillä se ei tunnu omalta (ainakaan tällä hetkellä). Kesäistä ilmettä tuo muutama vuosi sitten Koodista ostettu kasviaiheinen koristetyynynpäällinen.

kesainen-olohuone-0837

kesainen-olohuone-0844

kesainen-olohuone-0846

Sohvatkin vaihtuivat taas entisille paikoilleen. Jätin ikkunan edessä olevan sohvan taakse sivupöydän, joka on oivallinen alusta meidän jättisuurelle peikonlehdelle. Sohvan lähellä on kätevä olla laskutaso myös kaukosäätimiä ja satunnaista kahvikupposta varten.

kesainen-olohuone-0853

kesainen-olohuone-0794

kesainen-olohuone-0874

kesainen-olohuone-0807

Toisella sohvalla on vanhoja lempparikoristetyynyjäni. Taidan olla heikkona pilkkuihin, sillä lempparityynyni ovat nimenomaan pilkullisia. Ostin jonkin aikaa sitten myös pienen pilkullisen kipposen, joka näkyy sohvapöydällä.

kesainen-olohuone-0773

kesainen-olohuone-0860

kesainen-olohuone-0848

kesainen-olohuone-0783

Maljakossa komeilevat syreenin oksat, joiden aukeamista odottelen vielä. Sohvapöydän asetelma päivittyi myös Lumin Summer/Suvi-kynttilällä, jonka sain siskolta joululahjaksi. On taas kynttilä, jota poltella juhannuksena sadesäässä, heh (aiemmin minulla oli Skandinaviskin kesäkynttilä).

kesainen-olohuone-0852

kesainen-olohuone-0825

kesainen-olohuone-0860

kesainen-olohuone-0878

Sadesäässä nämäkin kuvat napsaisin tänään. Polteltiin takassa tulta ja lapset pelasivat pelejä. Kohta hipsitään saunatupaan lauantaisaunaan. Kivaa viikonloppua kaikille!


Translation: I updated our living room for summer by changing the cushions to more colourful ones and putting some spring branches into my Marimekko vase. I got a summer candle as a Christmas gift, so now it is time to start burning it. Today was a rainy day – perfect day for decorating and enjoying our fireplace.

*korallin värinen koristetyyny saatu Jotexilta